Suomessa planeettakuvaus on haastavaa hommaa. Ensinnäkin pilvisyys ja yleensä huono seeing ja läpinäkyvyys vaikeuttavat. Lisäksi kohteet ovat täällä matalammalla, jolloin valo joutuu kulkemaan pidemmän matkan ilmakehän läpi, altistuen kaikenlaisille ilmakehän aiheuttamille vääristymille ja siroamisille. Kolmas matalasta kulmakorkeudesta aiheutuva haitta on dispersio, ilmakehä toimii prismana taittaen eri aallonpituuksia eri määrin.
Asioille voi jotain käyttämällä mahdollisimman paljon valoa keräävää putkea yhdessä kapeakaistasuotimien ja hyvän, herkän kameran kanssa. Lyhyellä valotusajalla seeing ehtii sutata vähemmän ja kapea kaista vähentää dispersion haittoja. Sen lisäksi dispersiota voi yrittää kompensoida dispersiokorjaimella, joka tuottaa ilmakehään nähden vastakkaissuuntaisen dispersion ja sopivasti säädettynä kompensoi sen.
Aiheesta lisää mm. täällä (http://www.skyinspector.co.uk/Atm-Dispersion-Corrector-ADC(2587060).htm) ja täällä. (http://www.astrosurf.com/prostjp/Dispersion_en.html) Tuon ensimmäisen linkin tarina oli osittaisena Sky at night - lehdessä, josta k.o. värkin bongasin. Päädyin tilaamaan ranskalaisesta Pierro Astrosta heidän ADC-korjaimensa, eli tämmöisen. (http://www.pierro-astro.com/en/accessoires-optiques/correcteurs-reducteurs/a-d-c-correcteur-de-dispersion-atmospherique.html) Tuon kaveriksi tilasin sitten vielä TS:lta normaalin W#47 violetin suotimen, jota tarvitaan tuon säädössä. Ideana oli, että tuommoinen ADC yhdistettynä herkkään ASI120MM kameraan mahdollistaisi matalalla olevien kohteiden paremman kuvaamisen ja toisaalta edelleen parantaisi korkeammalla olevien kohteiden, kuten Jupiterin, kuvia. Sekä pienentämällä yksittäisten värikaistojen dispersiota alle erotuskyvyn, että mahdollistamalla L-kanavalla kuvaamisen (eli koko näkyvä valo, vain ir ja uv blokattu pois), jolloin valoa tulisi enemmän ja valotusaikaa voisi edelleen painaa alemmas.
No, ADC saapui aikanaan ja ruuvautui mukavasti T2 kierteillä kameran ja filsupyörän väliin (joka ei ehkä olekaan optimaalinen paikka, siitä lisää myöhemmin). Nokalle Televuen 4X powermate. Ohjeissa sanottiin, että on 1/10 lambda, mutta jotta korjaus toimii oikein ja ilman astigmatismia, pitää systeemin olla yli F10. Eli ilman barlowia ei voi käyttää Newtonissa ja nimenomaan oltava barlowin jälkeen siis. Itselläni tuossa on n. F18. Kuvassa ADC on tuo kaksitappinen pömpylä filsupyörän ja punaisen ASI-kameran välissä:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC2.jpg/_full.jpg)
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC3.jpg/_full.jpg)
Nuo tapit ovat ne, joista dispersiokorjauksen suuruutta säädetään. Kun tapit ovat kohdakkain, korjausta ei tapahdu. Kun tapit ovat 180 astetta, eli vastapuolilla korjainta, on korjaus maksimissaan. Korjaimen pitää olla niin, että nolla-asennossa tapit ovat horisontin suuntaiset. Dobsonilla tuo asento on vakio, mutta eq-jalustalla muuttuu suunnan mukaan. Ja vain toinen mahdollinen vaaka-asento on oikea, josta säätäen dispersio lähtee pienenemään, minulla se on "tapit oikealle". Jos laittaa tapit vasemmalle ja lähtee säätämään, korjain vain pahentaa dispersiota... Kuvassa korjain on vielä väärin, eli tapit vasemmalle. Jouduin laittamaan koko paketin fokuseriin ikäänkuin ylösalaisin.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC4.jpg/_full.jpg)
Filsupyörään laitoin sitten tuon #47 suotimen, joka päästää läpi violetin värin ja toisaalta myös infrapunaa. Ideana se, että tällöin kamera näkee kohteesta kaksi kuvaa, violetin ja infrapunakuvan. Ja nämä kaksi kuvaa ilmakehän dispersio on taittanut sitä kauemmaksi toisistaan, mitä matalammalla kohde on. Sitten vain aletaan säädellä noita korjaimen tappeja vastakkaisiin suuntiin horisonttilinjasta, kunnes kuvat ovat päällekkäin. Tällöin korjaus on kohdallaan myös näiden kanavien välillä. Kun kohteen korkeus muuttuu, säätö pitää tehdä aina välillä uudestaan. Tämän jälkeen haluttu filsu kohdilleen ja kuvaamaan kohdetta.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC1.jpg/_full.jpg)
29.3.2013 aamuyöllä sitten oli tarkoitus lähteä tuon kanssa Saturnusta kuvaamaan. Laitan kohta lisää tarinaa siitä, mitä sitten tapahtuikaan.
No niin, lisää tarinaa tästä. Eli 29.3.2013 aamuyöllä könysin Saturnusta kuvaamaan. Saturnus möllötteli n. 15 asteen korkeudella täysikuun vasemmalla puolella. Kevätyö tuoksui heräävälle luonnolle ja jossain Kuunvalossa kylpevällä peltoaukealla roukuivat kauriit. Yleensä metsässä huhuileva pöllö oli nyt hiljaa.
Putki kohti Saturnusta, #47 suodin kohdalle ja fokusointi. Korjain tapit yhdessä eli nollakorjauksella. Läppärin ruudulla paistatteli selkeästi hyvässä seeingissä se, mitä Saturnuksesta näkyy violetissa valossa. Samalla huomasin, että violetti suodin tuo kivasti yksityiskohtia esiin. Mutta tuo suodin päästää läpi myös infrapunaa ja niinpä Saturnuksesta näkyi himmeä kaksoiskappale dispersion siirtämänä muutama kaarisekunti kirkkaamman sisarensa alla:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/nocorrection_sat_47.jpg/_full.jpg)
Nyt sitten säätelemään tapeista. Ensimmäisellä yrityksellä kuvat vain erkanivat toisistaan, eli korjain on väärin päin. Käänsin koko pakettia fokuserissa 180 astetta ja liikkeitä ajamalla tarkistin, että tapit ovat horisonttilinjassa (tapit kennon x-akselin suuntaiset ja putkea ajaessa vasen/oikea - suunnassa Saturnus liikkuu x-akselin suunnassa). Nyt alkoi säätö toimia oikeaan suuntaan. Tuossa on semmoinen ominaisuus, että säädettäessä korjausta kohteen paikka myös liikkuu kennolla. Eli välillä piti putkella korjata Saturnus takaisin keskelle. Tässä on ASIn isosta kennosta apua.
Nyt huomasin, että en saa kuvajaisia päällekkäin. Täydellä korjauksellakin sain vain noin puolet virheestä korjattua:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/fullcorrection_Sat_47.jpg/_full.jpg)
Aikani ihmeteltyäni keksimättä ratkaisua, päätin alkaa kuvata. Aina välillä ajoin koesarjoja korjauksella ja ilman korjausta perätysten. Seeing oli suhteellisen vakaa, joten tulokset ovat ainakin suuntaa-anatavia, joskin lisää testejä tarvitaan. Tässä ensin Saturnus sinisen suotimen läpi, vasen ilman korjausta ja oikea korjauksella:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC-Sat-B-off.jpg/_full.jpg) (http://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC-Sat-B-full.jpg/_full.jpg)
Ja sitten sama testi ir-kanavalla, vasen ilman korjausta ja oikea korjauksella:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC-Sat-ir-off.jpg/_full.jpg) (http://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/ADC-Sat-ir-full.jpg/_full.jpg)
Tulokset olivat hämmentävän hyviä, vaikka en saanut kuin osittaisen korjauksen. Voi toki jonkun verran seeingkin kikkailla, mutta silti aika lupaavaa! Ja aikani mietittyäni taisi aueta sekin, miksi en saanut tarpeeksi korjausta aikaan: Toisessa noista aiemmista linkeistä painotettiin, että korjain ei siis korjaa värejä yhteen samansuuntaisiksi, vaan hajottaa ilmakehän hajottamia värejä vastakkaiseen suuntaa niin, että ne kohtaavat jälleen toisensa kennon kohdalla. Tuostahan voi heti päätellä, että minulla kenno on vaan niin lähellä korjainta, että värit eivät vain vielä ole kohdanneet toisiaan. Pitää vain saada kamera kauemmaksi korjaimesta, joko T2 jatkopalalla tai mieluummin laittamalla korjain powermaten ja filsupyörän väliin, jolloin filsupyörä toimii jatkopalana. Näillä eväillä siis kohti seuraavia testejä, jolloin pitäisi saada täysi korjaus käyttöön. Toki se on kuitenkin niin, että tästä värkistä on apua vain hyvällä seeingillä. Loppumausteeksi siis puoliksi dispersiokorjattu ir-Saturnus, aika kiva jo sekin:
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/Sat_29032013_025755_reg.jpg/_full.jpg)
Arvokasta testailua ja hyviä tuloksia. Jos joudat niin laitahan vielä kuvia vaikka tuon violetin filsun kanssa jostain tähdestä. Luulisi säätämisen olevan helpompaa pistemäisellä kohteella. Värikameralla, vaikka järkkärillä, saisi tosi havainnollisia kuvia aiheesta.
Tietysti säätökohde ei saa olla eri korkeudella kuin kuvattava kohde tai korjaus menee pieleen. Dispersion määrähän ei ole samanlainen juttu kuin seeing vaan se on jo etukäteen ennustettavissa kohteen korkeuden perusteella. Näppärä kuvaaja saisi varmaan aikaan jonkun pienen ohjelmanpätkän joka kertoisi ruuveille oikeat asennot. Mutta siihenkin liittyisi sitten nuo kennon etäisyydet jne.
Hahmottelin äsken vähän valonsäteitä paperille ja taisin viimeinkin ymmärtää rakkineen varsinaisen toimintaperiaatteen. Järkeilysi tuosta kennon etäisyydestä näyttää olevan oikea.
Joo, ja jos keliä pukkaa, voisi kokeilla miten tuo toimii kuvattaessa värikameralla vaikka Saturnusta. 500D pitkästä aikaa kehiin ja olihan tuolla laatikon pohjalla Meaden LPi:kin... Moottorikäyttö tuohon pitää vielä keksiä, ettei tarvitse käsin sorkkia vaikka herkkätoiminen onkin.
Mielenkiintoinen käyttötesti ja hyviä testikuvia, kiitos raportista. :smiley:
Korjain näyttää tulleen oikealle miehelle käyttöön eli odotan uteliaana uusia dispersiokorjattuja planeetta/Kuu(?)kuvia. (Korjaimesta taitaisi olla hyötyä myös niiden matalalla esiintyvien Kuu-vaiheiden kanssa, jos tuon oikein älysin.)
Pääsiäisen pyhinä kertyi lisää kokemusta dispersiokorjaimen käytöstä. Lauantain ja Sunnuntain välisenä yönä seeing oli huonohko ja lisäksi matalalla etelätaivaalla oleva pilvihötö välillä teki Saturnuksesta usvasoikion. Sen verran oppia kumminkin tuli tuostakin, että ensinnäkin pelkkä korjaimen siirtäminen filsupyörän toiselle puolelle ja sitä myöten suurempi välimatka korjaimelta kennolle ei vielä riittänyt mahdollistamaan täyttä korjausta. Sen verran #47 filsun kuvasta sai tolkkua. Toinen oppi oli, että korjain ei auta huonoon seeingiin (tämähän ei ole uutinen).
Maanantaita vasten yölle sitten lisäsin vielä kameran alle 14mm T2 jatkorenkaan sekä korjaimen ja filsupyörän väliin tuommoisen asteikkorenkaan auttamaan säätelyssä. Samalla kääntelin osaset niin, että kamera tulee oikeinpäin fokuseriin ja filsupyörä "klöntti" ylöspäin, jolloin ei aiheuta niin paljon vääntöä tarkennuslaitteeseen.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/adc-14mm.jpg/_full.jpg)
Maanantaina aamuyöllä olikin hyvä seeing, joka edelleen parani session aikana. Alla kuva säädöstä #47 filsulla. Ylempi nollasäädöllä ja alempi rajusti venytelty kuva kun säätö täydellä. Tuosta näkee, että himmeämpi infrapunasaturnus menee jo melkein täysin yksiin kirkkaamman violetin Saturnuksen kanssa. Pieni reunus ehkä vielä näkyy (halo alapuolella paksumpi kuin yläpuolella), eli täytyy korvata 14mm jatkopala 28 mm:lla. Mutta käytännössä tälläkin korjaus on jo tosi hyvä.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/47-adjustment.jpg/_full.jpg)
Ja sitten kuvaamaan. Ensin kuvasin sarjan videoita Ir-R-G-B- ja L (ir/uv-block) korjaus päällä. Sitten sama sarja ilman korjausta (seeing oli parempi nyt) ja lopuksi vielä kolmas sarja jälleen korjauksella (seeing parani edelleen). Seeing parani suht. tasaisesti koko ajan, jolloin saadaan oheinen mielenkiintoinen vertailu: Ylärivi ensimmäinen korjattu sarja, keskirivi korjaamaton ja alarivi toinen korjattu sarja ja samalla paras seeing.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/Fullcomparison2.jpg/_smaller.jpg)
Linkki suurempaan vertailukuvaan (http://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC%20korjain/Fullcomparison2.jpg/_full.jpg)
Mitä parempi seeing, sitä enemmän hyötyä korjaimesta on. Ja vaikka suurin korjaus ja erotuskykynä mitattava hyöty tulee tuolla sinisessä päässä, yllättäen melkein yhtä suuri "suhteellinen" hyöty tuntuu tulevan infrapunassa ja punaisessa; Siellä kun muutenkin ollaan yleensä jo valmiiksi paremmassa erotuskyvyssä seeingin ja siroamisen ja ties minkä takia, niin tavallaan siellä saadaan sama x% lisää detaljia 0,8" korjauksella kuin sinisellä alueella sen tarvitsemalla 3,2" korjauksella?
Eli toistaiseksi vaikuttaa edelleen lupaavalta värkiltä, kun kuvataan matalalla (alle 20 astetta) olevia kohteita hyvällä seeingillä. Huonolla seeingillä tämä ei huonoa kuvaa hyväksi muuta. Seuraavaksi aikomuksena on kokeilla mitä tuo tekee 25...40 asteen korkeuksilla, mutta saapa nähdä koska on sopivaa kohdetta ja sopivaa keliä. Ehkä Kuu on seuraava uhri tai viimeistään syksyllä Jupiter. Sitä ennen voisi vielä kokeilla vaikka johonkin kaksoistähteen ja ottaa Laurin ehdottamia kuvia värikameralla. Nyt ne jäi ottamatta, kun kuvaajalla alkoivat näpit palella...
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/kuvataan.jpg/_full.jpg)
Tuossa putken kollimointiharjoituksen yhteydessä aloin miettimään tarkemmin erästä dispersiokorjaimen ominaisuutta jota en ehkä ole tullut maininneeksikaan: Korjaus aiheuttaa kuvatason siirtymää, mitä enemmän korjausta, sitä enemmän kuva siirtyy tasossaan alaspäin ja kun kuva on newtonissa ylöaslaisin, niin kennolla siirtyy siis ylöspäin. Eli kun nollakorjauksella esim. Saturnus on kennon keskellä, korjausta lisättäessä se liikkuu kohti kennon yläreunaa ja täydellä korjauksella on jo kennon ulkopuolella.
Tämähän ei sinänsä ole äkkiseltään mikään ongelma, käännetään putkea pari kolme kaariminuuttia alas ja siinähän se Saturnus on taas keskellä kennoa. Mutta tuossa kollimoidessani tutkiskelin, että F4,5 Newtonissa n.s. komavapaa alue polttotasolla on kooltaan n. 2mm tai 4 kaariminuuttia. Ja 4X powermate ei suinkaan tee systeemistä F18-newtonia, jossa komaton alue olisi yli 120mm, vaan ainoastaan suurentaa tuon 2mm alueen nelinkertaiseksi eli 8mm:ksi joka on sattumoisin ASIn kennon koko... Ja nyt tuo dispersiokorjain siirtää tuon "hotspotin" kennolta ulos ja kun kaikki eri virhekertoimet lasketaan mukaan (kuinka tarkasti se hotspot alunperinkään oli keskellä kennoa), on vaara että koma alkaa hiipiä planeettakuviin/kuukuviin ja syö osan korjaimen tuomasta hyödystä.
Hetken asiaa tuumailtuani tajusin, että kameraahan pitää siirtää kuvatasolla hotspotin perässä ylöspäin saman verran! Korjain on vasta powermaten jälkeen, jolloin kuva ja hotspot siis todellakin siirtyvät kuvatasossaan vain ylöspäin eivätkä koe muuta väkivaltaa. Hotspot siis vain läpäisee suotimet eri kohdasta. Niinpä aloin ideoimaan suodinpyörän päälle kahdesta toistensa suhteen liukuvasta levystä koostuvaa kameransiirtäjää. Alempi levy olisi kiinni suodinpyörän ruuvinrei'issä ja ylempään olisi ruuvattu suodinpyörän alkuperäinen T2-lähtö. Ruuveja vaan löysälle ja ylempi levy pääsisi hahloissaan liikkumaan tarvittavan 0-10mm. Jos laittaisi vielä toiset neljä ruuvia, joilla ylempää levyä voisi pakottaa hiukan kallelleen alempaa vasten, voisi myös tarvittaessa kameraa oikaista kuvatason suhteen.
Tuollaisia kuvatason kallistajia näkyy esim. TS myyvän, mutta äkkiseltään tasolla siirtäviä värkkejä en löytänyt. Olipa itse dispersiokorjainkin muuten nyt tullut TS:n valikoimiin, tosin UV-suuntaan optimoitu versio.
Joskus näin jossain sellaisen guidekameralle tarkoitetun kameranliikuttelijan, jossa kamera oli kiinni eräänlaisessa lohenpyrstökiskossa jota pystyi putken perässä olevassa satulassa liikuttelemaan sivuttain. Sopisikohan yhteen noiden kanssa?
Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 24.07.2013, 01:31:37
Joskus näin jossain sellaisen guidekameralle tarkoitetun kameranliikuttelijan, jossa kamera oli kiinni eräänlaisessa lohenpyrstökiskossa jota pystyi putken perässä olevassa satulassa liikuttelemaan sivuttain. Sopisikohan yhteen noiden kanssa?
Koitin haeskella, mutten ainakaan vielä löytänyt. TS:n kuvatason kallistajan voisi hankkia, purkaa kahteen osaan ja ruuvata puolikkaat juurikin johonkin lohenpyrstösysteemiin, jahka löydän sopivan aihion, ettei tarvitsisi itse alumiinilevystä jyystää. Tai sitten jyrsitytän alumiinista sopivan kiskoparin. Tekaisin laatikossa olevista rojuista protoksi säädettävän mallin, mutta sen säätö riittää vielä vain n. 4mm asti, eli täytyy vielä hiukan sahailla ennekuin kokeilen. Tosin tuo käsitykseni ASIn 8mm kennokoostakin oli huuhaata: ASIn kennon aktiivinen alue 4,86 mmx 3,63 mm (kennon speksistä) joka taas kameravalmistajan speksin mukaan on: " 1/3" (6mm) optical format" ??.
No, joka tapauksessa nyt aamuyöllä kuvailin kuuta ja hiukan testailin. Suuntasin Capellaan n. 28 asteen korkeudelle (sama kuin kuun korkeus myöhemmin aamuyöstä) ja säädin dispersiokiilan kohdilleen. Tämä korkeus aiheutti aika tasan kennon korkeuden verran siirtymää, eli nelisen milliä. Tästä päätellen n. yli 25 asteen korkeuksilla käytettäessä siirtymästä ei vielä juurikaan aiheudu komavaaraa, joskin hyvähän se olisi aina kompensoida kumminkin superkelin varalta. Alle 25 asteen sitten alkaa olla riskiä komasta.
Yllättävämpi havainto oli se, että vielä 28 asteen korkeudellakin infrapunasuotimen läpi kuvattaessa (baader ir-longpass >685 nm) dispersiokorjain auttoi säännönmukaisesti vaikka seeing ei edes ollut mikään huippu. Ohessa croppi kolmesta eri pinosta, vasemmalta oikealle: korjaimen kanssa, ilman korjainta (tai siis korjaus säädetty nollaan) ja sitten taas korjaimen kanssa. Ero näkyi yleensä jopa liveruudulla.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC+korjain/Arago-ADC-testb.jpg/_full.jpg)
Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 27.07.2013, 15:48:24
ASIn kennon aktiivinen alue 4,86 mmx 3,63 mm (kennon speksistä) joka taas kameravalmistajan speksin mukaan on: " 1/3" (6mm) optical format" ??.
Tuo 1/3" on vastaavan Vidicon-videoputken koko. Historian painolastia, josta ei päästä eroon... Kennon lävistäjä (nurkasta nurkkaan) on tuo noin 6 mm (sqrt(4.86^2 + 3.63^2) = 6.1 mm).
Aina oppii ihminen uutta. Enpä ollut aavistanutkaan, että webbikameroihinkin kätkeytyy tämmöinen "vastaavuus-standardi"...
Mutta nyt taisin löytää tuon Laurin muisteleman kameranliikuttelijan: Gerd Neumann Jr.:n valmistama Guiding Excenter. (http://www.gerdneumann.net/english/astrofotografie-parts-astrophotography/nachfuehrexzenter-guiding-excenter.html) Ja tuostapa oli vielä uudempi malli, tuo Double Slider, jota mainostetaan nimenomaan planeettakuvaukseen koska siihen saa kameran rinnalle toiseen slotiin kiinni okulaarin. Planeetan voi etsiä okulaarin läpi ja sitten liu-uttaa kameran sen tilalle. Tai itsellä heti heräsi ajatus laittaa toiseen slotiin toinen kamera (esim. tuo ASIa inauksen ir-herkempi DMK21AU618 superkelien varalta tai vaikka värikamera tms.) Ja kun tuon varustelee molempiin suuntiin T2-holkilla (kuvissa näkyvän okulaariholkin sijaan), kapistuksen pituus on aika tarkkaan sama kuin nykyään kameran alla olevan T2-jatkoholkin.
Tuolla saa tarvittavan offsetin, eli 1,25" suotimen salliman n. 10-11mm kun värkki on filsupyörän ja kameran välissä. Ja matalakuvaukseen, kuten Saturnus nykyään, voi superkelillä perfektionisti sitten siirtää värkin filsupyörän alle, jolloin suodinkin siirtyy mukana ja säätöä saa vielä hiukan lisää. Tätä voi ainakin tilata GN:ltä suoraan tai sitten 365astronomysta. (http://www.365astronomy.com/double-slider-tthread-p-3435.html) Ja olihan tuota perusmallia näköjään TS:llakin ja vielä samalla katalogin sivulla kuin tuota ADC-korjainta... :oops:
Päivitetäänpä hiukan tätäkin aihetta.
Ennenkuin löysin tuon guiding excenterin, olin ollut yhteydessä Teknofokukseen sopivien rakenneosien löytämiseksi, jotta tarvittaessa voisin rakentaa itse sopivan värkin. Teknofokuksesta olisi apua löytynytkin ja jopa parempaakin ratkaisua, mutta olin jo hätäisenä ehtinyt tuon excenterin tilata 365-astronomysta. No, hätäisyys loppui siihen, sillä olen nyt jo puolitoista kuukautta odotellut kapistusta Englannista eikä tietoa toimituksesta...
Jokatapauksessa Määttäsen Hannun kanssa vaihdettiin aiheesta postia ja Hannu pohti, josko tuo korjain aiheuttaa kuvatason siirtymän lisäksi kuvatason kallistusta ja vinkkasi tutkimaan asiaa laserilla. No, tänään ruuvasin korjaimen kiinni 1,25" okulaaripitimeen ja siihen laitoin laserkollimaattorin. Koko yhdistelmän kiinnitin sitten viilapenkkiin ja ammuin säteen korjaimen läpi 4,5 metrin päähän seinään. Ja niinhän tuo näytti taittavan säteen vinoon, 30 asteen korkeudella oleviin kohteisiin käytettävällä korjaussäädöllä säde taittui 2,5 astetta ja 15 asteen korkeudella Saturnukseen käyttämälläni korjauksella jo 5 astetta. Ja näinhän se loogista onkin, eri värejä taitetaan eri määrä ja ne kohtaavat kennon kohdalla, olisihan tuo pitänyt hoksata.
Tuosta laskeskelin, että kuvatason kallistus aiheuttaisi esim. Kuuta 30 asteen korkeudella kuvattaessa 0,045 mm muutoksen fokuksessa jokaista kennon millimetriä kohden. ASIn 5mm kennolla tuo tekisi siis 0,23mm eron kuvan reunojen välillä. F18:lla kriittinen fokus on 0,14mm, eli tuolla alkaa olla vaikutusta Kuukuvissa. Samoin planeetoilla, jos planeetta on fokusoitu yhdessä kohtaa ja kuvauksen aikana vaeltaa eri kohdalle kennoa.
Nyt siis lähti T2-kierteinen kameran tilttisäädin myös tilaukseen, samoin kuin pidempi (50mm) 2" jatkoadapteri. Huomasin nimittäin, että Powermate 4X:n holkki ei mahdu perille asti nykyisessä 35mm pitkässä adapterissa, vaan pohjaa eikä asetu tukevasti.
Tavoitteena siis kuvausprosessi, jossa ensin säädetään dispersiokorjaus kohdalleen, sitten tarvittava kameran offset-siirto excenterillä, jotta komavapaa "sweet Spot" osuu keskelle kennoa, ja lopuksi vastaava kameran tilttaus kohtisuoraan. Ja sitten kuvataan... Tämähän alkaa kuulostaa ihan Timpeltä :rolleyes:
Syksyn aikana olen kuvaillut korjaimen kanssa (mutta siis ilman offset- ja tilttisäätöjä) Kuuta ja Jupiteria, saaden mielestäni oikein hyviä tuloksia aiempaan verrattuna. Siinä mielessä on hieno asia, että järjestelmästä silti löytyi vielä merkityksellisiä asioita, joita voi parantaa.
Kuulostaa kyllä kovasti 'timpemäiseltä' :rolleyes:
Siis kameraa tiltataan korkeuden mukaan ennen kuvausta - kuinka joka kerta saadaan saman verran ja oikeaan suuntaan (ilman testikuvia ja mittausta) ?
Ja se joka tuolle tielle lähtee saa kaiken toivon heittää... :grin:
Lainaus käyttäjältä: einari - 16.09.2013, 08:18:41
Kuulostaa kyllä kovasti 'timpemäiseltä' :rolleyes:
Siis kameraa tiltataan korkeuden mukaan ennen kuvausta - kuinka joka kerta saadaan saman verran ja oikeaan suuntaan (ilman testikuvia ja mittausta) ?
Korjaimessa on asteikko ja dispersiokorjauksen voi säätää sen avulla suoraan kullekin kohteen korkeudelle sopivaksi, kunhan vastaavuudet on systeemille kerran hakenut ja taulukoinut. Säätö ei näyttäisi vaihtelevan merkittävästi esim. keliolosuhteiden mukaan. Sen jälkeen kutakin dispersiokorjauksen asteikkopykälää vastaava valokimpun taipuma ja siitä aiheutuva offset on haettavissa (esim. kännykkämaston avulla, säätämällä masto offsetilla aina takaisin keskelle dispersiokorjausta lisättäessä) ja taulukoitavissa. Offset-säätöä toteuttavaan excenteriin voi vaikka liimata tarran, jossa on asteikko, jossa pykäläväli vastaa dispersiokorjauksen asteikon pykäläväliä. Ja kennon kallistus menee samalla tavalla; ajattelin ruuvata jonnekin tilttisäätimen tienoille pitkän viisarin ja vastaavan asteikkotarran esim. filtteripyörään. Tämän jälkeen vaan aina kohteen korkeuden mukaan (5 asteen välein) säätää kaikki kolme asteikkoa kohdilleen. Tuo säätöhän tapahtuu aina pystysuunnassa (altitudi). Voi olla että tilttiadapteria pitää hiukan modata, virittää siihen vaikka vaakasuuntainen "sarana", jotta saan säädön pakotettua tapahtumaan vain ja ainoastaan pystysuunnassa. En ole varma riittääkö edes tilttiadapterin normaali säätöalue modaamattomana kattamaan 5 asteen tilttiä?
Ja tosiaan säätöjen ei tarvitse olla kauhean tarkkoja riittääkseen palauttamaan systeemin kriittisen fokuksen ja komavapaan alueen sisälle. Todennäköisesti kaikki muut korjaimen käyttäjät käyttävät sitä ihan sellaisenaan. Google-haulla löysin tutkielmia jopa Gemini-teleskoopin ADC-korjaimesta, jossa vasta jälkikäteen on huomattu alkaa kompensoimaan kuvatason tilttiä.
Tilaamani osat saapuivat ja jatkoin jälleen planeettakuvauslaitteeni rakentelua. Lähtökohtahan oli se, että dispersiokorjain aiheuttaa väistämättömänä sivutuotteena valokimpun taipumisen, jolloin laadultaan paras ja komavapaa kuvatason "keskipiste" meneekin kameran kennosta ohi. Kamera näkee siis dispersiokorjatun kuvan, mutta osa hyödystä menetetään koska kuva muodostetaan putken optiikan kannalta epäoptimaalisesti. Siksi tilasin T2-kierteisen kallistussovittimen sekä T2-kierteisen sivusiirto(offset) - sovittimen. Ajatuksena noilla säätää kamera takaisin keskelle dispersiokorjaimen sivuun siirtämää kuvatason optimialuetta.
Nyt paketissa siis seuraavat komponentit:
1. ASI120MM kamera
2. Guiding Excenter, jolla voi säätää kameran rotaatiota sekä offsettiä keskiakselilta. Kakkosslotiin saa vaikka okulaarin.
3. Starlight express moottoroitu suodinpyörä 7x1,25", sisällä mm. Baader interferenssi RGB-värisuotimet, IR-pass-suotimia yms.
4.T2-jatkopaloja, jotta tilttisäädintä pääsee säätämään
5. T2 - kallistussäädin (tilttisäädin)
6. Pierro Astro ADC dispersiokorjain
7. Televue T2-sovitin
8. Televue Powermate 4X 2"
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC%20korjain/Planeettakamera1.jpg/_full.jpg)
Ja lähtötilanne karkeasti seuraava (periaatekuva). Eli kuva kennolle tulee optisen akselin ulkopuolelta ja on vieläpä vinossa. Dispersio on kuitenkin korjattu:
(http://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC%20korjain/halfcorrected.jpg/_full.jpg)
Ja tavoitteena (photoshopattuna) suunnilleen seuraava tilanne, liioiteltuna, eli optiselta akselilta saapuva optimilaatuinen ja dispersiokorjattu kuva taittuu dispersiokorjaimelta esim. 30 asteen korkeudella kuvattaessa n. 2...2,5 astetta. Tilttisäätimellä taitetaan koko pakettia ADC:n jälkeen tuo 2,5 astetta, jolloin kenno on kohtisuorassa valokimppua vastaan ja melkein optimikohdassa. Loppu tarvittava offset säädetään guiding excenterillä. Luulen, että ainakin osa suotimistakin toimii paremmin kun valokimppu tulee niihin nyt enemmän kohtisuoraan, ainakin irplanetpro - suotimet toimivat kunnolla vain kohtisuorassa.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC%20korjain/corrected.jpg/_full.jpg)
Tilttisäädin on TS:n malli ja perustuu kolmeen uppokantaruuviin ja kolmeen kuusiokolopidätinruuviin (näkyvät seuraavassa kuvassa), joilla puoliskoita voidaan kallistella toistensa suhteen. Tuohan on tarkoitettu kameran kallistuksen hienosäätöön ja säätövara on vain n. +-1 aste. Hain Bauhausista uudet, pidemmät ruuvit (Torx M4x16 haponkestävät uppokantaruuvit ja M4x10 pidätinruuvit), joilla säätövara kasvoi tarvittavaan +-5mm:iin. Kaikki oli siis valmista testiin.
(https://astrokuvat.kuvat.fi/kuvat/Rakentelu/ADC%20korjain/Planeettakamera3.jpg/_full.jpg)
Perjantaina aamuyöllä oli kirkasta ja olin valmiiksi säätänyt lämpimässä tiltin ja offsetin kohdalleen. Ensin kohdistus Castoriin ja toteamus, että dispersiosäätö on oikein ja violettifilsulla tehty kollimoinnin tähtitesti niin napissa, että pulssi alkoi kiihtyä odotuksesta putken kääntyessä kohti Jupiteria. Sitten pulssi kiihtyi hiukan lisää, kun totesin seeingin kelvottomaksi. No, ihmettä odotellessa tein fokusointiharjoituksia ja totesin kamerapaketin painon nousseen sen verran, että fokuseri lipsui. Pikayritys fokkarin tiukentamiseksi kaatui tiedon puutteeseen ja johti fokkarin edelleen löystymiseen. Sessio loppui sitten siihen. Tänään pienen purkamisen jälkeen tarkentimen rakenne selvisi ja sain sen tiukennettua. Nyt pitäisi homman toimia, kunhan taas tulee keliä.
:shocked:
-jari
Laitetaanpa tosiaan tänne tuota asiaa tuolta Mars-ketjusta:
Ja Julius, kun kyselit dispersiokorjaimen moottorikäytön suhteen, niin ei loppujenlopuksi sellaista tarvittu. Nytkin kun kuvaan Marsia 1,5h ennen ja ehkä 1h jälkeen meridiaanin, riittää kun säädän sen kohdilleen ennen kuvausta. Ei sitä tarvitse säädellä kuin ehkä 5-8 korkeusasteen välein eikä säätö muutu kelien mukaan tms. Eli sen voi taulukkoarvoilla säätää etukäteenkin, tai näppärästi sen säätää kohdilleen livenäkin w47 - suotimen avulla. Mutta huonolla kelillä taulukkoarvo on parempi.
Lainaus käyttäjältä: Julius - 21.04.2014, 08:25:14
Hyvää jälkeä Ari!
Korjaimesta lisää tuumiskelua: Joudutko korjausta säätäessä rukkaamaan myös taittokulmaa, vai onko se vakio?
( Vastauksen voisi ehkä laittaa alkuperäiseen dispersiokorjain-juttuun )
Taittokulma muuttuu korjauksen funktiona välillä 0-5 astetta. Käytännössä olen nyt säätänyt sen n. 40 asteen korkeuden mukaan ja käyttänyt tätä säätöä välillä 30-50 astetta. Hienosäädön olen sitten tehnyt tuolla guiding excenterillä saadakseni sweet spotin keskelle kennoa. Eniten haittaa tuosta kulmavirheestä varmaan on suotimille, etenkin irpro-suotimet tuntuvat olevan herkkiä kulmavirheelle.
Päivitetäänpä tätä tarinaa kun menin keksimään uusia metkuja (ehkä...). Aikoinaan ostin tuon ADC:n standardipinnoitteisena. Tarjolle oli juuri tullut myös UV-pinnoitteinen malli samoilla prismoilla, jonka läpäisykäyrä alkoi jo 300nm:sta Venusta varten. Graafinen läpäisykäyrä oli kuitenkin tarjolla vain standardimallista, joka näytti läpäisyn olevan 400nm-850nm. UV-mallin sanallinen speksi antoi ymmärtää sen käyrän alkavan 300nm:sta ja päättyvän jo 700nm:aan, eli leikkaisi ir:aa rajusti. Niinpä päädyin standardimalliin, koska infrapuna oli minulle tärkeämpää kuin UV (Venuksen kuvaaminen). Käytännössä osoittautui hyväksi, että ADC leikkaa epäterävämmät yli 850...900nm infrapunat pois.
Nyt ADC:sta julkistettiin kuitenkin n.s. MKII-malli, jossa UV-pinnoite vakiona ja uudet jyrkemmät prismat Linkki Pierro Astron sivuille (http://www.pierro-astro.com/materiel-astronomique/marques/pierro-astro/a-d-c-correcteur-de-dispersion-atmospherique_detail). Edelleen näytillä on standardimallin (jota ei enään saa) käyrä, ja annetaan ymmärtää että yläraja olisi MKII:ssa tuo 700nm. Ohjeissa kuitenkin edelleen mainostetaan säätöä #47 filsun avulla, joka siis läpäisee kaistat infrapunaa ja violettia ja niiden avulla säädetään. Ja kun minulla teki mieli Venustakin kuvata, päätin kysyä valmistajalta miten infrapunaläpäisyn kanssa oikein on kun tietoa ei mistään kunnolla löydy. Kysymyksiini ei vastattu ja lopulta päätin, että tilataan tuurilla ja kokeillaan sitten miten on. Niinpä lähti ADC MKII tilaukseen.
Tänään tuo sitten saapui. Paketista löytyi vanhan kanssa melkein identtisen näköinen pömpeli, mutta MKII:ssa oli säätövipujen suunta muutettu peilikuvaksi. Lisäksi paketista löytyi paperinen manuska, jossa mainostettiin MKII:n olevan UV- ja IR-friendly! Käyrätkin löytyivät manuskasta, joissa näytettiin UV-läpäisyn alkavan jo jopa ennen 300n:aa ja läpäisyn jatkuvan vanhaa standardimallia parempana ja hieman pidemmälle IR-alueelle. Yes! Vaan miksihän niitä käppyröitä ei nettiin saada?
No, seuraavaksi päätin vertailla korjaimia. Hain kamerapaketin keittiöön (ASI174MM + filsupyörä +ADC) ja virittelin pöydälle sojottamaan kohti kirkasvalolampppua. Ensin vanha ADC kiinni ja ir-filsu eteen ja histogrammista lukemat talteen. Sitten tilalle uusi ADC ja todellakin histogrammi aavistuksen hieman parani, ehkä 2-3 prosenttiyksikköä (45%=>48. Hyvä suoritus, etenkin kun ir-filsu oli 685nm eli päästi myös punaista valoa. Sitten uv-filsu eteen ja todellakin uudella ADC:lla histogrammi heräsi melko pitkällä valotusajalla henkiin. Mutta kun vaihdoin takaisin vanhan ADC:n, histogrammi pysyi samana! Vanha ADC läpäisi UV:ta täsmälleen saman verran kuin uusi?? Mitä ihmettä? Toistettuani kokeen useita kertoja, lähdin googlettamaan kirkasvalolamppuja ja selvisi että ne eivät ilmeisesti lähetä UV-säteilyä. Kyseessä oli siis jokin vuotovalo kenties. UV-alueen vertailu pitää siis uusia toisenlaisella valolähteellä, ehkäpä ir myös.
Nyt minulla on sitten kaksi ADC:ta, joista ensimmäinen varmaankin menee myyntiin jahka kokeilen ensin tuon eron UV-läpäisyssä.
Tänään sitten jatkoin testailua, kun ajattelin että aurinkoiselta taivaaltahan sitä UV:ta tulee... Sojotin kamerapaketin (ilman kaukoputkea) hiukan Auringosta sivuun ja UV-suotimella tuli uuden ADC:n läpi nyt enemmän histogrammia kuin vanhan ADC:n läpi, eli eroa oli pinnoitteissa kuten pitikin, mutta selvästikin edelleen jotain vuotovaloakin oli isompi osa seassa. Kun otin ADC:n kokonaan edestä pois, signaali kirkastui vielä rutkasti. Hetken raavin päätäni ja sitten välähti: U-suodin käyttäytynee kuten ir-pro-suodin, eli toimii kohtisuoralla valolla, mutta vuotaa rutkasti jos valo tulee vinossa. Ja kun välissä ei ollut kaukoputkea, valo pääsi tulemaan myös vinosti ja eritoten silloin kun edessä ei ollut ADC:tä kaventamassa näkökenttää. Siksi kirkasvalolampustakin tuli signaalia U-suotimen läpi vaikkei kirkasvalolamppu edes lähetä UV:ta...
No, tämä puolivillainen testailu riitti vakuuttamaan että uusi ADC on semmoinen kuin pitikin ja läpäisee myös UV:ta sekä hiukan enemmän myös IR:aa. Ja kun kameroiden herkkyyskin kehittyy kaiken aikaa, voisi näillä palikoilla nyt saada jotain mielenkiintoista aikaiseksi.
Nämä Arin jutut alkavat olemaan jo samalla tasolla kuin nuo ikuisesti jatkamani RCT-kollimoinnit eli kukaan muu ei ymmärrä tässä vaiheessa kirjoittajan perimmäisiä ajatuksia (kuin kirjoittaja itse) ennen kuin omalle kohdalle sattuu tulemaan 1:1 samanlaista rautaa, jolloin nämä salakielelle koodatut syvätiedon palaset loksahtavat kohdalleen ja osoittautuvat kultaakin arvokkaammiksi!
Ei mulla mitään muuta asiaa tähän ketjuun ole eli jatkakaa vain tätä tarkan metatiedon tuottamista foorumille, Sir Planet-Guru-of-Finland! :grin:
Kas, ei saa Edgellä lainattua eikä hymiötäkään laitettua... Lienee pakko siirtyä Chromeen toistaiseksi...
Heh, Timpe, näinhän se on :-) Odotas kun pian tulee entistä isompikennoinen herkkä monokamera ja joudun kuukuvausta varten lisäämään kamerapakettiin vielä komakorjaimenkin... Hetken sitä jo ASI174:n kohdalla laskeskelinkin. Jokatapauksessa syksyn aikana nämä dispersiokorjain- ja suodatinpohdinnat toivottavasti konkretisoituvat havainnollisesti kun kova kolmikko (Venus, Mars ja Jupiter) pääsevät kuvattaviksi vieläpä Kuulla vahvistettuna eri aallonpituuksilla.
Nyt vasta kokeilin adc korjainta tosissaan...Oppimiskäyräni on etanaa hitaampi. Sain Teleskopservicen halpismallin ja silläkin huomasi eron kuukuvissa. Yleensä akromaattilinssiputken kuva noinkin isolla suurennuksella on aika sekava kun kohteena on kuu. Näennäisesti pienemmillä planeetoilla(Jupiter, Saturnus) sitävastoin aivan sopiva. Putkena Bresser Messier 152L lisättynä 3x 1,25" Tal barlowilla, fringe killer suotimella ja Altair 224 värikameralla. Marsiin olisi tarkoitus mutta kun ne pilvet estää...En odota ihmeitä tuon akromaatin suhteen; adc korjain sopii tiettävästi paremmin 8" ja isommille peilikaukoputkille.
Turun seudulla yksi selkeä yö ja sain kokeiltua ADC korrektoria vastaisuuden varalle. Sirius on sopivasti samoilla korkeuksilla kuin Saturnus ja Jupiter tulevina parina kolmena seuraavana kesänä ja alkusyksynä. Käytin ZWO ADC Mark II korjainta pari kertaa Jupiteriin viime keväänä, laihoin tuloksin. Marsille sillä vuosi sitten jo kyllä havaitsin olevan suotuisaa vaikutusta.
Nyt testasin Siriukseen kolmella tavalla: Pelkällä 3x barlowilla ilman korrektoria, ADC:n ja barlowin kanssa niin että laite oli oikein päin ja kolmanneksi niin että käänsin laitteen ylösalaisin.
Kaukoputkena Bresser AR 152/1200 ja kamera ASI 224 väri.
Minkä kokoisen kennon kentän tuollainen adc pystyy korjaamaan?
Olen käyttänyt vain pienikennoisilla kuten ASI 224. Korjaus tapahtuu parhaiten minun tuntumani mukaan f15 ja yli joten on ainoastaan planeettakuvauskäyttöön. Nykyisin kun kamerakehitys on nopeampaa kuin ehtii mukana pysyä niin silti epäilen ettei isommilla kennoilla ja lyhyillä polttoväleillä ole mitään hyötyä.
Kiva olisi kotkaa kuvailla keväällä tuollaisen läpi jos toimisi "isolla" kennolla ja F5.
Ainakin tämä hyödyttää kun planeetat on matalalla ja ilmakehää siten havaitsijan ja niiden välillä liki maksimi määrä. Tuolloin kohteen erotuskykyä heikentävä reunojen sinipuna vähenee korrektorin ollessa oikein säädetty. Toki Jupiter oli viime kesänä niin alhaalla että eniten rajoitti seeing ja siihen ei ADC auta.
Lainaus käyttäjältä: wm-x - 24.11.2019, 20:33:01
Kiva olisi kotkaa kuvailla keväällä tuollaisen läpi jos toimisi "isolla" kennolla ja F5.
Täällä (http://www.skyinspector.co.uk/adcs-part2) on mallinnettu ADC:n vaikutuksia eri aukkosuhteilla. Kuvanlaatu heikkenee aika rutkasti aukon suurentuessa.
Mutta kun kuitenkin ajattelit kapeakaistasuotimia käyttää, niin hyvänä uutisena ADC:lle ei ole niiden kanssa tarvetta. Kuvattaessa laajaa aallonpituusaluetta matalalta korkeudelta ilmakehän dispersio taittaa eri aallonpituudet eri kohtaan kennolla, minkä ADC:llä saa korjattua. RGB-suotimien kanssa (~100um kaistanleveys) ero on vielä planeettakuvissa havaittavissa, mutta <10um kaistalla dispersiota ei juuri pääse tapahtumaan.
Jupiter osiossa on kyselty ADC korrektorin vaikutuksia planeettakuvauksessa. Laitan tänne omaan ketjuun pari testikuvaani. Vasta nyt heinäkuussa olen alkanut käyttää ZWO ADC:tä kaikissa tänne foorumille lähettämissäni Jupiter ja Saturnus kuvissa. Kokemus on etten enää voisi ajatella kuvaamista ilman dispersion korjausta. Kamerana käytän tällä hetkellä Altair IMX224 väriä. Myös muita merkkejä joissa tuo sama IMX224 kenno kuten ZWO usb-3 olen aiemmin käyttänyt. Kalliimpia ei minulla ole ollut. Sillä saa ainakin saman kuin ARO 130 monolla, yleensä terävemmän. Jos kuvaisin värisuotimilla mono kameran kanssa valitsisin IMX290mono kennoa käyttävän(IMX224 monoa kun ei ole).
Saturnus kuvat ovat normi seeingillä minuutin parin välein otettuja.
Pari kuvaa säädöistä. Alempana horisonttia oleva Saturnus vaatii vähän enemmän viiksiä auki kuin Jupiter. Säätämään oppii jo live kuvaa näytöltä katsoessa. Tärkeintä että vatupassi rengas on niin että viikset saa aina 180 asteeseen ja ne silloin osoittavat pystysuoraan yös ja alas ja pallukka tuolloin ylhäällä keskellä. Viiksien ollessa oikealla yhdessä ei synny korjausta(paitsi poikkeuksena TS ADC jossa viikset on vaakatasossa suurimmalla korjauksella ja supistettaessa ylöspäin korjaus vähenee).
IR-pas suodinta en käytä koska se ei sovi akromaatissa tarvittavan fringekiller suotimen kanssa. Yhdessä ne ei läpäise kunnolla valoa. Ainoa suotimeni on siis fringekiller. Viime syksynä testailin 300/1200 newtonilla ja siinä vastaavasti auttoi IR-pas 685.
Kuvausvälineeni allekirjoituksessa.
Edellisen jatkoksi pari kuvaa ARO 130 mono kennolla(Omegon Guide 1200 monokamera) otettuna ADC:llä ja ilman. Myös minuutin välein ettei seeing ennättäisi muuttua.
Hyvää vertailua! Mikähän mahtaa olla sitten putken koon vaikutus ADC:n tarpeeseen? Olen lueskellut, että ADC:tä kaipaillaan tyypillisesti 150 tai 200 mm:stä ylöspäin ja näin varmasti onkin. Vaan mikähän lienee tilanne tuota pienempien putkien kanssa? Olen koettanut onkia tietoa CN:ltä, mutta eipä sieltäkään oikein varmuutta / selkeitä käyttökokemuksia kuvaushommissa löydy. Täytynee koettaa vielä selailla internetin ihmeellistä maailmaa...
Sinänsähän putken koko ei vaikuta dispersion määrään, koska kyseessä on ilmakehän aiheuttama ilmiö. Lyhyellä polttovälillä dispersion aiheuttama väriliuku näkyy hyvin pienenä, mutta niin näkyy planeettakin. Jos pidät polttovälin vakiona, mutta vaihtelet kaukoputken apertuurin kokoa, dispersion ei pitäisi muuttua.
Niin no siinähän se ongelma onkin, että missä vaiheessa tuo dispersio tulee kuvissa (kennolla) näkyväksi. Itselläni on tuommoinen hyvinkin kannettava laitos, jossa polttoväliä on noin 2400 mm (f/30 ja 0.50" / pix) ja pähkäilen tässä mahdollista tarvetta ADC:lle.
Paras selvitys dispersioasioista lienee tuolla Martin Lewisin sivulla, johon vehnae on laittanut linkin. Linkki on 2. sivulle, mutta sieltä on sitten linkki myös alkuperäiselle sivulle, josta löytyy hyödyllinen käppyrä. Siinä näkyy dispersion suuruus erilaisilla suodattimilla eri korkeuksilla. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että 2 kaarisekunnin dispersio näyttää 8 tuuman putkella rumalta, mutta 1,5 kaarisekunnin dispersio ei 3 tuuman putkella näy juuri missään. Oleellista kai on dispersion suuruus suhteessa diffraktiokuvion kokoon.
Värikameroitten osalta on vähän vaikeampaa tehdä johtopäätöksiä, koska kennon eriväristen pikselien kaistanleveys on suurempi kuin RGB-suodattimilla.
Lewisin sivujen perusteella näyttäisi, että hyvin matalalla ADC voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin mitä se korjaa. Jotkut ovat kuitenkin saaneet hyviä kuvia ADC:n kanssa matalaltakin, mistä nuo Tanen kuvat oivana esimerkkinä. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan ADC:tä alle 25 asteen korkeudella. Yritän kokeilla, kun Jupiter kohta rupeaa näkymään vähän sopivampaan kellonaikaan.
Tuli hankittua Ts-Opticsin ADC ja on tarkoitus käyttää putken SC 9,25 XLT kanssa. Epähuomiossa löysäsin vatupassikiekkoa eli ei ole alkup. asennossa. Eli miten nuo kaksi viikseä ja vatupassi aluksi asetellaan? Ainakin toisessa viiksessä on stoppari (ura loppuu). Käännetäänkö molemmat siihen suuntaan ja se vaakatasoon? Sitten kokeilemalla symmetrisesti toista ylös ja toista alas? Kiitos (ihan aloittelija ADC:n käytössä). https://www.astroshop.eu/adcs-active-optics/ts-optics-adc-atmospheric-dispersion-corrector/p,59765
Vastaan vauvelle:
Lainaus käyttäjältä: Tane - 16.08.2021, 03:55:22
Tärkeintä että vatupassi rengas on niin että viikset saa aina 180 asteeseen ja ne silloin osoittavat pystysuoraan yös ja alas ja pallukka tuolloin ylhäällä keskellä. Viiksien ollessa oikealla yhdessä ei synny korjausta(paitsi poikkeuksena TS ADC jossa viikset on vaakatasossa suurimmalla korjauksella ja supistettaessa ylöspäin korjaus vähenee).
Noin sitä yritin pari vastausta aiemmin selittää. Kuvia on samassa vastauksessa ZWO korjaimen asennoista ja ainakin se TS korjain mikä minulla oli niin hieman eri säädöllä.
Helppo aloitus säätö: Pelkkä korjain kädessä katso silmällä etupuolen aukosta ja ala säädellä vipuja. Oikeassa korjauksessa kuva siirtyy selvästi kohtisuoraan alaspäin. Kun löydät alimman kohdan siirrä vatupassi rengas niin että pallo on ylinnä. Tässä vaiheessa kun liikutat vivut yhteen ei korjausta synny. Kuva on keskellä katsottaessa laitteen läpi ja ilman laitetta. Nyt ADC on käyttökunnossa ja tarkemmat säädöt saat tarvittaessa laitteen kaukoputkeen kiinnitettyäsi.
Kiitos neuvosta. Eli ovatko vivut oikeassa korjauksessa symmetrisesti vaakatasoon nähden? Ja yhteen liuuttaminen vaakatasoon? Kiitos.
Minulla oli TS korjain ja siinä suurin korjaus kun vivut vaakassa osoittaen symmetrisesti molemmille sivuille. Kun vivut ylhäällä vatupassin kohdalla yhdessä niin korjausta ei tapahdu. En tiedä ovatko kaikki TS korjaimet samanlaisia. Minulla on nykyisin ZWO korjain ja siinä vivut ovat suurimmalla korjauksella symmetrisesti ylös ja alas niin että ylin vipu on vatupassin kohdalla. Silloin molemmat vivut yhdessä sivulla oikealla ja korjausta ei tapahdu. Myös Omegon korjain toimi kuten ZWO. On mysteeri miksi TS on erilainen vai sattuiko minulle muuten erikoinen yksilö? Mutta kokeilemalla sen oppii, eli suurin korjaus tapahtuu aina kun vivut on symmetrisesti erisuuntiin.
Lopullinen korjaus määräytyy kohteen korkeudesta horisontissa. Mitä alempana se on niin sitä enemmän vipuja avataan. Jo liveruudulta erottaa kameralla kuvatessa koska dispersio värit alkaa kadota.
TS-Optics' in ADC:tä on nyt testailtu muutamana päivänä. Celestron 9.25 XLT, ASI 294 MC Pro. Toimii kohtuudella ilman Barlowia. 2,5 x Barlowin kanssa jonkin verran ongelmia, ei oikein saa vireeseen. Pitää viela harjoitella.
Heikko seeing tänä yönä vaan ei pilviä kiusana ja sai keskittyä dispersion tutkimiseen...Kuvasin Omegon 16" newtonilla, hyppy kauan palvelleista 15 sentin linssiputkista. Peilillä oli minulle ennennäkemätön väritys Saturnuksella. Mutta ZWO adc poisti ne. Ohessa kuvissa ei korjattu ja korjattu otos. Ylempänä horisontissa olevalla Jupiterilla dispersiovärejä selvästi vähemmän. Mutta korjauskaan ei ole silti Saturnukseen verrattava.
Jatkoin kokeita 16" newtonilla. Ari on jo vuosia sitten tuolla edellä selvittänyt miten ADC siirtää kuvaa ja opastanut tllt adapterin käyttöä. Tein adapterin tapaisen ylijäämä osista. Pistin laitteen focuseriin ja kiersin tilt osalla kameran asentoon jossa laserkollimaattorin säde osoitti liki peilin keskustaa. Mukana 2x barlow ja ADC säätö Jupiterille valmiina. Ilman tilt adapteria laser osoittaa aika paljon ohi ja peilin reunaan. Mitä enemmän ADC:n viikset auki niin sitä etemmäs peilin keskustasta mennään. Saturnuksella kun saa olla auki maksimissaan mitä myöten antaa. En nyt ole varma oliko tuo oikea asennus tekniikka? Saturnusta kuvatessa kameran vinous ehkä auttoi, mutta Jupiterilla en osaa sanoa.
Ja vielä Jupiter. Seeig kehno mutta joskushan nuo on testattava...
Järkeilin sen aikoinaan niin, että tuo tilttaus auttaisi ehkä mahdollisesti kahdella tapaa; Newtonin komavapaa alue osuu kennon keskelle, mihin kohdekin on kiva asettaa, sekä huonolla seurannalla kohteen liikkuessa kennon laidasta laitaan fokuspiste pysyy samana. Sama pätee laajalle kohteelle, kuten Kuulle. Samoin pidin ajatuksesta, että valo osuisi suotimiin mahdollisimman kohtisuoraan.