Kuvitusta Tähdet 2017 -vuosikirjaan

Aloittaja VeikkoM, 13.07.2016, 22:30:33

« edellinen - seuraava »

VeikkoM

Jälleen se aika vuodesta, jolloin pyydämme kuvaehdotuksia Ursan Tähdet-vuosikirjaan. Tuleva vuosikirja on vuoden 2016 tapaan neliväripainettu, mikä tietenkin antaa kuvituksellekin enemmän mahdollisuuksia.

Ohessa kuvapyyntölista, jossa on myös mainittu summittainen kuvan rajaus (vaaka:pysty), johon kuva tulee. Teemme toki rajauksen hienosäädön taitossa, mutta tuo antaa osviittaa siitä, millainen kompositio kuvalla olisi hyvä olla, että ilmiö/kohde mahtuu kuvaan. Melko suuri osa kuvia tulee edelleen suhteellisen pieneen kokoon.  Noin 5,5-11,5 cm:n leveyteen.  Kapea tarkoittaa tuota pienintä arvoa, leveä suurinta.

Mukana on myös vuosikirjan luku, johon kuva tulee. Tämä tärkeää sellaisten ilmiöiden kohdalla, joita esiintyy läpi vuoden. Haluamme, että kuvan maisema vastaa kirjan luvun vuodenaikaa eli esim. kesälle/keväälle/syksylle emme ota talvikuvaa ja päinvastoin.

Värikuvat ovat tietenkin etusijalla, mutta ainakin syvän taivaan kohteissa mustavalkoinenkin voi kohdetyypistä riippuen tulla kyseeseen. Myös ainakin yhden piirroksen voimme ottaa. 

Kaikkia kuvatarjouksia emme tietenkään voi ottaa mukaan ja suosimme kuvia mahdollisimman monelta kuvaajalta, mutta tämä ei estä tarjoamasta useitakin eri kuvia.  Katsokaa myös, ettei kuvaa ole julkaistu vuosikirjassa vastikään, vaikkakin väriversiona vanhan mustavalkoversion uudelleenjulkaisukin saattaa tulla kysymykseen.

Kuvatarjoukset allekirjoittaneelle sähköpostitse veikko.makela ät ursa.fi tai foorumin yksityispostiin.  Tarjoukset viimeistään elokuun ensimmäisellä viikolla mielellään toki mahdollisimman nopeasti.

sivu aihe rajaus luku

5  Osittainen kuunpimennys 1:1/pieni vuosikatsaus
18 Ajomiehen joukot, Kaksoistähtijoukko, Orionin sumu 3:2/kapea tammikuu
25 Helmiäispilviä, jääsumuhaloja 2:1/leveä tammikuu
26 Praesepe, Sirius & Iso koira maisemassa 1:1/kapea helmikuu
30 Kuun puolivarjopimennys 4:3/kapea helmikuu
33 Jääsumuhalot, Helmiäispilvet, refraktioaurinko (talvimaisema) 2:1/leveä helmikuu
34 Leijonan tai Neitsyen galakseja 1:1/kapea maaliskuu
40 Hyadien/Aldebaranin tähdenpeitto 1:1-5:4/kapea maaliskuu
41 Revontulia (rauhallinen kaari maisemassa) 5:3-2:1/leveä maaliskuu
42 Pöllösumu, muu Ison karhun kohde, Bereniken hiukset 1:1-2:1/puolileveä-leveä huhtikuu
44 Siitepölykehä (leppä, koivu), perushalo 1:1/kapea huhtikuu
54 Aurinko 1:1/kapea kesäkuu
56 Männyn siitepölykehä, kangastukset 1:1/kapea kesäkuu
57 Yöpilvet 2:1-3:5/leveä kesäkuu
73 Sateenkaari, sumuilmiö, syksyn ukkoskuva 5:3/leveä syyskuu
83 Jupiter ja kuut 5:3-1:1/kapea marraskuu
85 Leonidi, Tauridi 5:4/kapea marraskuu
86 Kolmion galaksi, Alfa Persein joukko 1:1/kapea joulukuu
89 Jupiter ja kuut, varjon ylikulku/kuun ylikulku 5:3-1:1/kapea joulukuu
93 talvinen maan varjo/iltarusko, geminidit, jääsumu  2:1-5:3/leveä joulukuu

Tänä vuonna on lisäksi erityisen teema Kuun meristä, joihin kaipaamme kuvia. Näitä tulee jokaiselle kuukaudelle.

sivu aihe rajaus luku

24 Mare Imbrium, yleiskuva 1:1/kapea tammikuu
31 Mare Nectaris ja Rupes Altai 1:1/kapea helmikuu
39 Mare Marginis ja Mare Smythii 1:1/kapea maaliskuu
43 Mare Humboldtianum 1:1/kapea huhtikuu
45 Mare Vaporumin pyroklastiset "töhryt" 3:2/kapea toukokuu
56 Oceanus Procellarum, koko Kuu, viimeinen neljännes tai päivän pari yli 1:1/kapea kesäkuu
61 Mare Serenitas & Mare Tranquillitatis, tummusero näkyvissä 1:1/kapea heinäkuu
65 Mare Crisium libraatio pari 1:2+1:2/kapea tai Crisiumin "rypyt" 1:1/kapea elokuu
72 Mare Frigoris, yleiskuva 2:1/leveä syyskuu
77 Mare Humorum 3:2/kapea lokakuu
84 Mare Nubium ja Mare Cognitum 1:1/kapea marraskuu
90 Mare Fecunditatis 1:1/kapea joulukuu
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Kiitoksia kaikille tähän mennessä kuviaan tarjonneille.  Osa kuva-aiheista on nyt valittu.  Pyydämme vielä joihin aiheisiin kuvia tai lisää vaihtoehtoja.   Lisäksi edellisestä viestistä unohtunut kansikuvapyyntö.

sivu aihe rajaus luku

kansi
Nouseva tai laskeva Kuu, Kuun koko kuva-alassa suhteellisen suuri (=telellä otettu kuva), tulee kokoon n. 15 x 15 cm.

5  Osittainen kuunpimennys 1:1/pieni vuosikatsaus
18 Ajomiehen joukot, Kaksoistähtijoukko, Orionin sumu 3:2/kapea tammikuu
25 Helmiäispilviä, jääsumuhaloja 2:1/leveä tammikuu
26 Praesepe, Sirius & Iso koira maisemassa 1:1/kapea helmikuu
30 Kuun puolivarjopimennys 4:3/kapea helmikuu
33 Jääsumuhalot, Helmiäispilvet, refraktioaurinko (talvimaisema) 2:1/leveä helmikuu
34 Leijonan tai Neitsyen galakseja 1:1/kapea maaliskuu
40 Hyadien/Aldebaranin tähdenpeitto 1:1-5:4/kapea maaliskuu
41 Revontulia (vain rauhallinen kaari maisemassa) 5:3-2:1/leveä maaliskuu
42 Pöllösumu, muu Ison karhun kohde, Bereniken hiukset 1:1-2:1/puolileveä-leveä huhtikuu
44 Siitepölykehä (leppä, koivu), perushalo 1:1/kapea huhtikuu
54 Aurinko 1:1/kapea kesäkuu
56 Männyn siitepölykehä, kevään kangastukset 1:1/kapea kesäkuu
57 Yöpilvet 2:1-3:5/leveä kesäkuu
73 Sateenkaari, sumuilmiö, syksyn ukkoskuva 5:3/leveä syyskuu
83 Jupiter ja kuut, yleiskuva, ei lähiotosta 5:3-1:1/kapea marraskuu
85 Leonidi, Tauridi 5:4/kapea marraskuu
86 Kolmion galaksi, Alfa Persein joukko 1:1/kapea joulukuu
89 Jupiter ja kuut, varjon ylikulku/kuun ylikulku 5:3-1:1/kapea joulukuu
93 talvinen maan varjo/iltarusko, geminidit, jääsumu  2:1-5:3/leveä joulukuu

Tänä vuonna on lisäksi erityisen teema Kuun meristä, joihin kaipaamme kuvia. Näitä tulee jokaiselle kuukaudelle.

sivu aihe rajaus luku

24 Mare Imbrium, yleiskuva 1:1/kapea tammikuu
31 Mare Nectaris ja Rupes Altai 1:1/kapea helmikuu
39 Mare Marginis ja Mare Smythii 1:1/kapea maaliskuu
43 Mare Humboldtianum 1:1/kapea huhtikuu
45 Mare Vaporumin pyroklastiset "töhryt" 3:2/kapea toukokuu
56 Oceanus Procellarum, koko Kuu, viimeinen neljännes tai päivän pari yli 1:1/kapea kesäkuu
61 Mare Serenitas & Mare Tranquillitatis, tummusero näkyvissä 1:1/kapea heinäkuu
65 Mare Crisium libraatio pari 1:2+1:2/kapea tai Crisiumin "rypyt" 1:1/kapea elokuu
72 Mare Frigoris, yleiskuva 2:1/leveä syyskuu
77 Mare Humorum 3:2/kapea lokakuu
84 Mare Nubium ja Mare Cognitum 1:1/kapea marraskuu
90 Mare Fecunditatis 1:1/kapea joulukuu
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Päivitetty lista:

Kaikki kuvat on valittu.  Kiitoksia kaikille kuviaan tarjonneille!