Pääsin viimein kokeilemaan pari kuukautta sitten ostamaani Polemasteria kolmeen otteeseen. Kokemukset ovat pääosin positiiviset.
Aikaisemmin CGEM:n kanssa meni kahden 2+4 ja napasuuntauksen kanssa helposti tunti puolitoista jos kaikki meni hyvin. Ja kun usein ei mennyt, aikaa paloi välillä huomattavasti enemmänkin. Sen päälle tuli vielä varsin epämukavat selkää ja niskaa kiduttavat asennot finderiin tuijotellessa, jnpp. Eli odotukset Polemasterin suhteen olivat kovat.
Polemasterin kanssa napasuuntaukseen meni sitten ensimmäisellä kerralla vartti, seuraavilla kerroilla 10 minuuttia vaikka tein ne rauhallisesti ja huolella. CN:llä jotkut ovat kehuneet tehneensä tuon 5 minuuttissa, mutta tuskin ovat joutuneet samaan aikaan kärvistelemään pakkasessa kädet jäässä. Kun tuohon vielä lisäsi APT+ASPS kombon, niin sattoi samalla unohtaa 2+4 suuntaukset kokonaan. Ajansäästö oli luokkaa huomattava.
Polemasterin tarkkuus ei ollut aivan niin hyvä kuin toivoin, mutta riittävä. Lopulta pääsin aika lähelle sitä mitä sain parhaimmillaan CGEM:n omilla suuntauksilla aikaan. Alku ei tosin ollut lupaava; PHD raportoi ensimmäiselle suuntauksen virheen olleen 12 arc min luokkaa, mutta onnistuin ilmeisesti tönäisemään jalustaa hieman suuntauksen jälkeen. Toistin suuntauksen ja PHD:n mukaan virhe pieneni 5-6 arc min kieppeille.
Parhaimmillaan PHD on raportoinut tuollaista 2 minuutin virhettä ASPA:lla suunnattessa, joten tein tänään suuntauksen Polemasteriilla vielä kertaalleen entistä suuremmalla huolellisuudella. Nyt PHD kertoi virheen olleen 3.1 minuuttia johon täytynee olla tyytyväinen. Ehkä tuo olisi tuosta vielä parantunut jos oli iteroinut sitä kerran tai pari lisää. Yksi 10Micronin omistava kaveri kehui juuri CN:llä päässeensä Polemasterilla 0.5 minuutin virheeseen joka on jo enemmän kuin hyvä lopputulos. Olisiko ollut vähän säkääkin mukana, mene ja tiedä.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen hankintaan; aikaa säästyy rutkasti ja suuntauksen tarkkuus on riittävä. Vähentää huomattavasti systeemin kasaamisen työläyttä ja pääsee keskittymään enemmän olennaiseen eli kuvaamiseen. Kuin saisi vielä tuon jalustan toimimaan guidatessa kunnolla...