Mietiskelin tuossa eräänä päivänä, että koska noissa useissa komeettasimulaattoreissa (esim. http://impact.ese.ic.ac.uk/ImpactEffects/) on tuollainen yläraja osumanopeudelle, em. esimerkissä 72 km/s, niin olisiko täysin poissuljettua, että aurinkokuntamme ulkopuolelta tulee jotakin todella nopeaa meitä kohti?
Yksiselitteinen vastaus: ei ole poissuljettua. 72 km/s tarkoittaa nokkakolaria Aurinkokuntaan tippuvan tavaran kanssa, mutta kappaleelle ei oleteta lähtönopeutta. Se vain "tippuu äärettömyydestä". Ihan kuin 11,2 km/s on miniminopeus kappaleelle, joka tippuu vain Maapallolle. Periaatteessa sitäkin hitaampaa voisi jokin tulla, jos vaikka jäisi kiertoradalle tosi sopivalla Maan ja Kuun ohituksilla, ja vielä ilmajarruttaisi parilla kierroksella ennen varsinaista tippumista. Mutta käytännössä kummankin tapahtuman todennäköisyys on niin lähellä nollaa kuin voi olla, olematta kuitenkaan aivan nolla...

Suojaako heliosfääri lainkaan nopeilta kohteilta aurinkokuntamme ulkopuolelta?
En usko. Se on kuitenkin erittäin harvaa ainetta... käytännössä harvempaa kuin mikään tyhjiö mitä saadaan keinotekoisesti aikaan.
Eroaisiko pienen, mutta todella lujaa osuvan kappaleen törmäys jotenkin oleellisesti suuremman, mutta hitaamman kappaleen törmäyksestä, jos liike-energia on jotakuinkin sama?
Muut jo vastasivat tähän noissa utopistisissa tapauksissa. Jos kuitenkin puhutaan realistisista törmäyksistä, niin törmäyssimulaattorilla (
http://impact.ese.ic.ac.uk/ ) leikkimällä eron huomaa, etenkin pienillä kappaleilla. En nyt jaksa alkaa itse noita vekslaamaan, mutta muistelen että lujempaa tuleva mötikkä hajoaisi mallien mukaan aiemmin. Korkeammalla ilmakehässä siis. Siksipä räjähdysvaikutus pinnalla on sellaisen tapauksessa pienempi. (Toisaalta syvemmälle tunkeutuva kappale on myös jo menettänyt suuremman osan energiastaan..)
Millaisen kokoluokan osumasta ihmiskunta lajina selviäisi, jos kappale törmäisi tuollaisella nopeudella?
Tuohon on mahdotonta vastata. Kannattaa muistaa, että Chixculubin sairaan isosta törmäyksestä selvisi hitsin paljon eläimistöä. Kaikkien nykyään elävien otusten esivanhemmat. Eli sellainenkaan ei välttämättä riittäisi.
Mitään rajaa ei ole, lajin selviäminen kun riippuu niin monesta seikasta. Yksilöiden ja resurssien sijainti, elinympäristön muutokset, jne jne. Törmäyspaikkakin on oleellinen, pieni törmäys voi aiheuttaa moninkertaisesti enemmän haittaa kuin paljon isompi. Ja sitten, vaikka viisi (tai 50, tai 100, tai vaikka enemmänkin) hyvinvoivaa ihmispariskuntaa selviäisi, laji voi hyvin jäädä "sukupuuttovelkaiseksi". Eli laji kituuttelee törmäyksen jälkeen muutamia sukupolvia, mutta jostain sopivasta geenivirheestä tai vaikka geenivaihtelun tai sopeutumisen puutteesta johtuen kuolee sitten myöhemmin pois lopullisesti. Tai toisaalta jos ruuaksi kelpaava tavara loppuu, tai elinympäristö on liian saastunut, niin sekin aiheuttaa saman velan. Jne.
Sukupuutto on täysin sattuman kauppaa.
Jarmo