SpaceX:n rakettivaihe saattaa iskeytyä Kuuhun

Kuulaskeutujia kuljettaneen Falcon 9 -kantoraketin ylempi vaihe on harhaillut avaruudessa yli vuoden ajan. Nyt se näyttää olevan törmäyskurssilla Kuuhun.

Viime vuoden tammikuussa laukaistun Falcon 9 -kantoraketin ylempi vaihe saattaa osua Kuuhun. Törmäys tapahtuu ennusteen mukaan elokuun 5. päivänä.

"Se ei ole vaaraksi millekään, vaikkakin se osoittaa tiettyä välinpitämättömyyttä sitä kohtaan, miten yli jääviä avaruuslaitteita hävitetään", toteaa Bill Gray Project Plutosta Space.com-verkkolehden haastattelussa.

Grayn mukaan tilanne voisi olla erilainen, jos Kuussa olisi jo toiminnassa miehitetty avaruusasema. 

"Saatat laukasta ylemmän vaiheen tänään ja sitten vuosia myöhemmin huomata todellisen ongelman."

Rakettivaihe putoaa Kuun maapalloa kohti olevalle puolelle. Gray aikoo yrittää havaita tapahtuman kaukoputkellaan. Hän ei kuitenkaan usko, että törmäyksen synnyttämä räjähdys olisi nähtävissä maanpinnalta käsin tavanomaisella harrastajan kaukoputkella.

Rakettivaihe kuljetti yksityisiä Blue Ghost ja Resilience -kuulaskeutujia. Näistä vain Blue Ghost onnistui laskeutumisessa Kuun pinnalle.

Vuonna 2009 tapahtui hieman samanlainen törmäys, kun LCROSS-luotain ja sen Centaur-rakettivaihe iskeytyivät Kuuhun. Tämä osuma oli suunniteltu. Tutkijoiden tavoitteena oli löytää törmäyspilvestä merkkejä vesijäästä.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)