"Hyvien öiden" määrä ?

Aloittaja mikam, 30.08.2006, 18:56:37

« edellinen - seuraava »

mikam

Moi

Olen pohtinut että montako hyvää havaintoyötä keskimäärin on Etelä-Suomessa ? Tarkoitan hyvällä yöllä sellaista, että esim. klo. 22:00 ja 3:00 välisenä aikana on väh. 3 tuntia kirkasta ja hyvä seeing.

Porvoon Sondbyssä on monta kertaa ollut aivan mielettömän hieno seeing ; 10cm Maksutovilla erotti m-13:sesta erillisiä tähtiä tai sanoisiko että se näytti kutakuinkin samalta kuin valokuvissa. Monesti on tietenkin sitten ollut tilanne että seeing on ollut sellainen että m-13 on näyttänyt samaisella pikkuputkella "tahralta linssissä".

Minusta tuntuu että kirkkaita öitä on paljon, mutta joku sanoi että keskiarvo olisi 30 / vuosi. Voiko tuo olla totta ? Tietenkin kesäyöt on miinustettava kokonaisesta vuodesta, mutta onko niin että 20.8 - 15.5 välisenä aikana on vain 30 yötä jolloin voi tehdä optisia havaintoja ?


Iiro Sairanen

Kaudella 04/05 tein piirroshavaintoja noin 30 eri yönä enkä ollut läheskään jokaisena selkeänä yönä havaitsemassa, kuten en myöskään havainnut kun Kuu oli taivaalla. Tosin noista öistä 5 olin ulkomailla. Tuo 30 tuntuu aika realistiselta arviolta, jolloin on hyvät deepsky-kelit. Mikäli Kuu-yöt otetaan mukaan niin tuo kasvaa huomattavasti.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

J-M

Jari-Matin ensimmäinen laki: "Hyvien öiden määrä on kertoimetta suoraan verrannollinen niihin öihin, jolloin olet liian väsynyt lähteäksesi ulos havaitsemaan."

Viime kausi oli tosi huono aikaisempiin verrattuna ainakin Kangasalan suunnalla. Tuo 30 kuulostaa ihan hyvältä määrältä. Planeettahavainnointikelejä voisi kuvitella olevan tuplasti enemmän. Mutta sanokaapas, valokuvaajat, onko kuvauspäiviä harvemmassa kuin "tavallisia" havaintokelpoisia päiviä? Haittaavakto satunnaiset pilvet tai muut olosuhteet paljon kuvaamista?

Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: J-M - 31.08.2006, 07:56:46
Mutta sanokaapas, valokuvaajat, onko kuvauspäiviä harvemmassa kuin "tavallisia" havaintokelpoisia päiviä? Haittaavakto satunnaiset pilvet tai muut olosuhteet paljon kuvaamista?
Olen pariin otteeseen kuvaillut tällaisella satunnaisten pilvien kelillä ja pari kertaa on autoguideri mennyt aivan sekaisin kun pilvi on sattunut ohjaustähden eteen. Tästä syystä en oikein kuvaile kun täysin selkeillä keleillä. Sinänsä kuvien ottamista pilvet eivät haittaisi, pilviframet voi sitten dumpata jälkikäsittelyssä.

Planeettoja, kuuta ja aurinkoa voi kuvata menestyksellä myös pilvien välistä.
Vesku
www.vkastronomy.com

J-M

Tuo on hyvä puoli tekniikan kehittymisessä. pieleen menneet framet (viirut, tulipallot, lentokoneet ym.) voi tosiaan helposti ottaa pois. Filmille kuvattaessa ne ovat lopullisia.

Kyllä se kuvaaminen vaan alkaa kohta houkuttelemaan...
Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: J-M - 31.08.2006, 10:19:45
Tuo on hyvä puoli tekniikan kehittymisessä. pieleen menneet framet (viirut, tulipallot, lentokoneet ym.) voi tosiaan helposti ottaa pois. Filmille kuvattaessa ne ovat lopullisia.
Niin ja esim. lentokone-/sateliittiviirut voi hukata jopa hylkäämättä koko framea kun käyttää esim. Sigma Clippingiä yhdistämisessä!
Vesku
www.vkastronomy.com

Jorma Koski

hyvältä näyttäviä öitä kyllä riittää, mutta esimerkiksi tässä elokuussa on juuri Sondbyssä ollut kovin usein kosteaa (johtuen enempi lämpimästä merestä kuin sateista) ja ilmakehän väreily haitannut zeniittiä myöten - en tosin ole odotellut aamuun asti kirkastumisia.
Jorma Koski "Respondeo veritatem profunda"
Twitter
Facebook

Timo Kantola

#7
Lainaus käyttäjältä: J-M - 31.08.2006, 07:56:46

Mutta sanokaapas, valokuvaajat, onko kuvauspäiviä harvemmassa kuin "tavallisia" havaintokelpoisia päiviä? Haittaavakto satunnaiset pilvet tai muut olosuhteet paljon kuvaamista?

Omina kokemuksina voin kertoa että kunnollisia planeetta/kuu kuvaus kelejä viime kaudella oli :

Hyviä, jolloin pääsi 25senttisen erotuskyvyn rajoille planeetta kuvauksessa (seeing ei ollut rajoittava tekijä) oli noin 4kpl
Koutuullisia kelejä (jolloin viitsii kuvata) oli noin 15kpl

Kuu kuvaus vaatii onnistuakseen vielä paremmat kelit ( kohde on laaja-alainen  Registaxilla pystyy kompensoimaan ilmakehän vreilyt vain valitusta alueesta kuvaa, planeetta kuvauksessa se riittää, kun planeetat jää kooltaan alle kaariminuuttiin ) Kunnollisia Kuu kuvaus kelejä taisi olla 2kpl.muuten vaan tuli kuvattua varmaan 15-20 iltana.

DS kuvauksessa, laitteistoni vaatii täysin tyyntä keliä ( hutera viritys ) , mielummin kuuttomia ja hyvä läpinäkyvyys.  Oliskohan ollut moisia kelejä 4 iltaa/yötä. Monena iltana kyllä tuli yritettyä, mutta aina jossain meni vikaan.

En ole varsinaisesti laskenut noita öitä, mutta tuollainen tuntuma viime vuodesta jäi.

Timppa

Timo Kantola

J-M

Kiitoksia vastauksista! Kuvauskelejä onkin siis paljon harvemmassa kuin kuvittelin. Taidanpa lykätä kamerahankintaa, koska toistaiseksi minulla taas on harvakseltaan sellaisia öitä jolloin voin havaita, eivätkä nuo kuvauskelpoiset yöt ja minun havaintoyöni varmaankaan kohtaa.
Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

Horus

Täytyy tietysti mainita, että on myös öitä jolloin saattaa olla vaikka vain tunnin verran hyvää keliä ja lopun ajan sataa lunta. Eli jos putki on lähettyvillä (siis jokaisella itseään "tosiharrastajaksi" kutsuvalla valmiiksi ulkona jäähtymässä  ;)), niin havaintoja voi tehdä aika monena yönä. Mm. Härkämäellä kuvattiin M57:aa vaikka pilvisyyttä olikin ilmassa. Silloin tällöin niitä aukkoja tulee joista voi havaita/kuvata.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

J-M

Se on kyllä totta. Pitäisi joskus kellottaa "sängystä havaintokuntoon"-väli. Uskoisin sen menevän alle kymmennen minuuttiin kollimointeineen. Jos pitää keittää teetä termokseen ja tehdä sämpylä, niin vartti :)
Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

Rscl


Rupee syksy turhauttamaan.. Tuli elokuussa uusi putki ostettua ja halut olisi kovat käydä ulkoiluttamassa sitä.. Mutta pilvistä on ja jos ei ole, niin maapeittyy suhteellisen sakeaan usvaan. Itse asun suhteellisen harvaan rakennetulla alueella pellon laidassa ja tuonne pellolle putken olen raahannut. Tuo pelto on siinä mielessä hyvä paikka katsella, että siitä hyvät näkymät lähes joka suuntaan (pois lukien etelä - itä -akseli missä jonkin verran asutusta = valosaastetta). Toissa yönä tuli taas lähdettyä ja lähes heti kun olin saanut kamat kasattua näkymät peitti korkeat huntupilvet.. Joten katselu jäi väliin, tosin tunnin verran kuvailin kameralla ja testasin seurantaa kirkaimpiin tähtiin mitä oli näkyvissä...

Never

Ei kai nyt kukaan oikeasti pellolla tähtiä kattele... talvella ehkä sitten. Jos pelloilla ei oo näkyvää  usvaa ni siellä on silti sellanen myllerrys käynnissä näin syksyisin ettei Seeing ole mitään luokkaa. Allekirjoittanut katselee talvella pellolta mikäli putkea ei jaksa parempaan paikkaan raahata. Näin syksyisin, rahtaan sen noin kilometrin päähän 75 metriä korkealle kalliolle jossa sumusta ei ole tietoakaan... pari kertaa on kyllä putki saanut vähän kyytiä pimeässä, mutta eihän se nyt niin justiinsa ole. Pilvirajakin rupeaa jo tulemaan vastaan tossa korkeudessa ;)


/Jake

PetriKe

Katsastin juuri kuvaushakemistoani levyltä ja tänä syksynä olen kuvannut 16 yönä 18.10. mennessä. Varmasti osuu vielä loppuvuoteen muutama yö ja sitten keväällä toinen mokoma lisää eli arvioisin pääseväni tällä kaudella n. 50 kuvausyöhön. Ei sitä enempää oikein ehdikään, kun kuvat pitää vielä käsitelläkin  :)
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Munkki

Minä olen kaukoputkeni kantanut 16-kertaa pihalle tämän vuoden aikana (kevät + alkusyksy). Jokakerta vain hyvillä DS keleillä. Kuu ei siis ole ollut taivaalla. Jospa sais 20 täyteen. Keväällä tosin olin töiden vuoksi väsy ja meni useakin hyvä yö vain nukkuessa.
Mikko Salokannel