Nobel-palkittu Adam Riess - maailmankaikkeuden laajenemisessa on jotain outoa

Jo yli vuosisadan ajan on tiedetty, että maailmankaikkeus laajenee. Laajenemisen nopeuteen liittyy kuitenkin kummallisuus, jota emme vieläkään ymmärrä.

"Kun mittausvirheet on poistettu, jäljelle jää todellinen ja jännittävä mahdollisuus, että olemme ymmärtäneet maailmankaikkeuden väärin", kertoo Adam Riess, joka on saanut Nobel-palkinnon avaruuden laajenemisesta .

Riess on pääkirjoittajana uudessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuinka tarkkoja olivat Hubble-teleskoopin vanhat havainnot maailmankaikkeuden laajenemisnopeudesta. Tämän arvon tunteminen on tärkeää muun muassa siksi, että se paljastaa universumimme iän.

Maanpäällisten teleskooppien epätarkkuudet olivat ennen Hubblen laukaisua niin suuria, että laajenemisnopeuksien eri arvoilla kosmoksen ikä saattoi olla mitä tahansa 10-20 miljardin vuoden väliltä. Hubblen avulla mittausvirheet kutistuivat alle yhteen prosenttiin ja kaikkeuden iäksi saatiin 13,8 miljardia vuotta.

Hubble-teleskoopin tarjoamat tulokset kertovat kuitenkin vain nykyisen laajenemisnopeuden. Ne eivät ole sopusoinnussa esimerkiksi paljon uudemman Planck-satelliitin mittausten kanssa, joiden mukaan universumi laajeni nopeammin alkuräjähdyksen jälkeen.

Tätä eroa on yritetty selittää muun muassa sillä, että Hubblen mittauksiin on saattanut eksyä jokin virhe. Tämä olisi ollut yksinkertaisin ratkaisu asiaan.

James Webb -teleskoopilla tehdyt mittaukset kuitenkin todistavat, että Hubblella saadut arvot ovat olleet täysin oikeat. Maailmankaikkeuden laajenemisnopeus on siis muuttunut tavalla, jota ei tällä hetkellä ymmärretä.

"Meidän täytyy selvittää, puuttuuko meiltä jotain millä voisimme yhdistää universumin alun ja nykypäivän", Riess toteaa.

Mysteerin ymmärtäminen saattaakin paljastaa jotain täysin uutta maailmankaikkeuden toiminnasta.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)