Pikselisodasta

Aloittaja jmantyla, 29.05.2007, 17:28:03

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Täällä on ollut silloin tällöin juttua kameratehtaiden "pikselisodasta".  Kennon fyysistä koko isontamatta uusissa malleissa
on yhä vain enemmän pikseleitä.  Tuloksena on kohinan lisääntyminen, mikä on vakava haitta etenkin tähtikuvauksessa,
missä käytetään isoja herkkyyksiä pitkillä valotusajoilla.

Tekniikka&Talous -lehti on 25.5. todennut, että "pikselisota" alkaa olla tiensä päässä:

http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1176559

Tällä hetkellä fiksuin digijärkkäriostos on 6,1 mpix kennolla varustettu kamera.

Jorma M.

JuhaH

Juurikin näin; muistan lukeneeni, että hyvälaatuisen järjestelmäkameran objektiivin piirtotarkkuus on 10 mikrometriä, kun taas 6 megapikselin kennon piirtotarkkuus on 8 mikrometriä. Eli jo nykymittapuun mukaan matalaresoluutioinen kenno digijärkkärissä on tarkempi kuin hyväkään objektiivi. Parempaan tulokseen päästään pikemmin kasvattamalla kennon fyysisiä mittoja kuin piirtotarkkuutta. Samoin mielestäni dynamiikan hallinnassa ja valotusautomatiikassa on paljonkin tehtävää (ei varsinaisesti liity mitenkään tähtikuvaukseen).

Kokonaan oma maailmansa on kennotasolla tapahtuvien virheiden korjaaminen ohjelmallisesti. Itse käsittelen kaiken kuvatun materiaalin ensin DxO Labsin kamera/objektiivispesifisillä ohjelmistoilla: DxO Optics Pro. Ero kameran tallentamaan kuvaan on huomattava. Toki tämänkin ohjelmiston käyttämisellä on omat ongelmansa, joista olen informoinut ohjelmistotaloa; saas nähdä johtaako mihinkään.

http://www.dxo.com/intl/photo


kurja

Lainaus käyttäjältä: JKyytinen - 30.08.2014, 15:05:14
Testailin heinäkuussa 450D:n ja 70D:n (12mpix vs 20mpix) kohinansietoa.

Ovatkohan nämä 2 kuvaa kumpikin 100% croppeja?

JVO

Lainaus käyttäjältä: jmantyla - 29.05.2007, 17:28:03

Tällä hetkellä fiksuin digijärkkäriostos on 6,1 mpix kennolla varustettu kamera.

36 Mpix, teinköhän huonon ostoksen?  :afro:

JKyytinen

Lainaus käyttäjältä: kurja - 20.10.2014, 18:51:44
Ovatkohan nämä 2 kuvaa kumpikin 100% croppeja?
Kyllä ovat.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

kurja


JKyytinen

Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

kurja

Melko samankaltaista jälkeä kummassakin kuvassa, ainakin miun silmällä katsottuna. Ei kyllä ole ihan 20/20 ;) Vasemmalla ehkä aavistus enemmän detaljia ja oikean puoleisessa ehkä aavistuksen rumemmin pistää kohina silmään, vaikea sanoa kun kuvat eivät ole täysin identtisiä, ero ei kuitenkaan ole järin suuri. Kumpi on kummalla kameralla?

JKyytinen

Vasen on otettu 70D:llä, joten yksityiskohtaisuus selittyy sen suuremmalla pikselimäärällä. Kuvassa 70D:n kuva on 100% koossa ja 450D:n kuvaa on skaalattu isommaksi.
Pitää vielä kokeilla 70D:n ISO3200 vs. 450D:n ISO1600 +1EV ja tästä kuvasta versio, jossa 450D:n kuva on 100% koossa, ja 70D:n on skaalattu pienemmäksi.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

Timo Kuhmonen

Canonin "megapikselihirmusta" on vuotaneet tiedot maailmalle. Saa nähdä, onko lopulliset speksit nuo. Kuitenkin pikseleitä enemmän kuin D800 rungossa. Tiedä sitten voiko tuota kameraa tulkita "kilpailijaksi" D800/D810 sarjalle...
http://petapixel.com/2015/01/30/canon-5ds-leaked-50-6mp-full-frame-dslr/

JKyytinen

Kaikesta päätellen 5Ds ja -R ovat suunniteltuja käytettäväksi enimmäkseen ISO100:lla.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2


Pappis

5Ds on kuulemma (CanonWatch ja CanonRumors) suunniteltu hyviin valaistusolosuhteisiin (studio, jne.) hyvällä värintoistolla ja mukavilla suurennosmahdollisuuksilla. 5D4 (odotettavissa 20-25 Mpix) olisi taasen suunniteltu enemmän action- ja tapahtumakuvaukseen (urheilu, häät, luonto, jne.).

Jorma Koski

#14
Tänään 50,6 Mp Canon EOS 5Ds ja 5Ds R julkistettiin

http://cpn.canon-europe.com/content/product/high_resolution_cameras.do?utm_source=newsalert_february_1_15

edit: no huhuh: hinnat Suomessa 5Ds R 3999€ ja 5Ds 3799€
Jorma Koski "Respondeo veritatem profunda"
Twitter
Facebook