Vapaa viikonloppu, selkeä taivas ja taskussa Kasai Widebino ninjamaskeineen. Tämän ketjunkin innoittamana eilen iltakävelylle lähtiessä, ajattelin tehdä hieman havaintoja tästä pikkukiikarista. Kun saavuin havaintopaikalleni Helsingin Laaksonpuistoon ja saatuani Widebinot silmilleni, oli ensimmäinen tunne että höh, eikös näillä nyt tämän paremmin nähnytkään. Aikaisemmalta Tähtikallion reissulta Widebinon tarkennus oli näköjään jäänyt jonkun havaitsija ystäväni silmien asetuksille ja nyt ei auttanut muu kuin aloittaa kiikareiden tarkennusrumba.
Johtuukohan Galilein optiikasta, mutta näiden tarkentaminen ei ole läheskään niin helppoa kuin normaalin kaukoputken tai esimerkiksi porro-kiikareiden. Huomasin että tarkennusta ei kannata tehdä Kuuhun, Jupiteriin sen kummemmin kuin kirkkaimpiin tähtiinkään. Näiden kirkkaampien kohteiden kanssa fiilis oli vähän kuin näöntarkastuksessa “parempi ykkönen vai kakkonen…, ykkönen vai kakkonen?”, en meinannut saada täydellistä kuvaa millään. Aika helposti homma kuitenkin hoitui kun tarkennuksen teki hieman himmeämpiin tähtiin. Tarkensin kiikarit pitämällä molemmat silmät auki, säätämistä helpotti kun laitoin aluksi linssinsuojuksen vuoronperään toisen linssin peitoksi.
Tähdennän vielä että tarkennus on näissä Widebinoissa todella kriittinen. Kun sain tarkennukset kohdilleen, muistin minkä takia näistä laajankentän pikku kiikareista niin paljon tykkään. Näkymä tähtitaivaalle aiheuttaa ainakin itsessäni “wow”-elämyksen, on se niin hieno, laaja ja terävä. Olo on vähän samankaltainen kuin pikkupoikana suuntasi isä-ukon 12 X 50 “Star”-kiikarit ensi kerran avaruutta kohti. Tähtiä, satelliitteja, Kuun yksityiskohtia ja kaikkea mahdollista näkyy vain niin paljon enemmän.
Tähtiä näkyy ehkä magnitudin verran syvemmältä kuin ilman apuvälineitä.
Tämä oli hyvinkin varovainen “mutu” arvio. Ilman sen tieteellisempää mittausta, eilisen perusteella uskoisin että arvo on ennemminkin lähempänä 2-3 magnitudia. Paljain silmin pienen udun ja valosaasteen takaa erotin Lyyrasta ainoastaan Vegan. Widebinojen kanssa erotin heittämällä tutun Lyyran asterismin sekä useita himmeämpiä tähtiä sen ympärillä. Näkökentästä sen verran, että esimerkiksi Ajomiehen asterismi mahtuu reilusti näkökenttään ja reunoille jää vielä tilaakin. Pitääpä joskus tehdä ihan oikea testi paljonko niitä magnitudeja havaitsemiseen tulee lisää ja samalla mitata tuo näkökenttä. Ensin täytyy kuitenkin laittaa jonkinlaiset merkit kiikareihin, jotta omien silmien säädöt löytää ensi kerralla nopeammin.
Optiselta rakenteeltaan nämä ovat Galilein kiikareita, samaa sukua kuin teatterikiikarit. Vuosia sitten katsoin messuilla sisätiloissa tuolla Vixenillä. Siisti ja huoliteltu rakenne, mutta katselu ei minussa herättänyt suuria tunteita. Katselu vaatii ehkä tottumusta – näkökentässä ei ole selkeärajaista reunaa, johon okulaariin tuijottaja on tottunut. Suosittelen koekatsomaan tähtitaivasta, jos se suinkin on mahdollista ennen hankintaa.
Vixeneitä en ole koskaan kokeillut. Enpä sen puoleen ollut kokeillut Widebinojakaan ennen kuin ne tänne Japanista viime keväänä saapuivat. Ainakin tässä Kasain mallissa kuvassa on tyypillinen kiikarimainen näkymä reunoineen. Kokeilin näitä pikku kiikareita vielä kotimatkalla katulamppujen valaisemassa kaupunkimaisemassa ja yhdyn siltä osin Hannun mielipiteeseen. Kuitenkin tähtitaivaan alla ja kunnolla tarkennettuna, näillä havainnointi saattaa olla paljain silmin havaitsemisen jälkeen toiseksi vaivattomin tapa tarkkailla taivasta. Tuttu taivas jossa vain näkyy paljon enemmän kaikkea ja yhtälailla havainnoinnin vaivattomuus on vain jotain niin hienoa. Oikeastaan olen näihin niin tyytyväinen, että taidan laittaa tilaukseen nuo Vixenitkin.
