Meteoriitti vai jotakin muuta?

Aloittaja Janne Lahti, 26.07.2014, 22:41:23

« edellinen - seuraava »

Janne Lahti

Tämmöinen löytyi muutama vuosi sitten takapihalta salaojien kaivuun yhteydessä. Ei ole magneettinen (kokeilin pienellä magneetilla, koko selviää kuvista, ei ole painoltaan mielestäni tavallisista kivistä poikkeava).  Kannattaako kiveä lähettää jonnekin tarkempiin tutkimuksiin vai osaako joku jo kuvien perusteella kertoa mikä on kyseessä?

Ystävällisin terveisin,

Janne Lahti

Jarmo

Äkkiseltään sanon, etten tiedä mikä, mutta ei tuo meteoriitilta vaikuta. Ylivoimaisesti suurin osa meteoriiteista on magneettisia, vaikka poikkeuksiakin toki on. Kaimani koostama ohjeistus on varsin kattava: http://www.somerikko.net/meteoriitit/tunnistus.html

Veikkaan että tuo nimenomainen kivi on jotain gabbron tai dioriitin sukuista, jotenkin sillä on vain sellainen habitus. Tai sitten graAlimmassa kuvassa on kyllä aika isoja rakeita, olisikohan tuo maasälpää? Ongelma kivessä on se, että se on ihan joka puolelta rapautunut, ja siitä ei paljoa voi näin sanoa, pitäisi saada tuore pinta esille. Halkaise kivi ja pistä kuvia halkaisupinnasta - mieluiten sekä pinnasta läheltä skaalan kanssa että kauempaa. Lisäksi jos kerrot löytöpaikan niin se voi rajata joitain mahdollisuuksia pois.

Jos lähetät kiven GTK:n kansannäytetoimistoon, saat tietää aika varmasti mikä murikka oli. Lähetä kivi osoitteella "Geologian tutkimuskeskus, Kansannäytetoimisto, Tunnus 5003687, 00003 Vastauslähetys". Tai pistä sähköpostia "kansannaytetoimisto@gtk.fi" tai soita 029 503 3527. Ja Facebookistakin löytyvät: https://www.facebook.com/notes/kansann%C3%A4ytetoimisto/kivin%C3%A4ytteen-l%C3%A4hetysohjeet/723062631048974

t. Jarmo

Jarmo Moilanen

Minä vastasin jo aiemmin Jannelle tuosta kivestä. En minäkään pidä sitä meteoriittina. Siinä näkyy olevan kiillesuomuja ja niitä ei tavata meteoriiteissa.

Juu. GTKlle Kuopioon jos haluaa tarkempaa tietoa tuosta kivestä.
Jarmo