Esitelmä Marsista 15.3. Kirkkonummella

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 07.03.2016, 16:08:12

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Esitelmä Marsista

Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa on vuorossa Harri Haukka, jonka aiheena on planeetta Mars. Esitelmä pidetään tiistaina 15.3. klo 18.30 Kirkkonummen koulukeskuksen auditoriossa Kirkkonummen rautatieaseman pohjoispuolella Asematien ja Koulupolun risteyksessä. Vapaa pääsy, tervetuloa!

Marstutkimuksessa eletään tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. NASAn Opportunity-mönkijä on toiminut Marsin pinnalla tammikuusta 2004 lähtien ja on näin ollen saavuttanut jo 12 vuoden toiminta-ajan. Opportunityn sisarmönkijä Spirit lopetti toimintansa 2011 toimittuaan reilut 7 vuotta Marsissa. Opportunity sai seurakseen Curiosity-mönkijän vuonna 2012 ja tällä hetkellä molemmat mönkijät tekevät taukoamatta tieteellisiä mittauksia planeetalla.

Marsin tutkiminen ei laantunut Curiosityn jälkeen, vaan Marsia kohden on lähetetty mm. NASAn MAVEN ja Intian Mangalyaan –luotaimet joista jälkimmäinen on Intian avaruushallinnon ensimmäinen Mars-luotain. Vuoden 2016 ja 2018 laukaisuikkunoissa Euroopan avaruusjärjestö (ESA) lähettää yhteistyössä Venäjän avaruushallinnon kanssa kaksi pinta-asemaa ja luotainta sekä yhden mönkijän. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2016 lähetetään "Trace Gas Orbiter" –luotain sekä kokeellinen Schiaparelli-laskeutuja. Vuoden 2018 laukaisussa lähtee kohden Marsia ESAn ensimmäinen marsmönkijä sekä eurooppalais-venäläinen pinta-asema jonka pitäisi suunnitelmien mukaan tehdä mittauksia Marsissa noin yhden Marsin vuoden ajan. Ilmatieteen laitos toimittaa sekä Schiaparelli-laskeutujaan, että vuoden 2018 pinta-asemaan paine- ja kosteusmittalaitteet joiden aikaisemmat mallit ovat tehneet mittauksia osana Phoenix 2007:n ja Curiosity-mönkijän sääasemia.

Seuraava NASAn suurempi marsmönkijä lähetetään vuoden 2020 laukaisuikkunassa ja tämä vielä nimeämätön mönkijä perustuu hyvin paljon toimivaksi osoittautuneeseen Curiosity-mönkijään. Aivan kuten Curiosityn tapauksessa, myös NASAn 2020 –mönkijän sääasema (MEDA) sisältää uusimmat kehitysversiot Ilmatieteen laitoksen paine- ja kosteusmittalaitteista.

Harri Haukka on Ilmatieteen laitoksen tutkija ja insinööri. Haukka toimii projekti-insinöörinä ja mekaniikkasuunnittelijana Curiosity, ExoMars 2016 Schiaparelli, ExoMars 2018 pinta-asema sekä NASA2020 MEDA –hankkeissa.

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi
040-5953472