Dronet

Aloittaja wm-x, 21.06.2017, 07:35:26

« edellinen - seuraava »

wm-x

Innostuin uudesta harrastuksesta. Tilasin tuollaisen hubsan h501s advanced dronen.

Onko täällä muilla noita? Milläköhän pienellä kameralla onnistuisi tähtien kuvaus yläilmoista? Valoitusajan pitäisi olla äärimmäisen lyhyt, kuitenkaan kopteri ei pysy paikallaan.  Ensimmäisenä  mieleen tulee pilvien ja haloilmiöden kuvaus "vähän" ylempää. Onko näistä kenelläkään kokemuksia?

Lauri Kangas

Pilvet näyttävät melko samanlaisilta 150 metristä kuin maanpinnaltakin. Sen sijaan jääsumuhaloissa voisi kyllä olla mielenkiintoista nähtävää horisontin alla jos lennättelee lumitykkien lähellä. Näistä on puhuttu pitkään mutten muista nähneeni kuvaa/videota dronehaloista vielä. Sillä välin nuo alapuolisetkin halot on saatu hyvin näkyville, kun Riikonen keksi osoittaa lampun ylöspäin ja siten kääntää horisontin ympäri.

Javs86

Niin paljon on harrastelijat saaneet lokaa niskaansa viimeaikoina, että laitan tänne vähän trafissa kerrottuja sääntöjä drone lennättelyyn!

Dronen lennättäminen esim. Lentokentän läheisyydessä on sallittua vain alle 50m korkeudella ja jos etäisyys lentokenttään on alle 5km. Tarvitsee erikoisluvan! Kannattaa tutustua trafin sivuilla oleviin sääntöihin.


https://www.trafi.fi/ilmailu/miehittamaton_ilmailu

https://www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/3589/uusi_ilmailumaarays_miehittamattomien_ilma-alusten_ja_lennokkien_kaytosta

https://www.trafi.fi/ilmailu/miehittamaton_ilmailu
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: Javs86 - 21.06.2017, 08:26:33
Dronen lennättäminen esim. Lentokentän läheisyydessä on sallittua vain alle 50m korkeudella ja jos etäisyys lentokenttään on alle 5km. Tarvitsee erikoisluvan! Kannattaa tutustua trafin sivuilla oleviin sääntöihin.

Vähän tarkemmin:
- Normaali maksimikorkeus 150 metriä.
- Lentokentän lähialueella (CTR), joka on määritelty koordinaatein ja löytyy ilmailukartasta, maksimikorkeus 50 metriä.
- 5 km lähempänä kiitotietä lennätys kielletty ilman lennonjohdon lupaa
- Lisäksi on runsaasti muita erikseen määriteltyjä lentokielto- ja rajoitusalueita (P- ja R-alueet).

wm-x

On siellä paljon muutakin vaarallista ilmassa:
https://yle.fi/uutiset/3-9682962.

Ei omaan silmään suomesta montaa huonoa juttua ole osunut. Tietysti jokaisessa harrastuksessa järki päässä ja sääntöjen mukaan.

Mutta asiaan, jos tälläisen harrastukseen on aikeissa hurahtaa niin mielenkiintoista olisi kuulla muiden kokemuksia pienistä kameroista ja mihin on kopteria käyttänyt. Onkohan tuo tähtitaivaan kuvaaminen ihan mahdottomuus?

Javs86

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 21.06.2017, 10:26:57
On siellä paljon muutakin vaarallista ilmassa:
https://yle.fi/uutiset/3-9682962.

Ei omaan silmään suomesta montaa huonoa juttua ole osunut. Tietysti jokaisessa harrastuksessa järki päässä ja sääntöjen mukaan.

Mutta asiaan, jos tälläisen harrastukseen on aikeissa hurahtaa niin mielenkiintoista olisi kuulla muiden kokemuksia pienistä kameroista ja mihin on kopteria käyttänyt. Onkohan tuo tähtitaivaan kuvaaminen ihan mahdottomuus?

Luin lehtijutun... Aika paha! Henk. Koht. En osaa kyllä sanoa tuosta tähtitaivaan kuvaamisesta dronen avulla, mutta onhan kännyköissäkin jo melko herkkiä kameroita. Olen myös kiinnostunut tästä aiheesta. Olisikohan noihin mahdollista tehdä jotain softaa, joka mahdollistaisi tähtikuvauksen yläilmoista? Dronella kuitenkin saa maasta ainakin melko vakaata kuvamateriaalia...
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

Javs86

Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

RL

Lainaus käyttäjältä: Javs86 - 21.06.2017, 11:10:51
(näköjään onnistuu)
https://m.youtube.com/watch?v=6r2FI8vfia4

Näyttää kyllä 100% tietokoneella tehdyltä. Mutta olen nähnyt videokuvaa missä droneen on kiinnitetty sony a7s ja sillä kuvattu revontulia. Pitää etsiä linkki jossain vaiheessa.

einari

Varmaan tämä:
https://vimeo.com/180028553
Ehkä muutaman sekunnin valotukset voisi onnistua dronesta jos olisi tuuleton keli.
___
Tapio

lapimmies

Uhhautsi,

Itse ostin kanssa Phantomin pari vuotta sitten.
On sillä muutamia videoita tullut tehtyä. Mutta eipä ole tullut mieleen revontulia tms kuvailla :)
Ainakin DJI:n quadid on helppoja lennätettviä niiden runsaan automatiikan ansiosta. Verratuuna esim. RC-kopterin lennätykseen, jossa joutuu kokoajan ohjaamaan jotta laite yleensä pysyy ilmassa, drone lentää"itsekseen" ja voi keskittyä kuvaamiseen.

Kuten mainittu, Trafin ohjeet kannattaa lueskella ettei tule töpeksittyä ja päästyä lehtiin.

Videoiden tekemisessä tuntuu olevan niin, että tunnin materiaalista kertyy materiaalia noin 5 minuutin videoona. on vähän sama asia kuin tähtikuvien käpistelyssä. Raakadatan tuottaminen käy vaivattomasti ja suurin osa ajasta kuluu editointiin.

Laitan tähän muutaman videon malliksi.
Koskenlaskua Muonion Äijäkoskessa:
https://vimeo.com/178206707

Hiilikaivoksen alta puretttavia kyliä ensin Immerath ja sitten Borschemich I ja Borsche mich II. Videoiden välillä noin vuosi aikaa:
https://vimeo.com/166660768
https://vimeo.com/144994189
https://vimeo.com/168297808

Tässä yksi noista hiilkaivoskaivinkoneista:
https://vimeo.com/171335768

RHeingau syksyllä (Tällä minä kortteeraan)
https://vimeo.com/144489962

Ja lopuksi Lsyksyistä Lappia:
https://vimeo.com/143475218

Javs86

Tuolla olisi melko halvalla Phantom Dj3 standard ja speksitkin. ISO lukemat on valittavissa 100-3200 ja ilmeisesti valotusaikakin on valittavissa...
https://m.hobbex.fi/fi/artiklar/dji-phantom-3-standard.html
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 21.06.2017, 10:26:57Onkohan tuo tähtitaivaan kuvaaminen ihan mahdottomuus?

Riippuu vähän mitä tällä tavoitellaan. Halutaanko jotain hienoja maisemavideoita tähtitaivastaustalla kuten tuossa vimeo-linkissä? Jos kamera on sopiva niin varmaan onnistuu siinä missä maanpinnaltakin kuvattu video.

Syvän taivaan kuvaaminen dronesta nyt on ymmärrettävästi aika paljon hankalampaa ja järjettömämpää kuin maanpinnalta.  :smiley:

wm-x

Hävisi minun kirjoittama teksi johonkin bittiavaruuteeen....

Mutta lyhykäisyydessään:
Juuri tuollaista vimeon videon kaltaista olen haaveillut. Linnunrata olisi mukava saada näkymään kopterin kuvissa.

Pitäisi löytää kevyt ja valovoimainen pikku kamera. Onko ehdotuksia?

Päädyin tähän malliin kun olisi liikaa pelottanut lentää tuota DJI 600 euroa taivaalla. Tämä tuli maksamaan 250e: sisältää 3 akkua, ohjaimen akun +varaosia. Gimbal ja tuo kamera vielä hankittavana. Ajattelin hommata myös fpv lasit.

Maanantaina pitäisi kopterin olla täällä, muut osat ebaystä kuukauden sisällä. 2 vuotta olen lentänyt syman kopterilla ja jotenkin hanskassa homma, mutta voi mennä tämä kesä vielä opetteluun.

naavis

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 21.06.2017, 14:07:40
Juuri tuollaista vimeon videon kaltaista olen haaveillut. Linnunrata olisi mukava saada näkymään kopterin kuvissa.

Kannattaa sitten huomata, että videossa on käytetty 5000 dollarin dronea, 2600 dollarin kameraa ja 900 dollarin kakkulaa. :angel:

einari

Halvimpia pidempiin valotuksiin kykeneviä (GoPro-klooni)kameroita taitaa olla Xiaomin 4K ja sekin maksaa sen saman verran kuin se halpa drone.
Olipa muuten aika karmeaa konekäännöstä tuolla hobbexin sivuilla.
___
Tapio