puu kuvassa, pinoamisvinkkejä

Aloittaja kurja, 18.02.2015, 21:48:09

« edellinen - seuraava »

kurja

Sattui puun latva osaan kuvista, näkyy ehkä puolessa kuvista joita on viitisenkymmentä. Kohde ei onneksi jää latvan taakse missään kuvassa, mutta latva tulee sen verran lähelle ettei rajaaminenkaan oikein käy. Pinoon siis pyrkii jäämään varjoa yms ilmiötä kyseiseen nurkkaan, olisiko foorumilaisilla vinkkejä pinoamismenetelmäksi jolla ko. latvus mahdollisimman tehokkaasti kuvasta häipyisi?

Pinosin ensin regimillä, jonka sigma- arvon muutoksen vaikutuksen ymmärrän jotenkin, mutta yritän nyt Pixinsightin testiversiolla ja tässä onkin näitä vaihtoehtoja vähä enempi  :shocked: Esimerkiksi oletuksena tarjotulle "Winsorized Sigma Clipping":lle löytyy Sigma high ja low parametrin mut ei oikein selitystä että mitä nämä tekevät?

Lauri Kangas

Mistään mitään tietämättä arvelisin termien tarkoittavan, paljonko pinoon valkattavan pikselin pitää olla koko otoksen keskihajonnan ylä- tai alapuolella (keskihajontayksiköissä), jotta joutuisi heitettäväksi mäkeen. Pienentämällä low-arvoa pitäisi siis varmaan päästä tummasta puusta eroon.

kurja

sitä kokeilin, vaikutus oli toivottuun suuntaan. Aikani haeskeltuani jopa löysin dokumentaatiosta maininnan tästä.... Sigma low, sigma high http://pixinsight.com/doc/tools/ImageIntegration/ImageIntegration.html#usage_004

Erilaisilla maskeilla säätelemällä sain autettua asiaa vielä lisää. Kokonaan en sitä puun varjoa sieltä kyllä pois saanut, mutta edistystä yhtä kaikki.