Sky Watcher Skymax 102

Aloittaja Hoblaa, 21.01.2015, 17:44:14

« edellinen - seuraava »

Hoblaa

Joulupukki "toi" tuollaisen kaukoputken ja putkea tullut ulkoilutettua Joulun jälkeen jokaisena pilvettömänä iltana/yönä. Ongelmana on ollut putken epätarkkuus tai sitten odotan liikoja? Esimerkisi suurin suurennos jolla olen jupiteria pongannut on ollut 25mm okulaari ja joskus jopa 2X Barlowin lisnssin kera, tällöin tosin kuva on jo aika epätarkka. 10 mm okulaaria ei toimi edes yksin. Onko tälläisellä putkella turha enempää vaatiakkaan, vai voisiko putkessa olla jotain vikkaa esim. kollimointi, tietenkää käyttäjää unohtamatta? :shocked:

MarttiM

Kollimointi saattaa olla jonkin verran pielessä. Toisaalta keskinkertaisella näkyvyydellä 130-kertainen suurennus Jupiteria havaittaessa on mielestäni hiukan liikaa - noin 100-kertainen suurennus riittää. Ilman rauhallisuus ja läpinäkyvyys vaikuttavat paljon. Hyvissä olosuhteissa kannattaakin käyttää Jupiteriin vähintään 130-kertaista suurennusta. Usein planeettojen visuaalihavainnoissa kärsivällisyys palkitaan ja kun jaksaa tuijottaa kohdetta kauan, niin saattaa tulla kenties muutaman sekunnin mittainen jakso, jolloin planeetasta näkyy useita yksityiskohtia.
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

Timpe

Oletko jäähdyttänyt putkea tarpeeksi pitkään ulkoilman lämpötilaan? Tuollaisen umpinaisen MCT-putkirakenteen jäähtyminen esim. huoneenlämmöstä -10C ulkolämpötilaan vie minimissään parisen tuntia. Täällä aiheesta lisää: http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=2174.msg16950
- Timo Inkinen

JuhaK71

Kyllä pitäisi 10- millisellä okulaarilla kestää katsella, vaikka usein seeing on sen verran kehno, että 15mm tuo parhaat näkymät.

Minulla on 127- millinen(polttoväli1500mm) malli ja 15mm okulaari on usein lyhin käyttämäni, suurennos siis 100- kertainen.

Jos sinulla ei ole huurresuojaa, putken jäähtymisen ja jäätymisen välinen aika ei ole pitkä.

Viimeaikoina ilmassa on ollut jäähilettä ja utua ilmassa täällä Rantalakeudella niin, etten ole viitsinyt Skymaxiani ulkoiluttaa ollenkaan.
Kiikareilla olen katsellut.

einari

Kuvaajana minun ei pitäisi laittaa lusikkaani tähän soppaan, mutta eikös edelleen optiikan koollakin ole edelleen vaikutusta maksimisuurennokseen ?
Ja kait hieman laadukkaammilla okulaareilla kuin mukana tulevilla Plösseleillä (tms) voi odottaa saavansa hieman parempia näkymiä.
___
Tapio

MarttiM

Lainaus käyttäjältä: einari - 22.01.2015, 14:44:19
Kuvaajana minun ei pitäisi laittaa lusikkaani tähän soppaan, mutta eikös edelleen optiikan koollakin ole edelleen vaikutusta maksimisuurennokseen ?
Ja kait hieman laadukkaammilla okulaareilla kuin mukana tulevilla Plösseleillä (tms) voi odottaa saavansa hieman parempia näkymiä.

Kaukoputken erotuskykyyn vaikuttaa todellakin pääpeilin tai linssin koko. Mitä suurempi objektiivi, sen parempi erotuskyky. Tämä totuus pätee kuitenkin vain erittäin hyvissä näkyvyysolosuhteissa eikä tietenkään ota huomioon putken optista laatua tai havaitsijaa eikä käytettävän okulaarin laatua. Muistan 1980-luvun loppupuolelta vertailut 10...20 cm Newton-mallisten peilikaukoputkien ja minun 8 cm:n pitkäpolttovälisen refraktorin välillä. Melkein aina kävi niin, että planeettahavainnoissa linssikaukoputki vei voiton - usein jopa 20 cm reflektorista! Mutta muutaman kerran talvessa sattui niin, että peilikaukoputki - ainakin mainittu 20-senttinen - voitti refraktorin kiistatta, koska silloin olosuhteet olivat erinomaiset.
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

mistral

#6
Lainaus käyttäjältä: Hoblaa - 21.01.2015, 17:44:14
10 mm okulaaria ei toimi edes yksin.

Jospa tuo oku on vaan suurennuskertoimen takia paketissa mukana, sen laatu ei välttämättä ole kouluarvosanalla edes 5.

edit
Vaikka tuon laatu onkin kyseenalainen, on itse kaukoputki laadukas, sitä ei tarvitse epäillä :)

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: mistral - 22.01.2015, 18:41:08
Vaikka tuon laatu onkin kyseenalainen

Olen kyllä huomannut samaa vaikka aloittelija olenkin, mulla tuli tuo samainen 10 mm oku putken mukana. Ei se kyllä häävi ole. Aika tihrustamista on että jotain näkee...

Lainaus käyttäjältä: einari - 22.01.2015, 14:44:19
Kuvaajana minun ei pitäisi laittaa lusikkaani tähän soppaan, mutta eikös edelleen optiikan koollakin ole edelleen vaikutusta maksimisuurennokseen ?
Ja kait hieman laadukkaammilla okulaareilla kuin mukana tulevilla Plösseleillä (tms) voi odottaa saavansa hieman parempia näkymiä.

Olikohan nyrkkisääntö maksimisuurennokselle 1,5-2x peilin halkaisija, siis kait kelit oikeastaan lopulta määrää mikä se on.

Itselleni sattui noin vuosi sitten sopivasti olemaan tarjolla käytetty 7,2 mm laadukas okulaari, jonka eräs täälläkin kirjoitteleva minulle ystävällisesti sopuhintaan myi :wink:
On todella vähälle käytölle sen jälkeen jäänyt tuo 10 mm plössl. Suosittelen lämpimästi kyllä pientä päivitystä noihin putken mukana tulleisiin okulaareihin.
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

Hoblaa

Täytyypä katsella laadukkaampia okulaareja, suosituksia? Olisiko alan harrastajia Karstulassa tai lähikunnissa, voisin käyttää putkea kokeneemmalla silmällä arvioinnissa?

JuhaK71

Eihän se Skywatcherin mukana tullut 10- millinen tosiaankaan kovin kaksinen laadultaan ole, mutta käyttökelpoinen kuitenkin.

En ole juuri kymppiä käyttännyt 15mm Celestron Omnin oston jälkeen.

Oletko tosiaan antanut putken jäähtyä kunnolla ennen havaintoja?

Hoblaa

Olen kyllä yrittänyt pitää putken jäähtymässä, aikaa en sen ole tarkemmin katsonut.
Ainoa probleema on ollut selkeiden öiden kovat pakkaset. Kerryttää pakkas kuuraa tms. linssiin.

JuhaK71

Huurreputki kannattaa askarrella vaikka retkipatjasta, nopeasti korjauslasi muuten jäätyy.

Jos jättää pitemmäksi aikaa jäähtymään ennen havaintoja, voi pitää korjauslasin suojuksen paikoillaan tai vain vähän raotettuna.

Näin korjauslasi ei jäädy ennenaikojaan.


RisMo

Vastaaviin näkymiin olen päätynyt myös Skymaxin mukana tulevalla 10mm okulaarilla (Kellner?). Toisella laajemmalla 25mm okulaarilla kuu erottuu terävänä ja jupiterista kuut ja vöiden hahmot erottuvat. 10mm okulaarilla kuusta hetken aina terävänä näkee, mutta useimmiten jää utuiseksi ja väreileväksi (näin myös 34 asteen pakkasella). Harkinnassa on paremman 12-15mm:n laajakulmainen, jolla myös kuu kokonaisena näkyisi sekä planeetat selkeämmin. Olen katsonut Celestronin Luminos sarjan 15mm okulaaria, toisaalta Baaderin Hyperion 2-24mm zoomi voisi olla sopiva, tosin kapeamilla näkymillä. Onko näistä kokemuksia kenelläkään Skywatcherin 102:n kanssa? Pakkasella -34 astetta jäätyy 102:n tarkennus, jonka kuminen päällys jäi käteen. Tarkistin kyllä seuraavana aamuna kuuhun (yhä pakkasta -32) tarkennuksen vielä toimivan. Putki on ollut havaintojen välillä kylmässä varastossa.