Perseidien tähdenlentoja näkyy runsaasti ensi viikolla
Perseidit on yksi vuoden näyttävimmistä tähdenlentoparvista Suomessa. Erityisen hyvä havaintoaika on keskiviikon ja torstain välinen yö, jos vain taivas on pilvetön.
Perseidien parven tähdenlentoja voi jo nyt nähdä yötaivaalla harvakseltaan. Valtaosa tähdenlennoista havaitaan kuitenkin 10.–14.8.
Kaikkein runsaimmin perseidejä näkyy keskiviikon ja torstain välisenä yönä 12./13.8. Tuolloin voi tunnin aikana havaita parhaimmillaan jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa.
Tänä vuonna Kuu ei kirkkaudellaan haittaa perseidien tarkkailua. Koska pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella.
Perseidit näyttävät tulevan nimensä mukaisesti Perseuksen tähtikuvion suunnalta. Perseus on elokuussa taivaalla korkeimmillaan aamuyöllä, ja siksi perseidejä näkyy eniten juuri siihen aikaan.
Perseidit on yksi vuoden kolmesta aktiivisimmasta tähdenlentoparvesta. Sitä pidetään parhaiten Suomesta havaittavana meteoriparvena, koska elokuussa säät ovat vielä lämpimiä eikä maassa ole valosaastetta heijastavaa lunta, kuten usein muiden parvien aikaan.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
