Dobson jalustaa rakentamaan.

Aloittaja weldor, 19.08.2012, 20:35:15

« edellinen - seuraava »

weldor

Terve!

Tarkoitus aloittaa paikallisen yhdistyksen vanhalle putkelle rakentamaan dobson jalustaa. Isohko putki kyseessä (pääpeili 310mm ja polttoväli 2100mm).
Dobsonin periaate sinällään on tuttu mutta päänvaivaa hieman aiheuttaa miten putken kylkiin kiinnitän "kiekot" joilla putki lepää jalustalla ja liikkuu ylös/alas. (Oheisessa kuvassa tietynlainen ratkaisu vaikka täyttä selvyyttä rakenteesta ei pysty saamaan.)

Hyödynnän rakentelussa vanhan putken joka on muistini mukaan lasikuitua.
Tutkailin aiempia keskusteluja jotka sopivat aiheeseen ja joissain oli linkkejä ilmeisesti jonkinlaisiin piirustuksiin mutta ne olivat jo vanhentuneet joten jos jollain on samantyyppisestä projektista valmiita suunnitelmia, kuvia ja/tai piirustuksia joita voisi/saisi hyödyntää tähän niin olisin kiitollinen. Mietin välillä haukkasinko liian ison palan koska aiemmin en ole jalustaa minkäänlaiselle putkelle rakentanut mutta otan tämän mielenkiintoisena haasteena.

Tarkoitus jonkinlaista projektipäiväkirjaa ruveta pitämään kunhan pääsen työn aloittamaan.
"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

Jarska

Pidetäänpä mielessä tekijänoikeudet:

2.2. Kunnioita tekijänoikeuksia, netikettiä ja Suomen lakia

Tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin käyttö keskustelualueella ilman oikeuksien haltijan kirjallista lupaa on ehdottomasti kielletty. Kielto koskee yhtälailla valokuvia kuin muutakin tekijänoikeuksien alaista materiaalia.


Kuva poistettu.

Terv.Jari

Meade-mad

Olisiko "oheiseen kuvaan" linkkiä?

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

weldor

Pahoittelen rikkomusta. Olen tästedes tarkempi.
Nyt äkkiseltään en kuvaa löytänyt mutta putken ympärille oli rakennettu "laatikko" tai kehikko johon kiekot oli kiinnitetty. Millä putki tulee kiinni ilman että putkeen porataan reikiä pulteille? Toivottavasti joku älyää mitä tarkoitan.
"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

mistral

Lainaus käyttäjältä: weldor - 19.08.2012, 21:48:25
Nyt äkkiseltään en kuvaa löytänyt mutta putken ympärille oli rakennettu "laatikko" tai kehikko johon kiekot oli kiinnitetty. Millä putki tulee kiinni ilman että putkeen porataan reikiä pulteille? Toivottavasti joku älyää mitä tarkoitan.

Ainakin kuvista päätellen kiekot pultataan kiinni kahteen pantaan UK-Orionin dobsonissa. GSO:ssa taas suoraan putkeen.

Tätäköhän tarkoitit?

Timpe

Muutamia ideoita:
Putkipannat saa rakenneltua itsekin paksusta alumiinilatasta (link ja link). Noiden ympärille saa tehtyä laatikkokiinnityksen niille sivukiekoillekin, jos olisi tarvetta. Aikoinaan tein 200mm Dobson-putken ympärille vain simppelin vanerilaatikon, jonka kiilasin paikalleen putken ympärille teflon-paloilla. Toisin sanoen suorakaiteen muotoisen laatikon päädyissä oli ympyrän muotoinen reikä putkea varten ja putkessa oli vastekappaleina kiinni muutamia teflon-paloja pienikitkaisina liukupintoina. Jos mitoittaa rakenteen sopivasti, saadaan visuaalikäyttöön sopivan "löysä" putkenpyöritys. (Valokuvatessa pantojen tulee lukita putki kiinni tarkasti ja taipumatta. Visuaalikäytössä Dobson ei kylläkään tarvitse tuota pyöritysmahdollisuutta, joten rakenteesta voi tehdä yhtä hyvin lukitunkin.)
- Timo Inkinen

weldor

Laitetaan tänne pari kuvaa. Kävin hakemassa peilit ja vanhan putken Kajaanin planeetalta ja syksyn mittaan aloittelen putken korjauksen ja jalustan rakentamisen.
Putki itsessään on lasikuitua. Ikä painaa ja pinnassa on paljon naarmuja, kolhuja sekä ainakin yksi reikä (jos porattuja reikiä ei lasketa.).

Täytyy tutkailla tuota putkea paremmin ajan kanssa. Joutuu jonkin verran sitä paikkailemaan ja sitten maalaamaan uusiksi. Onko kellään kokemusta lasikuidun paikkaamisesta? Tuo reikä on n. 1,5-2cm kooltaan ja mietin miten sen korjaan. Kittailenko umpeen lasikuitukitillä vai joudunko kuiduttamaan ihan kunnolla? Pienet pintanaarmut nyt varmaan voi vain kitillä paikata.

"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

mistral

Jos haluaa siistimmän jäljen, voi sisäpuolelta hioa vaikka 7 cm  läntin puhtaaksi ja leikata 5 cm kiekon lasikuitumattoa jonka liimaa plastik paddingilla kiinni. Kovettumisen jälkeen täyttää ulkopuolelta kraaterin pp:llä ja hioo tasaiseksi. Jos sisäpuolella on musta kangas eikä raaski rikkoa sitä, voi maton liimata ulkopinnallekin, se vaan jättää millin kohouman.

weldor

Jos jotakuta kiinnostaa niin korjaus-/rakennustyötä voi seurata osoitteessa http://weldor.vuodatus.net/.

Pyrin päivittämään blogia aktiivisesti työn edistyessä.
"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

weldor

Pitäs ensi viikolla aloittaa jalustan osien sahailu. Lisäksi muuta aiheeseen liittyvää pohdintaa olen harrastanut. Mitä teflonpalojen kanssa kannattaa käyttää liukupintana? Jollain jenkkisivuilla oli käytetty keittiötasoissa käytettävää jotain kalvoa(?) ebony star laminate oli nimeltään.
"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

Timpe

Täältä löytyy vastaus liukupintojen suunnitteluun: http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=2079.msg16369#msg16369

Lainaus käyttäjältä: Pekka Moisio - 31.01.2008, 11:57:57
Mulla on 8x10cm teflonpalat PE-muovia vasten. Liikekitka ja lepokitka ovat niin lähellä toisiaan, että on vaikea kuvitella enään mitään parannusta. Pystyn seuraamaan kohdetta käsin taivaalla 600x suurennoksella vaivatta.
- Timo Inkinen