Maankaltainen elämä maailmankaikkeudessa

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 27.04.2007, 11:21:51

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Maankaltainen elämä maailmankaikkeudessa

Kirkkonummen Komeetta järjestää tiistaina 8.5. klo 18.30 yleisöesitelmän, jossa fil. maist. Mika Kokko kertoo aiheesta Maankaltainen elämä maailmankaikkeudessa. Paikka on Kirkkonummen koulukeskuksen C-talon ruokala. Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta rahoittaa esitelmän.

Esitelmässään hän kertoo mitkä tieteenalat kuuluvat maankaltaisen elämän tutkimukseen, maankaltaisen elämän määritelmistä, maankaltaisen elämän alkuaineista ja molekyyleistä, maankaltaisen planeetan rakenteesta, maankaltaisen elämän ääriolosuhteista, elokehistä (sopivista tähdistä ja planeetoista) sekä maankaltaisesta 'älyllisestä' elämästä.

Elokehä on tähden ympärilla oleva vyöhyke, jonka sisäpuolella olevan planeetan pinta pystyy ylläpitämään olosuhteita, joissa voi syntyä maankaltaista elämää. Näissä olosuhteissa veden taytyy säilyä nestemäisessä olomuodossa.

Mika Kokko on 48-vuotias tutkija Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksella. Hän valmistelee väitöskirjaa elokehistä pääsarjatähtien ympärillä. Lisäksi hän luennoi Tähtitieteen perusteet -kurssia  Helsingin yliopistolla ja Avoimessa yliopistossa.

Kartta esitelmäpaikasta on osoitteessa:
http://www.karttatiimi.fi/kirkkonummi/map.php?x=2524548&y=6667906&px=2.0&kieli=1&txt=Auditorio

Esitelmäpaikka sijaitsee kolmisensataa metriä Kirkkonummen rautatieasemalta pohjoiseen pitkin Asematietä.

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi

Seppo Linnaluoto

Hei!

Esitelmän lyhennelmä on nyt verkossa osoitteessa:
http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/MikaKokko.htm

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi