Sään seurantaa 2015

Aloittaja MarkoM, 01.01.2015, 00:12:38

« edellinen - seuraava »

Tane

 Kyllä tulee ennen vappua vielä monta selkeää ja kuutontakin yötä. Aina niitä maalis- huhtikuussa on. Tosin mitä ennemmin sen parempi kun alkaa kevättä kohti päivä pitenemään...Pientä toivoa voisi lännessä olla jo ensi Keskiviikkoa vasten.
Celestron C14,

RETiisi

Vähän kommenttia Vaasan seudulta.

Tilattiin viime helmikuulla Orionilta 16" ODK ja saatiin odottaa sitä reilut 10 kuukautta. Opettaa kummasti kärsivällisyyttä, moinen. Toki kyseltiin välillä perään ja saatiin epämääräisiä lupauksia. Putki ilmestyi lopuksi uudenvuoden aattona. Asennukset on tehty ja hienosäätöä kaivattaisiin. ASA:lle pitäisi viritellä uutta pointfilea yms. Ensivalo on kyllä nähty, mutta kuvaamaan ei vielä todellakaan päästy.
Pidimme Meteoriihellä yleisölle ovia auki nyt lauantaina ja sunnuntaina uuden putken esittelyn merkeissä. Lauantaina tuli illalla lunta täyspilviseltä taivaalta. Silti tuli yleisöä paikalle! Eilen piti taivaan ainakin vähän pilvien välistä näkyä, mutta mitä vielä. Ja silti tuli taas yleisöäkin paikalle!

Tiistaina saattaa olla taivaalla aukko pilvissä. Ehkä päästään säätöhommiin silloin. Kutkuttaisi kovasti lyödä edes järkkäriä putken perään ja katsoa, mihin meidän kokonaisuus tällä hetkellä pystyy.
Kyllähän tämä vähän hullun hommalta Suomen talvessa on viime vuosina tuntunut...

Timpe

Lainaus käyttäjältä: RETiisi - 26.01.2015, 18:54:10
Lauantaina tuli illalla lunta täyspilviseltä taivaalta. Silti tuli yleisöä paikalle! Eilen piti taivaan ainakin vähän pilvien välistä näkyä, mutta mitä vielä. Ja silti tuli taas yleisöäkin paikalle!

Siellä päin on aktiivisia ja innokkaita pilvibongareita...  :grin:
- Timo Inkinen

Jutte

Onnea hienolle putkelle! Ilmastomuutos on juuri sitä, mitä tänne pohjoismaihin on ennustettu ja pilvisyys vain lisääntyy tulevaisuudessa, jos ei aivan valtavaa muutosta ihmisen toiminnassa heti tapahdu, mutta epäilen tuota. Syksy ja kevät ovat nyt parasta aikaa yötaivaan havaintoihin ja noihin kannattaa panostaa. Sijaintimme vahvuus pitkistä öistä tuntuu nyt menetetyltä. Tätä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta aika turhauttavaa alkaa olla panostaa laadukkaisiin laitteisiin Suomessa. Vietettyäni perheen kanssa lomaa Espanjan välimeren rannalla joulukuussa oli säät upeita, vaikka piti olla vuoden sateisinta aikaa. Tuolla tuli mieleen saada sinne oma etäobservatorio Suomalaisille harrastajille. Olihan siellä myös Sierra Nevada, joka on manner espanjan korkein vuoristo ja siellä laadukas observatorio. Sorry jos tämä on synkkää ja masentavaa, mutta perustuu omiin havaintoihini ja kaikki saa vapaasti olla eri mieltä.
J-P
J-P Teitto

wm-x

Yleensä edes lupailee seuraavan viikon aikana olevan kirkasta, joka kyllä osoittautuu katteettomaksi lupaukseksi edellisenä päivänä. Mutta nyt ei näyttäisi edes rakoilevan nuo pilvet. Accuweather näyttää että 12.2 olisi seuraava kirkas päivä, tähänhän ei voi luottaa yhtään kun menee niin pitkälle, mutta on jotain mitä odottaa kuitenkin! :grin:

JKyytinen

Jatketaan siitä mihin viime helmikuussa jäätiin...
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

JKyytinen

Jyväskylässä selkenee voimakkaasti vastoin kaikkia ennustuksia. Ainakin itätaivas täysin pilvetön ja aurinko paistaa, jospa tänään ehkä pääsisi kuvaamaan...
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

Mikkelissä tasaisen harmaata. Älä vielä innostu, kyllä ne pilvet kohta takaisin tulevat!  :laugh:

Edit: Sehän taitaa vastoin ennustuksia kääntyä tuulemaan idästä/etelästä. Mielenkiintoinen muutos, mutta pilviä sieltäkin tulee. Voimakkaat itätuulet voisivat tuoda kirkkaita kelejä.

JKyytinen

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 30.01.2015, 13:00:43
Mikkelissä tasaisen harmaata. Älä vielä innostu, kyllä ne pilvet kohta takaisin tulevat!  :laugh:
Joo, heti meni Jyväskylä tuon jälkeen tasasiseen harmaaseen pilveen, aamu ainakin täällä oli pilvien satunnaista rakoilua.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

Nyt täällä kirkastui. Mutta hetkellistä taitaa olla vaan...

JKyytinen

Tämän viikon joka ikisenä päivänä kuu on näkynyt illalla pilvien läpi/raoista. Olisi edes joka toinen päivä selkeää ja pilvistä, eikä koko ajan tätä välimuotoa.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

Liikanen

Lainaus käyttäjältä: JKyytinen - 30.01.2015, 17:47:37
Tämän viikon joka ikisenä päivänä kuu on näkynyt illalla pilvien läpi/raoista. Olisi edes joka toinen päivä selkeää ja pilvistä, eikä koko ajan tätä välimuotoa.

Toissayönä oli puolipilvistä ja Orionia sain kaukoputkella katseltua...sen 10min, kunnes taivas oli taas pilvessä. En tiedä, mutta minusta tuntuu, että tämä havaintokausi on ollut poikkeuksellisen pilvinen ja sateinen. Kunnollisia kuvausöitä on ollut vain muutama ja niissäkin on sitten kuu möllöttänyt taivaalla. :sad:

http://www.foreca.fi/Chile/Copiapo

Mä haluan tuonne! :cool: :laugh:
Lakeuden Ursa

JVO

Hyvä havaintosessio taas, puolentoista tunnin aikana Kuu näkyi sen verran että ehdin tarkentamaan.  :rotfl:

EJP

Jep.
Täällä Kirkkonummella tavarat autoon. 5 km:n ajo havaintopaikalle ja kas: taivas kuun valaisemaa maitolasia. Takaisin kotiin.

tila

Ennusteet näyttää etelä-suomeen ensi viikonlopuksi parempaa keliä. Hyvä juttu, ajatellen Hauhon digi tapahtumaa.
Teppo Laitinen