Objektivismin harhasta

[BigError]

Aloitetaanpa kaikkein tärkeimmästä (kognitiivisen psykologian) lainalaisuudesta, joka säätelee niin tiedettä kuin vaikkapa parisuhteessa elämistä: Me ihmiset kykenemme havaitsemaan ainoastaan sen, mitä havaintoja ohjaava perus- tai taustateoria sallii. Psykologiasta tuttu omien asenteiden projisointi on tästä hyvä esimerkki: Jos pettäisin omaa puolisoani, luultavasti syyttäisin tai ainakin epäilisin häntä pettämisestä.

Mitä monimutkaisemmasta luonnontieteellisestä ilmiöstä on kyse, sitä enemmän voimme syyllistyä objektivismin harhaan, jota esim. Hodson (1986) kuvaa seuraavasti: "Ajatus, että puhtaasta havainnosta voitaisiin johtaa erehtymättömiä käsitteellisiä selityksiä, on sekä filosofisesti että psykologisesti mieletön."  Jo Immanuel Kant korosti "ymmärrysten kategorioiden" olevan tärkeämpiä kuin aistihavaintomme.  Tässä vaiheessa ehkä moni kosmologian tai teoreettisen fysiikan edustaja lopettaa tämän juttuni lukemisen todeten esimerkiksi "Eikö matemaattiset yhtälöt sitten mene jopa pidemmälle kuin nuo ymmärryksen kategoriat ja siten poista objektivismin harhaa?!". Hmmm.... kyllä ja toisaalta ei.  Pitää muistaa, että algebra kehitettiin alun perin ikään kuin kumihanskoiksi geometristen ongelmien ratkaisemiseksi (Descartes). Kun "likaviemäri oli aukaistu" – siis ratkaisuidea  saatu -  hanskat viskattiin roskiin ja jatkettiin ongelman ratkaisua. Luonnontieteilijällä mielestäni liian usein häntä liikuttaa koiraa. Jos yhtälöön keksitään vaikkapa väkipakolla jokin vakio, sille saadaan miltei aina mitatutksi jokin "haluttu" arvo, kun oikein kiihkolla metsästetään.

Mielestäni kosmologiassa arveluttaa se, että sinänsä elegantteihin matemaattisiin pohdintoihin yritetään liittää liian ahnaasti havaintoja, jotka tehdään aisteihimme perustuen ... tai vaikka varsinaisena "aisteina" käytettäisiinkin  monimutkaisia epäsuoria mittausjärjestelyjä, kuitenkin jo mittausjärjestelyn suunnittelua sitoo usein taustateoria, että tulos on kuvailtavissa ikään kuin se olisi saatu havainnoimalla (esim. näkemällä lähes valon  nopeudella poistuva  galaksi).   Kun teleskooppien halkaisijaa kasvatetaan, "havaitaan" tietysti informaatiota aina ja aina  enemmän ja "kauempaa". Todellisuudessa havaitsijalla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia taata, etteikö hän itse asiassa tuijottaisikin omaa takalistoaan. Informaatio, olipa se sitten näkyvää valoa tai muuta säteilyä, on gravitaation ja muiden vielä selvittämättömien voimien takia ehtinyt kaareutua, kiihtyä, hidastua, voimistua tai vaimentua  niin paljon, ettei itse "kohde" todellisuudessa tarvinnut olla siellä päinkään...  ja jos olikin, milloin se itse asiassa oli siellä missä väitämme sen olleen... puhumattakaan mitä sen sisällä todellisuudessa tapahtui.  Tähän ei tarvitse varoitukseksi kuin vaikkapa kaikkien tuntema Mobiuksen nauha, jolla ei ole sisä- eikä ulkopuolta. Jospa kosminen maailmankaikkeus onkin  eriulotteisten ja tosiaan leikkaavien avaruuksien muodostama systeemi, jota emme luultavasti koskaan opi ymmärtämään edes huikeimmilla topologisilla malleillamme. Onko informaation "kaarevuuteen" ja painovoiman ratkaisemattomiin kysymyksiin todellisuudessa vaikuttanutkin jossakin toisessa (sisäkkäisessä tai limittäisessä) avaruudessa oleva voima, johon emme pääse käsiksi?  Mielestäni on kyseenalaista yrittää ratkaista kosmologian peruskysymyksiä metsästämällä aina ja aina pienempiä hiukkasia tai ns.  pimeää ainetta matemaattisten yhtälöiden parametrien paikalle.  Tuota kilpajuoksua emme luultavasti tule koskaan voittamaan. Tällä en tarkoita toki sitä, että tällainen perustutkimus pitäisi ajaa alas – päinvastoin.  On toki veronmaksajienkin kannalta mielekkäämpää tukea sitä kuin ylläpitää jokaisessa SUOMALAISESSA yliopistossa VIERAIDEN KIELTEN tutkimusta valtavine henkilöstömäärineen! Eikö olisi halvempaa lähettää tutkijat siihen maahan, joissa tätä kieltä on tutkittu, ymmärretään ja puhutaan... tai eikö kielen tutkimusta voisi tehdä harrastelijavoimin kuten tapahtuu tähtitieteessä? Varsin monet merkittävät löydökset on tehty harrastelijoiden omasta motivaatiosta ilman kalliita laitteita.

Kirjauduin tälle pastalle luettuani toista kertaa teoksen 'Avaruuden avainluvut'. Valitettavasti pettymykseni lähes sokeaan uskoon matematiikan ja lukujen voimasta entisestään syveni.  Mielestäni vain hullu voi väittää tietävänsä maailmankaikkeuden atomien määrän kymmenen potenssin tarkkuudella!  Jos kerran teos oli tarkoitettu tieteen popularisoimiseksi, edes suhteellisuusteorian perusteita olisi pitänyt avata syvällisemmällä tavalla. Olisi kannattanut pohtia syvällisemmin mitä merkitsee vaikkapa se, että "havaintokohteemme" kulkee meistä poispäin kiihtyvällä vauhdilla suhteessa siihen, että samalla tavoin me itsekin kuljemme siitä poispäin (huomattakoon lisäksi edellä kuvatut välissä, olevat informaatioon vaikuttavat asiat).  Päteekö Einsteinin teoria ollenkaan tuossa havaintokohteessa, josta emme välttämättä tiedä juuri mitään... ja miten vääristyy informaatio näiden kohteiden välillä?  Tässä informaation sekamelskassa on kyse monta kertalukua isommista kysymyksistä kuin klassisesta kelloparadoksista, jonka me kaikki tunnemme.

Oma (nykyinen!) käsitykseni, että kaiken olevaisen takana on ENSIN KOODI JA VASTA SITTEN MATERIA tai siihen verrattavat entiteetit [Itselleni JUMALUUS on jotain niin kaunista ja luoksepääsemätöntä kosmista energiaa, että se ansaitsee jokaisen henkilökohtaisen pohdiskelun ilman uskontojen lihallisia interfaceja].  Jo pikkulapsena pohdiskelin, miten voisin olla monessa paikassa yhtä aikaa jos minut voisi rakentaa uudelleen - tietämättä että kvanttifysiikka tulisi antamaan tälle "haihattelulle" tukea.  Silti päivittäin joutuu lukemaan (myös johtavien suomalaisten) tiedemiesten pohdiskeluista "kuinka päästäisiin fyysisesti siirtymään toisiin tähtiin" kehittämällä nopeampia ja nopeampia ioni-, antimateria-  ym. moottoreita. Mitä lapsellista potaskaa... ja vaikka tällainen ratkaisu löytyisikin, se merkitsi paljon pahempaa kuin jos yrittäisi ajaa Ferrarilla kaasu pohjassa Mannerheimin tien päästä päähän silmät sidottuina aamuruuhkassa! Mielestäni matematiikka ja ns. kovat luonnontieteet ovat vieraantuneet filosofisista pohdinnoista.  Mitä merkitsee esimerkiksi kuuluisan Wittin lauseen laajennus, jos käsitettä 'isometria' laajennetaan ottamalla mukaan kosmologiset vaatimukset (so. "Milloin kahden aliavaruuden isomorfia on laajennettavissa koko avaruuksien väliseksi isomorfiaksi?"). Kannattaako (jokaisen) kosmologin yrittää ratkaista koko maailmankaikkeuden arvoitus sen sijaan, että haukkaisi ensin hieman pienemmän palan?  Niinikään, kannattaisiko hieman hillitä intoaan puhua tai kirjoittaa totuutena TÄMÄNHETKISIÄ käsityksiä, jotka melko varmasti muuttuvat radikaalisti tieteen edistyessä? Muutoinhan kyse ei olisi tieteestä, vaan uskonnosta.

[mistral]

Oma (nykyinen!) käsitykseni, että kaiken olevaisen takana on ENSIN KOODI JA VASTA SITTEN MATERIA tai siihen verrattavat entiteetit [Itselleni JUMALUUS on jotain niin kaunista ja luoksepääsemätöntä kosmista energiaa, että se ansaitsee jokaisen henkilökohtaisen pohdiskelun ilman uskontojen lihallisia interfaceja].

Varmaan ensin on luonnonlait ja noin intuitiivisesti pitäisin niitä riippumattomina aika-avaruudesta materioineen. Einstein sanoi jotenkin näin: on ihmeellistä että luontoa pystyy matemaattisesti laskemaan. Jos matematiikalla on yhteys luontoon, niin voidaanko ajatella että se yhteys jatkuu myös luonnonlakien maailmaan? Ei mitenkään itsestään selvää. :)

edit.
Nyt löytyi Einsteinin lause:  Kuten Albert Einstein aikoinaan totesi, ihmeellisintä luonnossa on se, että sen toiminta voidaan ymmärtää ihmisjärjellä.

[Umbra]

Valitettavasti en ymmärtänyt tekstistäsi varmaan puoliakaan, mikä ehkä johtuu osittain siitä, että tekstissäsi on käsitelty aika laajoja asiasisältöjä aika tiivisti. Heitän kuitenkin pari ajatusta.

"Kun teleskooppien halkaisijaa kasvatetaan, "havaitaan" tietysti informaatiota aina ja aina enemmän ja "kauempaa". Todellisuudessa havaitsijalla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia taata, etteikö hän itse asiassa tuijottaisikin omaa takalistoaan. Informaatio, olipa se sitten näkyvää valoa tai muuta säteilyä, on gravitaation ja muiden vielä selvittämättömien voimien takia ehtinyt kaareutua, kiihtyä, hidastua, voimistua tai vaimentua niin paljon, ettei itse "kohde" todellisuudessa tarvinnut olla siellä päinkään..."

Muistaakseni kosmologiassa on esitetty spekulaatioita, että avaruus voisi olla vähän kuin tietokonepelin näyttö, jossa reunan ylittävä objekti tulee näkyviin päinvastaisen reunan yli. (Korrekti termi taitaa olla "litteä torus".) Tässä tapauksessa äärellinen avaruus voisi näyttää äärettömältä, koska näkisimme peilisalin tapaan loputtoman määrän kuvajaisia lähellämme sijaitsevista galakseista, kuten myös omasta galaksistamme. Tällöin voisimme periaatteessa "tuijottaa omaa takalistoamme". Tästä kuitenkin seurasi maailmankaikkeuden havaittuun rakenteeseen säännöllisyyttä, jollaista on muistaakseni etsittykin, muttei olla löydetty. Valon kulku tietysti kaareutuu, mikä näkyy gravitaatiolinsseinä. Mutta gravitaatiolinssien toiminta käsittääkseni ymmärretään hyvin, ja niiden tuottamat kuvat lienee useimmiten helppo erottaa vääristymättömistä galakseista.

Tiedon varmuusastetta kasvattaa se, jos saavutamme saman tiedon useammalla toisistaan riippumattomalla menetelmällä. Esimerkiksi pimeän energian määrä on päätelty sekä supernovia koskevien mittausten perusteella että kosmisen taustasäteilyn kulmaspektrin perusteella. Eri menetelmin saavutetut tiedot tuskin vastaisivat toisiaan, jos kaikki havaintomme olisivat merkittävästi vääristyneitä.

"Jospa kosminen maailmankaikkeus onkin eriulotteisten ja tosiaan leikkaavien avaruuksien muodostama systeemi, jota emme luultavasti koskaan opi ymmärtämään edes huikeimmilla topologisilla malleillamme."

Kyllä varmaan on mahdollista, että emme koskaan opi ymmärtämään maailmankaikkeuden rakennetta – etenkin jos tarkastelemme "multiversumia" kosmologisen horisonttimme ulkopuolella. Mutta toisaalta kirvestä ei kannata heittää järveen ennen kuin on kunnolla yritetty. En näe maailman ymmärtämiseen mitään muutakaan tietä, kuin rakentaa aluksi todellisuutta yksinkertaistavia malleja ja muokata niitä täsmällisemmiksi uusien havaintojen kertyessä.