Dispersiokorjaimen käyttö planeettakuvauksessa

[Ari Haavisto]

Suomessa planeettakuvaus on haastavaa hommaa. Ensinnäkin pilvisyys ja yleensä huono seeing ja läpinäkyvyys vaikeuttavat. Lisäksi kohteet ovat täällä matalammalla, jolloin valo joutuu kulkemaan pidemmän matkan ilmakehän läpi, altistuen kaikenlaisille ilmakehän aiheuttamille vääristymille ja siroamisille. Kolmas matalasta kulmakorkeudesta aiheutuva haitta on dispersio, ilmakehä toimii prismana taittaen eri aallonpituuksia eri määrin.

Asioille voi jotain käyttämällä mahdollisimman paljon valoa keräävää putkea yhdessä kapeakaistasuotimien ja hyvän, herkän kameran kanssa. Lyhyellä valotusajalla seeing ehtii sutata vähemmän ja kapea kaista vähentää dispersion haittoja. Sen lisäksi dispersiota voi yrittää kompensoida dispersiokorjaimella, joka tuottaa ilmakehään nähden vastakkaissuuntaisen dispersion ja sopivasti säädettynä kompensoi sen.

Aiheesta lisää mm. täällä ja täällä. Tuon ensimmäisen linkin tarina oli osittaisena Sky at night - lehdessä, josta k.o. värkin bongasin. Päädyin tilaamaan ranskalaisesta Pierro Astrosta heidän ADC-korjaimensa, eli tämmöisen. Tuon kaveriksi tilasin sitten vielä TS:lta normaalin W#47 violetin suotimen, jota tarvitaan tuon säädössä. Ideana oli, että tuommoinen ADC yhdistettynä herkkään ASI120MM kameraan mahdollistaisi matalalla olevien kohteiden paremman kuvaamisen ja toisaalta edelleen parantaisi korkeammalla olevien kohteiden, kuten Jupiterin, kuvia. Sekä pienentämällä yksittäisten värikaistojen dispersiota alle erotuskyvyn, että mahdollistamalla L-kanavalla kuvaamisen (eli koko näkyvä valo, vain ir ja uv blokattu pois), jolloin valoa tulisi enemmän ja valotusaikaa voisi edelleen painaa alemmas.

No, ADC saapui aikanaan ja ruuvautui mukavasti T2 kierteillä kameran ja filsupyörän väliin (joka ei ehkä olekaan optimaalinen paikka, siitä lisää myöhemmin). Nokalle Televuen 4X powermate. Ohjeissa sanottiin, että on 1/10 lambda, mutta jotta korjaus toimii oikein ja ilman astigmatismia, pitää systeemin olla yli F10. Eli ilman barlowia ei voi käyttää Newtonissa ja nimenomaan oltava barlowin jälkeen siis. Itselläni tuossa on n. F18. Kuvassa ADC on tuo kaksitappinen pömpylä filsupyörän ja punaisen ASI-kameran välissä:



Nuo tapit ovat ne, joista dispersiokorjauksen suuruutta säädetään. Kun tapit ovat kohdakkain, korjausta ei tapahdu. Kun tapit ovat 180 astetta, eli vastapuolilla korjainta, on korjaus maksimissaan. Korjaimen pitää olla niin, että nolla-asennossa tapit ovat horisontin suuntaiset. Dobsonilla tuo asento on vakio, mutta eq-jalustalla muuttuu suunnan mukaan. Ja vain toinen mahdollinen vaaka-asento on oikea, josta säätäen dispersio lähtee pienenemään, minulla se on "tapit oikealle". Jos laittaa tapit vasemmalle ja lähtee säätämään, korjain vain pahentaa dispersiota... Kuvassa korjain on vielä väärin, eli tapit vasemmalle. Jouduin laittamaan koko paketin fokuseriin ikäänkuin ylösalaisin.


Filsupyörään laitoin sitten tuon #47 suotimen, joka päästää läpi violetin värin ja toisaalta myös infrapunaa. Ideana se, että tällöin kamera näkee kohteesta kaksi kuvaa, violetin ja infrapunakuvan. Ja nämä kaksi kuvaa ilmakehän dispersio on taittanut sitä kauemmaksi toisistaan, mitä matalammalla kohde on. Sitten vain aletaan säädellä noita korjaimen tappeja vastakkaisiin suuntiin horisonttilinjasta, kunnes kuvat ovat päällekkäin. Tällöin korjaus on kohdallaan myös näiden kanavien välillä. Kun kohteen korkeus muuttuu, säätö pitää tehdä aina välillä uudestaan. Tämän jälkeen haluttu filsu kohdilleen ja kuvaamaan kohdetta.


29.3.2013 aamuyöllä sitten oli tarkoitus lähteä tuon kanssa Saturnusta kuvaamaan. Laitan kohta lisää tarinaa siitä, mitä sitten tapahtuikaan.

[Ari Haavisto]

No niin, lisää tarinaa tästä. Eli 29.3.2013 aamuyöllä könysin Saturnusta kuvaamaan. Saturnus möllötteli n. 15 asteen korkeudella täysikuun vasemmalla puolella. Kevätyö tuoksui heräävälle luonnolle ja jossain Kuunvalossa kylpevällä peltoaukealla roukuivat kauriit. Yleensä metsässä huhuileva pöllö oli nyt hiljaa.

Putki kohti Saturnusta, #47 suodin kohdalle ja fokusointi. Korjain tapit yhdessä eli nollakorjauksella. Läppärin ruudulla paistatteli selkeästi hyvässä seeingissä se, mitä Saturnuksesta näkyy violetissa valossa. Samalla huomasin, että violetti suodin tuo kivasti yksityiskohtia esiin. Mutta tuo suodin päästää läpi myös infrapunaa ja niinpä Saturnuksesta näkyi himmeä kaksoiskappale dispersion siirtämänä muutama kaarisekunti kirkkaamman sisarensa alla:


Nyt sitten säätelemään tapeista. Ensimmäisellä yrityksellä kuvat vain erkanivat toisistaan, eli korjain on väärin päin. Käänsin koko pakettia fokuserissa 180 astetta ja liikkeitä ajamalla tarkistin, että tapit ovat horisonttilinjassa (tapit kennon x-akselin suuntaiset ja putkea ajaessa vasen/oikea - suunnassa Saturnus liikkuu x-akselin suunnassa). Nyt alkoi säätö toimia oikeaan suuntaan. Tuossa on semmoinen ominaisuus, että säädettäessä korjausta kohteen paikka myös liikkuu kennolla. Eli välillä piti putkella korjata Saturnus takaisin keskelle. Tässä on ASIn isosta kennosta apua.

Nyt huomasin, että en saa kuvajaisia päällekkäin. Täydellä korjauksellakin sain vain noin puolet virheestä korjattua:


Aikani ihmeteltyäni keksimättä ratkaisua, päätin alkaa kuvata. Aina välillä ajoin koesarjoja korjauksella ja ilman korjausta perätysten. Seeing oli suhteellisen vakaa, joten tulokset ovat ainakin suuntaa-anatavia, joskin lisää testejä tarvitaan. Tässä ensin Saturnus sinisen suotimen läpi, vasen ilman korjausta ja oikea korjauksella:


Ja sitten sama testi ir-kanavalla, vasen ilman korjausta ja oikea korjauksella:


Tulokset olivat hämmentävän hyviä, vaikka en saanut kuin osittaisen korjauksen. Voi toki jonkun verran seeingkin kikkailla, mutta silti aika lupaavaa! Ja aikani mietittyäni taisi aueta sekin, miksi en saanut tarpeeksi korjausta aikaan: Toisessa noista aiemmista linkeistä painotettiin, että korjain ei siis korjaa värejä yhteen samansuuntaisiksi, vaan hajottaa ilmakehän hajottamia värejä vastakkaiseen suuntaa niin, että ne kohtaavat jälleen toisensa kennon kohdalla. Tuostahan voi heti päätellä, että minulla kenno on vaan niin lähellä korjainta, että värit eivät vain vielä ole kohdanneet toisiaan. Pitää vain saada kamera kauemmaksi korjaimesta, joko T2 jatkopalalla tai mieluummin laittamalla korjain powermaten ja filsupyörän väliin, jolloin filsupyörä toimii jatkopalana. Näillä eväillä siis kohti seuraavia testejä, jolloin pitäisi saada täysi korjaus käyttöön. Toki se on kuitenkin niin, että tästä värkistä on apua vain hyvällä seeingillä. Loppumausteeksi siis puoliksi dispersiokorjattu ir-Saturnus, aika kiva jo sekin:

[Lauri Kangas]

Arvokasta testailua ja hyviä tuloksia. Jos joudat niin laitahan vielä kuvia vaikka tuon violetin filsun kanssa jostain tähdestä. Luulisi säätämisen olevan helpompaa pistemäisellä kohteella. Värikameralla, vaikka järkkärillä, saisi tosi havainnollisia kuvia aiheesta.

Tietysti säätökohde ei saa olla eri korkeudella kuin kuvattava kohde tai korjaus menee pieleen. Dispersion määrähän ei ole samanlainen juttu kuin seeing vaan se on jo etukäteen ennustettavissa kohteen korkeuden perusteella. Näppärä kuvaaja saisi varmaan aikaan jonkun pienen ohjelmanpätkän joka kertoisi ruuveille oikeat asennot. Mutta siihenkin liittyisi sitten nuo kennon etäisyydet jne.

Hahmottelin äsken vähän valonsäteitä paperille ja taisin viimeinkin ymmärtää rakkineen varsinaisen toimintaperiaatteen. Järkeilysi tuosta kennon etäisyydestä näyttää olevan oikea.

[Ari Haavisto]

Joo, ja jos keliä pukkaa, voisi kokeilla miten tuo toimii kuvattaessa värikameralla vaikka Saturnusta. 500D pitkästä aikaa kehiin ja olihan tuolla laatikon pohjalla Meaden LPi:kin... Moottorikäyttö tuohon pitää vielä keksiä, ettei tarvitse käsin sorkkia vaikka herkkätoiminen onkin.

[Timpe]

Mielenkiintoinen käyttötesti ja hyviä testikuvia, kiitos raportista. 
Korjain näyttää tulleen oikealle miehelle käyttöön eli odotan uteliaana uusia dispersiokorjattuja planeetta/Kuu(?)kuvia. (Korjaimesta taitaisi olla hyötyä myös niiden matalalla esiintyvien Kuu-vaiheiden kanssa, jos tuon oikein älysin.)

[Ari Haavisto]

Pääsiäisen pyhinä kertyi lisää kokemusta dispersiokorjaimen käytöstä. Lauantain ja Sunnuntain välisenä yönä seeing oli huonohko ja lisäksi matalalla etelätaivaalla oleva pilvihötö välillä teki Saturnuksesta usvasoikion. Sen verran oppia kumminkin tuli tuostakin, että ensinnäkin pelkkä korjaimen siirtäminen filsupyörän toiselle puolelle ja sitä myöten suurempi välimatka korjaimelta kennolle ei vielä riittänyt mahdollistamaan täyttä korjausta. Sen verran #47 filsun kuvasta sai tolkkua. Toinen oppi oli, että korjain ei auta huonoon seeingiin (tämähän ei ole uutinen).

Maanantaita vasten yölle sitten lisäsin vielä kameran alle 14mm T2 jatkorenkaan sekä korjaimen ja filsupyörän väliin tuommoisen asteikkorenkaan auttamaan säätelyssä. Samalla kääntelin osaset niin, että kamera tulee oikeinpäin fokuseriin ja filsupyörä "klöntti" ylöspäin, jolloin ei aiheuta niin paljon vääntöä tarkennuslaitteeseen.


Maanantaina aamuyöllä olikin hyvä seeing, joka edelleen parani session aikana. Alla kuva säädöstä #47 filsulla. Ylempi nollasäädöllä ja alempi rajusti venytelty kuva kun säätö täydellä. Tuosta näkee, että himmeämpi infrapunasaturnus menee jo melkein täysin yksiin kirkkaamman violetin Saturnuksen kanssa. Pieni reunus ehkä vielä näkyy (halo alapuolella paksumpi kuin yläpuolella), eli täytyy korvata 14mm jatkopala 28 mm:lla. Mutta käytännössä tälläkin korjaus on jo tosi hyvä.



Ja sitten kuvaamaan. Ensin kuvasin sarjan videoita Ir-R-G-B- ja L (ir/uv-block) korjaus päällä. Sitten sama sarja ilman korjausta (seeing oli parempi nyt) ja lopuksi vielä kolmas sarja jälleen korjauksella (seeing parani edelleen). Seeing parani suht. tasaisesti koko ajan, jolloin saadaan oheinen mielenkiintoinen vertailu: Ylärivi ensimmäinen korjattu sarja, keskirivi korjaamaton ja alarivi toinen korjattu sarja ja samalla paras seeing.


Linkki suurempaan vertailukuvaan

Mitä parempi seeing, sitä enemmän hyötyä korjaimesta on. Ja vaikka suurin korjaus ja erotuskykynä mitattava hyöty tulee tuolla sinisessä päässä, yllättäen melkein yhtä suuri "suhteellinen" hyöty tuntuu tulevan infrapunassa ja punaisessa; Siellä kun muutenkin ollaan yleensä jo valmiiksi paremmassa erotuskyvyssä seeingin ja siroamisen ja ties minkä takia, niin tavallaan siellä saadaan sama x% lisää detaljia 0,8" korjauksella kuin sinisellä alueella sen tarvitsemalla 3,2"  korjauksella?

Eli toistaiseksi vaikuttaa edelleen lupaavalta värkiltä, kun kuvataan matalalla (alle 20 astetta) olevia kohteita hyvällä seeingillä. Huonolla seeingillä tämä ei huonoa kuvaa hyväksi muuta. Seuraavaksi aikomuksena on kokeilla mitä tuo tekee 25...40 asteen korkeuksilla, mutta saapa nähdä koska on sopivaa kohdetta ja sopivaa keliä. Ehkä Kuu on seuraava uhri tai viimeistään syksyllä Jupiter. Sitä ennen voisi vielä kokeilla vaikka johonkin kaksoistähteen ja ottaa Laurin ehdottamia kuvia värikameralla. Nyt ne jäi ottamatta, kun kuvaajalla alkoivat näpit palella...

[Ari Haavisto]

Tuossa putken kollimointiharjoituksen yhteydessä aloin miettimään tarkemmin erästä dispersiokorjaimen ominaisuutta jota en ehkä ole tullut maininneeksikaan: Korjaus aiheuttaa kuvatason siirtymää, mitä enemmän korjausta, sitä enemmän kuva siirtyy tasossaan alaspäin ja kun kuva on newtonissa ylöaslaisin, niin kennolla siirtyy siis ylöspäin. Eli kun nollakorjauksella esim. Saturnus on kennon keskellä, korjausta lisättäessä se liikkuu kohti kennon yläreunaa ja täydellä korjauksella on jo kennon ulkopuolella.

Tämähän ei sinänsä ole äkkiseltään mikään ongelma, käännetään putkea pari kolme kaariminuuttia alas ja siinähän se Saturnus on taas keskellä kennoa. Mutta tuossa kollimoidessani tutkiskelin, että F4,5 Newtonissa n.s. komavapaa alue polttotasolla on kooltaan n. 2mm tai 4 kaariminuuttia. Ja 4X powermate ei suinkaan tee systeemistä F18-newtonia, jossa komaton alue olisi yli 120mm, vaan ainoastaan suurentaa tuon 2mm alueen nelinkertaiseksi eli 8mm:ksi joka on sattumoisin ASIn kennon koko... Ja nyt tuo dispersiokorjain siirtää tuon "hotspotin" kennolta ulos ja kun kaikki eri virhekertoimet lasketaan mukaan (kuinka tarkasti se hotspot alunperinkään oli keskellä kennoa), on vaara että koma alkaa hiipiä planeettakuviin/kuukuviin ja syö osan korjaimen tuomasta hyödystä.

Hetken asiaa tuumailtuani tajusin, että kameraahan pitää siirtää kuvatasolla hotspotin perässä ylöspäin saman verran! Korjain on vasta powermaten jälkeen, jolloin kuva ja hotspot siis todellakin siirtyvät kuvatasossaan vain ylöspäin eivätkä koe muuta väkivaltaa. Hotspot siis vain läpäisee suotimet eri kohdasta. Niinpä aloin ideoimaan suodinpyörän päälle kahdesta toistensa suhteen liukuvasta levystä koostuvaa kameransiirtäjää. Alempi levy olisi kiinni suodinpyörän ruuvinrei'issä ja ylempään olisi ruuvattu suodinpyörän alkuperäinen T2-lähtö. Ruuveja vaan löysälle ja ylempi levy pääsisi hahloissaan liikkumaan tarvittavan 0-10mm. Jos laittaisi vielä toiset neljä ruuvia, joilla ylempää levyä voisi pakottaa hiukan kallelleen alempaa vasten, voisi myös tarvittaessa kameraa oikaista kuvatason suhteen.

Tuollaisia kuvatason kallistajia näkyy esim. TS myyvän, mutta äkkiseltään tasolla siirtäviä värkkejä en löytänyt. Olipa itse dispersiokorjainkin muuten nyt tullut TS:n valikoimiin, tosin UV-suuntaan optimoitu versio.

[Lauri Kangas]

Joskus näin jossain sellaisen guidekameralle tarkoitetun kameranliikuttelijan, jossa kamera oli kiinni eräänlaisessa lohenpyrstökiskossa jota pystyi putken perässä olevassa satulassa liikuttelemaan sivuttain. Sopisikohan yhteen noiden kanssa?

[Ari Haavisto]

Joskus näin jossain sellaisen guidekameralle tarkoitetun kameranliikuttelijan, jossa kamera oli kiinni eräänlaisessa lohenpyrstökiskossa jota pystyi putken perässä olevassa satulassa liikuttelemaan sivuttain. Sopisikohan yhteen noiden kanssa?

Koitin haeskella, mutten ainakaan vielä löytänyt. TS:n kuvatason kallistajan voisi hankkia, purkaa kahteen osaan ja ruuvata puolikkaat juurikin johonkin lohenpyrstösysteemiin, jahka löydän sopivan aihion, ettei tarvitsisi itse alumiinilevystä jyystää. Tai sitten jyrsitytän alumiinista sopivan kiskoparin. Tekaisin laatikossa olevista rojuista protoksi säädettävän mallin, mutta sen säätö riittää vielä vain n. 4mm asti, eli täytyy vielä hiukan sahailla ennekuin kokeilen. Tosin tuo käsitykseni ASIn 8mm kennokoostakin oli huuhaata: ASIn kennon aktiivinen alue 4,86 mmx 3,63 mm (kennon speksistä) joka taas kameravalmistajan speksin mukaan on: " 1/3" (6mm) optical format" ??.

No, joka tapauksessa nyt aamuyöllä kuvailin kuuta ja hiukan testailin. Suuntasin Capellaan n. 28 asteen korkeudelle (sama kuin kuun korkeus myöhemmin aamuyöstä) ja säädin dispersiokiilan kohdilleen. Tämä korkeus aiheutti aika tasan kennon korkeuden verran siirtymää, eli nelisen milliä. Tästä päätellen n. yli 25 asteen korkeuksilla käytettäessä siirtymästä ei vielä juurikaan aiheudu komavaaraa, joskin hyvähän se olisi aina kompensoida kumminkin superkelin varalta. Alle 25 asteen sitten alkaa olla riskiä komasta.

Yllättävämpi havainto oli se, että vielä 28 asteen korkeudellakin infrapunasuotimen läpi kuvattaessa (baader ir-longpass >685 nm) dispersiokorjain auttoi säännönmukaisesti vaikka seeing ei edes ollut mikään huippu. Ohessa croppi kolmesta eri pinosta, vasemmalta oikealle: korjaimen kanssa, ilman korjainta (tai siis korjaus säädetty nollaan) ja sitten taas korjaimen kanssa. Ero näkyi yleensä jopa liveruudulla.

[pnuu]

ASIn kennon aktiivinen alue 4,86 mmx 3,63 mm (kennon speksistä) joka taas kameravalmistajan speksin mukaan on: " 1/3" (6mm) optical format" ??.

Tuo 1/3" on vastaavan Vidicon-videoputken koko. Historian painolastia, josta ei päästä eroon... Kennon lävistäjä (nurkasta nurkkaan) on tuo noin 6 mm (sqrt(4.86^2 + 3.63^2) = 6.1 mm).

[Ari Haavisto]

Aina oppii ihminen uutta. Enpä ollut aavistanutkaan, että webbikameroihinkin kätkeytyy tämmöinen "vastaavuus-standardi"...

Mutta nyt taisin löytää tuon Laurin muisteleman kameranliikuttelijan: Gerd Neumann Jr.:n valmistama  Guiding Excenter. Ja tuostapa oli vielä uudempi malli, tuo Double Slider, jota mainostetaan nimenomaan planeettakuvaukseen koska siihen saa kameran rinnalle toiseen slotiin kiinni okulaarin. Planeetan voi etsiä okulaarin läpi ja sitten liu-uttaa kameran sen tilalle. Tai itsellä heti heräsi ajatus laittaa toiseen slotiin toinen kamera (esim. tuo ASIa inauksen ir-herkempi DMK21AU618 superkelien varalta tai vaikka värikamera tms.) Ja kun tuon varustelee molempiin suuntiin T2-holkilla (kuvissa näkyvän okulaariholkin sijaan), kapistuksen pituus on aika tarkkaan sama kuin nykyään kameran alla olevan T2-jatkoholkin.

Tuolla saa tarvittavan offsetin, eli 1,25" suotimen salliman n. 10-11mm kun värkki on filsupyörän ja kameran välissä. Ja matalakuvaukseen, kuten Saturnus nykyään, voi superkelillä perfektionisti sitten siirtää värkin filsupyörän alle, jolloin suodinkin siirtyy mukana ja säätöä saa vielä hiukan lisää. Tätä voi ainakin tilata GN:ltä suoraan tai sitten 365astronomysta. Ja olihan tuota perusmallia näköjään TS:llakin ja vielä samalla katalogin sivulla kuin tuota ADC-korjainta...

[Ari Haavisto]

Päivitetäänpä hiukan tätäkin aihetta.
Ennenkuin löysin tuon guiding excenterin, olin ollut yhteydessä Teknofokukseen sopivien rakenneosien löytämiseksi, jotta tarvittaessa voisin rakentaa itse sopivan värkin. Teknofokuksesta olisi apua löytynytkin ja jopa parempaakin ratkaisua, mutta olin jo hätäisenä ehtinyt tuon excenterin tilata 365-astronomysta. No, hätäisyys loppui siihen, sillä olen nyt jo puolitoista kuukautta odotellut kapistusta Englannista eikä tietoa toimituksesta...

Jokatapauksessa Määttäsen Hannun kanssa vaihdettiin aiheesta postia ja Hannu pohti, josko tuo korjain aiheuttaa kuvatason siirtymän lisäksi kuvatason kallistusta ja vinkkasi tutkimaan asiaa laserilla. No, tänään ruuvasin korjaimen kiinni 1,25" okulaaripitimeen ja siihen laitoin laserkollimaattorin. Koko yhdistelmän kiinnitin sitten viilapenkkiin ja ammuin säteen korjaimen läpi 4,5 metrin päähän seinään. Ja niinhän tuo näytti taittavan säteen vinoon, 30 asteen korkeudella oleviin kohteisiin käytettävällä korjaussäädöllä säde taittui 2,5 astetta ja 15 asteen korkeudella Saturnukseen käyttämälläni korjauksella jo 5 astetta. Ja näinhän se loogista onkin, eri värejä taitetaan eri määrä ja ne kohtaavat kennon kohdalla, olisihan tuo pitänyt hoksata.

Tuosta laskeskelin, että kuvatason kallistus aiheuttaisi esim. Kuuta 30 asteen korkeudella kuvattaessa 0,045 mm muutoksen fokuksessa jokaista kennon millimetriä kohden. ASIn 5mm kennolla tuo tekisi siis 0,23mm eron kuvan reunojen välillä. F18:lla kriittinen fokus on 0,14mm, eli tuolla alkaa olla vaikutusta Kuukuvissa. Samoin planeetoilla, jos planeetta on fokusoitu yhdessä kohtaa ja kuvauksen aikana vaeltaa eri kohdalle kennoa.

Nyt siis lähti T2-kierteinen kameran tilttisäädin myös tilaukseen, samoin kuin pidempi (50mm) 2" jatkoadapteri. Huomasin nimittäin, että Powermate 4X:n holkki ei mahdu perille asti nykyisessä 35mm pitkässä adapterissa, vaan pohjaa eikä asetu tukevasti.

Tavoitteena siis kuvausprosessi, jossa ensin säädetään dispersiokorjaus kohdalleen, sitten tarvittava kameran offset-siirto excenterillä, jotta komavapaa "sweet Spot" osuu keskelle kennoa, ja lopuksi vastaava kameran tilttaus kohtisuoraan. Ja sitten kuvataan... Tämähän alkaa kuulostaa ihan Timpeltä  

Syksyn aikana olen kuvaillut korjaimen kanssa (mutta siis ilman offset- ja tilttisäätöjä) Kuuta ja Jupiteria, saaden mielestäni oikein hyviä tuloksia aiempaan verrattuna. Siinä mielessä on hieno asia, että järjestelmästä silti löytyi vielä merkityksellisiä asioita, joita voi parantaa.

[einari]

Kuulostaa kyllä kovasti 'timpemäiseltä' 
Siis kameraa tiltataan korkeuden mukaan ennen kuvausta - kuinka joka kerta saadaan saman verran ja oikeaan suuntaan (ilman testikuvia ja mittausta) ?

[Timpe]

Ja se joka tuolle tielle lähtee saa kaiken toivon heittää...

[Ari Haavisto]

Kuulostaa kyllä kovasti 'timpemäiseltä' 
Siis kameraa tiltataan korkeuden mukaan ennen kuvausta - kuinka joka kerta saadaan saman verran ja oikeaan suuntaan (ilman testikuvia ja mittausta) ?

Korjaimessa on asteikko ja dispersiokorjauksen voi säätää sen avulla suoraan kullekin kohteen korkeudelle sopivaksi, kunhan vastaavuudet on systeemille kerran hakenut ja taulukoinut. Säätö ei näyttäisi vaihtelevan merkittävästi esim. keliolosuhteiden mukaan. Sen jälkeen kutakin dispersiokorjauksen asteikkopykälää vastaava valokimpun taipuma ja siitä aiheutuva offset on haettavissa (esim. kännykkämaston avulla, säätämällä masto offsetilla aina takaisin keskelle dispersiokorjausta lisättäessä) ja taulukoitavissa. Offset-säätöä toteuttavaan excenteriin voi vaikka liimata tarran, jossa on asteikko, jossa pykäläväli vastaa dispersiokorjauksen asteikon pykäläväliä. Ja kennon kallistus menee samalla tavalla; ajattelin ruuvata jonnekin tilttisäätimen tienoille pitkän viisarin ja vastaavan asteikkotarran esim. filtteripyörään. Tämän jälkeen vaan aina kohteen korkeuden mukaan (5 asteen välein) säätää kaikki kolme asteikkoa kohdilleen. Tuo säätöhän tapahtuu aina pystysuunnassa (altitudi). Voi olla että tilttiadapteria pitää hiukan modata, virittää siihen vaikka vaakasuuntainen "sarana", jotta saan säädön pakotettua tapahtumaan vain ja ainoastaan pystysuunnassa. En ole varma riittääkö edes tilttiadapterin normaali säätöalue modaamattomana kattamaan 5 asteen tilttiä?

Ja tosiaan säätöjen ei tarvitse olla kauhean tarkkoja riittääkseen palauttamaan systeemin kriittisen fokuksen ja komavapaan alueen sisälle. Todennäköisesti kaikki muut korjaimen käyttäjät käyttävät sitä ihan sellaisenaan. Google-haulla löysin tutkielmia jopa Gemini-teleskoopin ADC-korjaimesta, jossa vasta jälkikäteen on huomattu alkaa kompensoimaan kuvatason tilttiä.