Uranus

Aloittaja jmantyla, 19.08.2006, 12:47:51

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Viime yönä 18.-19.8. oli niin selkeää, että toisen kerran elämässäni onnistuin näkemään Uranuksen paljain silmin.
Se on noussut aika korkealle ja löytyy Vesimiehen "kannusta" hieman alavasemmalle.

Iso kuva on otettu klo 02.51, jolloin nouseva Aurinko alkoi jo hieman valaista taustataivasta. Linssi oli 50 mm f1,8 ja valotus 30 s. ISO800.
Oikean alanurkan suurennus on otettu Tal 100RS linssikaukoputkella 15 s. valotusajalla ISO800. Yritin saada kuvaan Uranuksen kuita, mutta kuvankäsittelykään ei tuonut niitä esiin.  Vaikuttavat kinkkisiltä tapauksilta.  Ensi kerralla pitää yrittää 200-millisellä.

JM

Toni

Uranuksen kirkkain kuu on Titania, jonka magnitudi on 13,7 eli Pluton luokkaa. 200 mm:n tuubilla sen pitäisi ideaaliolosuhteissa näkyä, jos se ei kiertäisi planeettaa niin lähellä. Kuvaaminen voi onnistua, jos Uranuksen häikäisyn saa jollain tavalla estettyä.
T. Veikkolainen, Järvenpää
Ursan havaintokeskus Tähtikallio, Syvä taivas - ja Aurinko-harrastusryhmät

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)