Itse olen käyttänyt perseidien kanssa 8 mm kalansilmää eli Samyang 8 mm f/2.8. Se sopii ko tarkoitukseen hyvin. Kassista löytyy myös Samyang NSC 12 mm f/2.0, jolla on tullut räiskittyä joskus vähän linnunrataa ja revontulia. Perseideille tuo ensin mainittu 8 mm käy hyvin täydellä aukolla, mutta esim linnunradan kanssa kannattaa tuota mainittua 12 mm linssiä stoppailla. Esimerkkikuvia löytyy allekirjoituksen Flickr-linkistä juurikin perseidien, revontulien ja linnunradan osalta.
Kumpikaan mainituista linsseistä ei ole juuri muussa käytössä, sillä automaattitarkennus puuttuu. Kalansilmää olen kyllä testaillut vedenalaiskuvauksessa, johon se sopii hyvissä valaistusolosuhteissa @ f/16, tuolloin ei juuri enää tarkennuksen kanssa rarvitse miettiä. Sisäkuvauksessa tarvitsee isoa aukkoa, jolloin myös oikeasti hyvän tarkennuksen saavuttaminen on nihkeää manuaalina. Toki helpottaa, jos pieni epätarkkuus ei aiheuta kuvien hylkyä, mutta itse en semmoisia säästele. Minulla on Sony a6000, mutta ei ne kameran tarjoamat tarkennusavutkaan tuossa hommassa juuri auta. Yritän siis sanoa, että "sisätilahappening"-linssiksi ei kummastakaan mielestäni ole.