Punapistetähtäin

Aloittaja msuhonen77, 23.04.2012, 16:29:53

« edellinen - seuraava »

msuhonen77

Olen vasta-alkaja harrastuksen parissa. Tuli hommattua Skymax 102:n. Olisin kysynyt kokemuksia tuosta punapistetähtäimen käytöstä. On nimittäin pikkusen hakusessa sen toiminta. Siis jos sen säätää ohjeiden mukaan johonkin kaukaiseen kohteeseen niin, että punainen on kohteen päällä samaan aikaan kun putkesta näkyy samainen kohde, OK! mutta kun sehän riippuu ihan mistä kohtaa ja etäisyydeltä tähtäintä katsoo niin sijainti muuttuu. Mistä tietää miltä kohtaa ja miltä etäisyydeltä tähtäimeen pitäisi oikeasti katsoa. Olen koettanut tiirailla eri etäisyyksitä ja eri kulmasta tähtäimeen molemmat silmät auki niin kuin ohjeet kertovat. Joka kerta kuitenkin päädyn ihan eri tulokseen. Toisinaan osuu lähelle niin että kohde löytyy pikkusen siirtämällä ja joskus mennään ihan hatelikkoon. Nopeammin löysin kohteita yötaivaalta ilman tuota tähtäintä mutta kai siinä nyt joku juju että siitä olisi hyötyä tähtäilyyn?

Lithos

kunhan katsoo riittävän kaukaa niin heiton ei pitäisi olla kovin hirveää, ei se mikään tarkkuustyökalu toki ole mutta näkökentän keskustan tuntumaan kohteet kyllä saa.
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

naavis

Lainaus käyttäjältä: msuhonen77 - 23.04.2012, 16:29:53
Olen vasta-alkaja harrastuksen parissa. Tuli hommattua Skymax 102:n. Olisin kysynyt kokemuksia tuosta punapistetähtäimen käytöstä. On nimittäin pikkusen hakusessa sen toiminta. Siis jos sen säätää ohjeiden mukaan johonkin kaukaiseen kohteeseen niin, että punainen on kohteen päällä samaan aikaan kun putkesta näkyy samainen kohde, OK! mutta kun sehän riippuu ihan mistä kohtaa ja etäisyydeltä tähtäintä katsoo niin sijainti muuttuu. Mistä tietää miltä kohtaa ja miltä etäisyydeltä tähtäimeen pitäisi oikeasti katsoa. Olen koettanut tiirailla eri etäisyyksitä ja eri kulmasta tähtäimeen molemmat silmät auki niin kuin ohjeet kertovat. Joka kerta kuitenkin päädyn ihan eri tulokseen. Toisinaan osuu lähelle niin että kohde löytyy pikkusen siirtämällä ja joskus mennään ihan hatelikkoon. Nopeammin löysin kohteita yötaivaalta ilman tuota tähtäintä mutta kai siinä nyt joku juju että siitä olisi hyötyä tähtäilyyn?

Punapistetähtäimeen kuuluu tosiaan katsoa niin, että toinen silmä katsoo tähtäimen läpi ja toinen ei. Tällöin näet yhtä aikaa taivaan ja punaisen pisteen kohteen päällä. Kun etäisyyttä silmästä tähtäimeen on kolmisenkymmentä senttiä tai yli, ei pisteen sijainti taivaalla juurikaan muutu vaikka päätä liikuttelisi. Tietysti kannattaa pyrkiä siihen, että piste on tähtäimen keskellä. Mutta vaikka piste näkyisi tähtäimen reunalla, ei tähtäimen pitäisi näyttää astetta enempää pieleen. Olethan varmasti suunnannut punapistetähtäimen niin, että se osoittaa samaan suuntaan kuin pääkaukoputki?

Etsinputken hankkiminen punapistetähtäimen tilalle ei myöskään ole suuri investointi.

Timi

Omalla putkella jossa on punapistetähtäin kohteet löytyy helposti kun ajattelee katsovansa pistettä siten että se on suurinpiirtein keskellä näkökenttää ja käytän etsinnässä aina melko suurta okulaaria=laaja näkökenttä minkä jälkeen vaihtaa suuremman suurennoksen tuottavan okun.
Jos esim. jotain himmeää galaksia ei löydy vika on sitten kelissä.

Kaizu

Aseissa käytettävät punapistetähtäimet toimivat niin että punaisen (tai vihreän) ledin valo tulee neulan reiän läpi ja projisoidaan osittain läpäisevän, koveran peilin kautta tähtääjän silmään. Kun tähtääjä yhdellä silmällä katsoo em. koveran peilin läpi, näkee hän kohteen ja punapisteen päällekkäin. Kun silmää siirretään sivusuunnassa, näyttävät sekä kohde että punapiste siirtyvän saman verran. Ihan halvimmissa ja huonoimmissa punapistetähtäimissä siirtyminen ei toteudu kovin hyvin. Samoin niissä peili on niin tumma että siitä ei näy läpi kuin kirkkaimmat tähdet, sen vuoksi tulee otettua toinen silmä avuksi. Jostakin syystä, ehkä hinta, ovat nämä kaikkein surkeimmat päätyneet tähtikaukoputkien etsimiksi. Aseliikkeissä on myytävänä ihan kelvollisiakin punapistetähtäimiä.

Kaizu
Kai Forssen

Janius

Laadussahan se vika on, skymax 102:n ensiputkekseni aikoinaan ostaneena tiedän millaista kuraa sen punapistetähtäin on. Se "piste"kin on suttukasa eikä mikään piste.

Punapistehtäin on ns. heijastintähtäin, ja pisteen pitäisi periaatteesa tosiaan siirtyä pään liikkeen mukana.
Kannattaa todellakin korvata laadukkaalla punapisteellä tai oikealla etsinputkella.


Lauri Kangas

Oikealla etsimellä oppii myös nopeasti katsomaan kuin punapisteellä: Pitämällä molemmat silmät auki näkee toisella silmällä taivaan ja toisella etsimen hiusristikon. Ristikon keskus toimii samalla tavalla kuin punapiste. Sillä voi vaikka hyppiä kirkkaita tähtiä pitkin kohteen oletetun paikan läheisyyteen, jonka jälkeen itse kohde alkaakin näkyä etsimessä ja loput voi hoitaa yhdellä silmällä.