Meteorimyrsky Suomessa 60-luvulla?

Aloittaja Esko Lyytinen, 25.11.2007, 14:26:46

« edellinen - seuraava »

Esko Lyytinen


Hei,

Aina välillä tulee mieleen tämä selvittämätön asia. 1966 oli voimakas Leonidimyrsky joka näkyi Amerikassa, mutta se ei näkynyt ollenkaan Suomessa. Tunnen kuitenkin kaksi henkilöä, jotka ovat kertoneet nähneensä meteorimyrskyn Suomessa 60-luvulla. Toinen oli lapsi vielä silloin (olikohan jotain 9 tai 10 v), nykyisin alan harrastaja. Toinen oli jo valmis kansakoulun opettaja ja vaikka ei tähtiharrastaja ollutkaan niin kuitenkin on ollut luonnosta kiinnostunut ja tähdenlennotkin olivat niin hyvin tuttuja että heti tiesi että näki tädenlentoja. Kyseinen oletettu myrsky on tutkijoille täysin tuntematon. Kuvauksista päätellen ei voinut olla kyseessä ainakaan normaali Perseidit tms. ZHR lienee ollut useita tuhansia.

Ajankohta ei ole selvillä. Yhdistämällä noiden kahden havaitsijan mahdollisina pitämät vuodet, jäljelle jää kaksi vuotta joista jompana kumpana se näiden perusteella olisi ollut. Oletetut vuodenajat sopivat ja säätyyppi ym ovat kuvauksissa jokseenkin vastaavat. En kerro tarkemmin jotta voi verrata mahdollisiin uusiin havaintoihin ilman ennakkovaikutusta.

Lapsen havaintoa en pitäisi luotettavana mutta tuon hyvin tuntemani opettajan (nykyisin eläkkeellä) havaintoa pidän luotettavana. Olen hänen kanssaan useinkin keskustellut erilaisista luonnon asioista ja havainnoista enkä ole koskaan kuullut mitään epäluotettavaan (tulkintaankaan) viittaavaa. Ja tuo toinen havainto, sinälälän vähemmän luotettava (vaikkakin henkilön ja hänen harrastuksensa tuntien pidän sitäkin melkoisesti luotettavampana kuin ylipäätänsä jonkun sen ikäisen lapsen) lisää kokonaisluotettavuutta. Niinpä olen mielessäni lähes varma että se oli todellinen.

Eräs Eurooppalainen (Espanjalainen) astronomi kertoi että oli kuullut jotain vastaavaa Euroopasta (olikohan havainto Saksasta?) välikäsien kautta. Sanoi yrittävänsä selvittää, mutta ei ole mitään kuulunut. Se oli muistaakseni eri maalainenkin (yllä) jolta kuuli eikä enää ollut ollut yhteydessä häneen. Tällaisenaan sillä ei ole kyllä mitään luotettavuutta.

Kysynkin Astronetin käyttäjiltä, mahtaako kenelläkään olla minkäänlaista "kuulohavaintoa" (oma näköhavainto toki parempi :) tms tällaisesta. Useimmat teistä/meistä olivat (luulisin) tuohon aikaan liian nuoria ollakseen itse nähnyt, mutta ehkä suvussa/tuttavissa on joku, jolta olisi voinut kuulla tai on sen verran kinnostunut tähdistä että häneltä voisi nyt ihan kysyä asiasta olisiko saattanut nähda tai joku muu joskus hänelle kertonut sellaisesta.

Jos tuon saisi vaikka ajankohdalla liitettyä johonkin nykyiseen parveen, niin voisi olla hyvinkin merkittävä arvioitaessa vaikkapa mahdollisuksia sen uusiinkin myrskyihin. Ja vaikka olisi ihan "oma parvikin" niin ainakin saisi "kirjoihin" tarkemmin.

Esko

Ilkka_Mäkinen

Hei,
veljeni  Hannu löysi tämän kyselysi, välillä se hukkui, mutta löytyi taas kovan yrityksen jälkeen. Syy yhteydenottoon on seuraava: Siskomme Mervi oli joskus 1960-luvulla syysmyöhällä tulossa Lempäälässä junapysäkiltä pitkin metsäpolkua kotiin päin. Silloin hän näki niin sankan tähtisateen, että luuli maailmanlopun tulevan ja putosi polulle polvilleen. Mervi ei uskaltanut kertoa asiasta kenellekään, koska pelkäsi, että häntä pidettäisiin höpsähtäneenä. Vasta eläkeikäisenä hän kertoi asiasta Hannulle.  

Hannu ja minä olemme koettaneet selvittää, mistä meteorisateesta voisi olla kysymys, kun Mervi ei kertonut tarkkaa vuotta. Sisaremme oli selväjärkinen ihminen, jonka kertomusta ei ole syytä epäillä. Harmi kyllä häneltä ei voi enää kysyä tarkemmin, koska hän kuoli muutama vuosi sitten, mutta on joitakin kiinnekohtia, joista asiaa voi lähestyä.

Mervi oli todennäköisesti tulossa Tampereelta ammattikoulusta, jossa hän opiskeli vuosina 1963–1965. Ennen vuotta 1963 hänellä ei ollut paljonkaan syytä olla pimeään aikaan tulossa junalta kotiin. 

Todennäköisesti tapahtuma sijoittuu 1960-luvun puoliväliin. Pidämme mahdollisena, että kyse oli vuoden 1965 Leonidi-tähdenlentoparven esiintymisestä, joka ei tosin ollut yhtä komea kuin seuraavana vuonna, mutta jossa kuitenkin tietojen mukaan tuli yli 5000 tähdenlentoa tunnissa ja huippu oli aika sopivaan aikaan eli puoli kahdeksan maissa illalla. Säätietojen mukaan Tampereen seudulla oli tuona päivänä pilvistä, lumisadetta ja kuutisen astetta pakkasta. Pilvisyydessä voi olla syy siihen, ettei monikaan nähnyt tähtisadetta. Ehkä Lempäälän päällä pilvet hetkeksi repesivät.

Nyt on siis tiedossa kolme henkilöä, jotka ovat 1960-luvulla Suomessa nähneet järisyttävän meteorimyrskyn.

Esko Lyytinen

Ilkka otti minuun suoraan yhteyden kun en tätä ollut huomannut.
(On niin paljon seurattavaa jo tulipallotyöryhmän omissa suljetuissa sivuissa, että valitettavan huonosti tulee muita seurattua.)

On varsin mielenkiintoinen raportti !
Ja käynemme Ilkan kanssa asian tiimoilta sähköpostilla ajatusten ja tietojen vaihtoa.
Toki raportoidaan laajemmalti jos/kun merkittävää selviää.

Totean tässäkin, että iltapuolella ei ole Leonidimysrkyä mahdollista ollut havaita vaikka sellainen olisi ollutkin. Ei ole radiantti horisontin yläpuolella.