Hiomakoneen ja peilin valmistusprojekti

Aloittaja Miika, 25.07.2026, 23:31:07

« edellinen - seuraava »

Miika

Mainitsin aikasemmin, että tarkoitus on valmistaa peilinhiomakone ja päättää noin 20 vuotta kesken ollut 150 mm peilin hiomaprojekti. Alunperin reunat jäivät huonolle kiillotukselle, joka näkyi selkeästi aluminoinnin jälkeen.

Nyt hiomakone on pitkällä ja odottelen seuraavaksi hammashihnoja, jotta pääsisi kokeilemaan konetta käytännössä. Käytin koneen pohjana mirror-o-maticin ohjetta, mutta suurimpana muutoksena päädyin tekemään kahden bldc-moottorin version ja laakeroinnit ovat järeämmät.

Ensiksi hion peilin takaosan tasaiseksi, sillä viimeksi otin vain pahimmat aaltoilut pois. Peilissä on valmiina noin 900 mm polttoväli, joten kuoppaa ei tarvitse kaivaa syvemmäksi. Pitää katsoa takaosan hionnan jälkeen millaisia naarmuja saa samalla toiselle puolelle aikaiseksi ja millä karkeudella lähtee siellä liikkeelle.
Miika V.

Miika

Homma etenee. Kone on valmis ja parina iltana olen päässyt vanhaa peiliä hiomaan. Nyt on taustapuoli sileä ja vanha aluminointi hiottu pois. Aloin nyt samalla hioa aiemman lasisen hiomatyökalun taustaa tasaiseksi, jonka jälkeen hion kuperan pinnan koveraksi.

Hiomatyökalut valoin tällä kertaa Cera-Mix Exclusive -kipsistä ja siihen epoksilla keraamiset laatat. Ainakin alustavasti tuntuu hyvin toimivan.

Parin päivän kokemuksella työ etenee tuollaisella koneella huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin käsin. Pitää alkaa harjoittelemaan erilaisia asetuksia peilin alustan pyörimisnopeudelle, hiomatyökalun kohdalle ja iskun pituudelle.
Miika V.