Tunnelmia Persedeistä 2016

Aloittaja Mare Nectaris, 12.08.2016, 10:20:03

« edellinen - seuraava »

Mare Nectaris

Sääennusteen mukaan torstaina 11.8.16 piti seljetä läntisessä suomessa (Akaassa) ennen puoltayötä. Näytti aluksi niin kurjalta, että jätimme vaimon kanssa vähän pidemmän havaintoreissun väliin ja jäimme kuulolle säätilasta. Hieman ennen puolta yötä puolikuu näkyi kauniisti matalalla lounaistaivaalla, mutta pilviä oli vielä paljon. Sen jälkeen ehti sataakin, mutta sitten taivas kirkastui.

Noin varttia vaille yhdestä istuin tossuissa ja aamutakissa terassilla ihmetellen puista tippuvaa vettä ja kuulasta tähtitaivasta. Ilmassa oli raikkautta ja syksyä - lämpötila alle 10 astetta. Pimeässä istuimme keinussa päät kenossa, ja onnistuimme bongaamaan klo 00.45-1.15 terassin näkyvyydellä noin 20 tähdenlentoa, joista ehkä kolme oli vanallisia, mutta suurin osa nopeita ja lyhyitä. Kaunein oli aivan korkealla luoteistaivaalla komeilleen Kassiopeian vasemman W-sakaran suunnalta tullut tähdenlentojen pari, jotka jättivät hienoisen vanan ja tulivat ilmakehään vain muutaman sekunnin viiveellä toisistaan.

Puolen tunnin kohdalla alkoi viluttaa, mihin vaimo totesi, että hänellä onkin toppahousut ja kunnon tossut varusteena. Hipsin siis sisälle, ja vaimo bongaili vielä kymmenkunta lisää noin vartissa. Kirkkaita ei ollut tuossakaan joukossa, mutta vanallisia kyllä.

Hätkäytti jälleen myös se, millainen määrä satelliitteja taivaalla kulkeekaan - suurin osa etelä-pohjoinen -akselilla, mutta muutamia myös länsi-itä -suunnassa.

Mukavinta tällä kertaa oli kohtuullisen vilkas tähdenlentojen esiintyminen, vaikkakin näyttävimmät jäivät ainakin tuossa aikaikkunassa tulematta. Mukavaa oli myös yllätyksellinen sään selkeneminen, ja terassilla pimeässä olon tunnelma (läheiset katuvalot eivät vielä pala öisin).
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

einari

Mukava lukea tämmöistä fiilistelyä.

Minulla oli vähän samanlaista tunnelmaa kun maastouduin Kangasalan maaseudulle tuttuun paikkaan missä olin viime vuonnakin.
Makoilin lämpöisen auton konepellin päällä ja katselin pimenevää tähtitaivasta suhteellisen lämpimissä oloissa välillä kahvia termoksesta nauttien. Oikeastaan nämä ajat on parasta aikaa koko vuodesta harrastuksen suhteen.

Itse bongasin ehkä kymmenkunta perseidiä joista pari kirkasta (yksi jätti savuvanan) ja yksi selkeästi punertava.
Kolme kameraa oli napsimassa kuvia eikä yhteenkään tainnut jäädä saalista mutta eipä tuo saalis ollutkaan se tärkein juttu.
___
Tapio

Jarmo Moilanen

Vaalan tulipallokamera oli aamun valjetessa (11-12.8. yö) napsinut noin 80 meteoria, joista lähes kaikki olivat perseidejä. Perseidien joukossa oli muutama todella kirkas tulipallo.

Seurasin tilannetta myös visuaalisesti takapihallani Kajaanin Vuolijoella aamuyöstä noin kello 02:00 eteenpäin. En huomannut missä vaiheessa sadepilvet väistyivät, joten varmasti missasin alusta selkeää taivasta. Heti ensimmäisenä näin todella kirkkaan tulipallon, joka jätti lähes 10 s kestävän ionivanan taivaalle. Kaikkiaan näin kuusi perseidiä, joista äsken mainittu mukaan lukien kolme voi laskea tulipalloiksi. Täällä Oulujärven korkeuksilla taivas on vieläkin harmittavan vaalea läpi yön. Ei parhaat olosuhteet meteorihavainnointiin.

Digijärkkärin kuviin meteoreja tarttui kaikkiaan 6 (kaikki kello 02:27 - 02:50 välisenä aikana). Yksi näistä ei ollut perseidi. Kuviin sattuneet kaksi perseiditulipalloa näkyivät kello 02:28 ja 02:50.
Jarmo

Pappis

Rauman seudulle sääennuste lupasi selkeää taivasta yöllä. Herätys klo 02 ja pihalle toteamaan taivaan olevan ohuessa yläpilvessä, vain kirkkaita tähtiä näkyi. Mm. Cassiopeian erotti juuri ja juuri, Otavasta vain osan tähdistä. Ja lännestä puski paksua sadepilveä, joka ukkosti reilua tuntia myöhemmin. Jäi siis meteorit näkemättä.

Pekka Lehtelä

#4
Tein koiran kanssa 11-12/8  Akaassa tunnin lenkin klo 2 alkaen teille joiden katuvaloja ei ole vielä sytytetty. Näin 11 meteoria joista kaksi jätti savuvanan. Avovaimo näki pihallamme klo 01.30-02.15 kymmenen meteoria joista neljästä jäi savuvana. Näkyi jo linnunratakin melko hyvin ja koirakin haisteli sopivan pitkään "niitä erittäin tärkeitä hajuja" joten ehdin hyvin katsella taivaalle. Oli hieno kokemus taas kerran.

Mare Nectaris

Tänä "Bonus"yönä (lauantaina 13.8.2016) n. klo 1.30-1.50 hiippailin - ja vähän aikaa makoilinkin - karvalakki korvilla, pimeiden katuvalojen salliessa havainnoinnin yläpihalla. Yritin varoa, etteivät ohi ajavat autot olisi nähneet...

Ennen nopean ja yllättävän yläpilviharson tuloa laskin seitsemän tähdenlentoa. Niistä viides kulki melko kirkkaana, Kassiopeijasta lounaaseen, melko lailla taivaan laella; sammui varsin nopeasti, mutta jätti kauniin, mutta lyhytaikaisen vanan.

Saattoipa olla, että aivan havainnoinnin alussa pohjoisenpuoleisessa zeniitissä näkyi viuhkamaista, vihertävää rauhallista revontulimuodostelmaa ja muutamia himmeitä kaariakin. Ainakin ilmiö vaikutti revontulilta, mutta aivan varma en voi olla!

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Pappis

Mennyt yö lounaisessa Suomessa: Sadetta. :angry:

jperala

Pilvistä tai vettä, jompaa kumpaa tuntuu olevan aina :) joskin eilen iltana kävin pyörähtämässä pihalla niin hetkittäin näkyi jo tähtiä taivaalla.
SW 72mm ED Pro refractor + AZ Merlin SynScan GoTo
Bresser Messier AR 102/1000mm
Sky Watcher 76/300mm Dobson

iosainio

Lounaisen Suomen osalta voisin tehdä sääennusteen seuraavaksi 10 vuodeksi, perustuen mahdollisiin nähtävyyksien ajankohtiin. Omalle kohdalle on osunut joka kerta huono sää, jos jotain havainnoitavaa olisi ja muuten mahdollisuus. Niin nytkin. Torstai-perjantai olisi ollut kirkasta, mutta silloin vielä oletin hekuman nousuhetkeä.

Pekka Lehtelä

Täällä tietysti 12-13 pv välinen yö täysin pilvessä ja nyt 13-14 yöllä on sitten selkeää. Minun kokemusten mukaan vähintään kahdeksan kertaa kymmenestä on ollut pilvistä kun pitäisi joku meteoriparvi näkyä. Ja sama koskee kuunpimennyksiä sillä taivas pilvessä usein myös silloinkin. Mutta tämä on tätä ja kuuluu tähän harrastukseen sekä myös kasvattaa hyvin pettymysten sietokykyä.

Pekka


Mare Nectaris

Vaimo raportoi mökiltä (Jokioisilta) havainneensa 14.8.16 klo 0.10-0.45 kaikkiaan 12 tähdenlentoa. - Akaassa oli pilvistä.
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera