Musk haaveilee vievänsä keinoälylaskennan kiertoradan datakeskuksiin

SpaceX-yhtiö on ostanut xAI-koneäly-yrityksen tavoitteenaan yhdistää yritysten osaamista avaruuteen. Tähtäimessä ovat datakeskuksiksi rakennettavat suurtehosatelliitit tekoälysovellusten käyttöön.

“Käyttämällä lähes jatkuvaa aurinkovoimaa pienillä huoltokustannuksilla nämä satelliitit muuttavat kykymme skaalata prosessointitehoa ylöspäin. Avaruudessa on aina aurinkoista”, sanoo SpaceX:n perustaja Elon Musk tiedotteessaan.

Starlink-tietoliikennesatelliittien ja Starship-kantoraketin kehityksen ansiosta SpaceX on etulyöntiasemassa kilpailijoihinsa nähden. SpaceX uskoo saavansa Starshipin rutiinikäyttöön kuluvan vuoden aikana ja pääsevänsä laukaisemaan sillä entistä suurempia ja suorituskykyisempiä Starlink-satelliitteja.

Kaukaisemmissa haaveissa kiertoradalle laukaistaan miljoonia tonneja satelliitteja, missä ne tuottavat sata kilowattia tehoa tonnia kohden. Musk arvioi, että 2–3 vuoden kuluessa koneälyn vaatima prosessointiteho tulee olemaan halvempaa kiertoradalle sijoitettuna kuin maanpinnalla.

Vielä kauempana siintävät mahdollisuudet valmistaa aurinkovoimasatelliitteja Kuun pinnalla, mistä niitä on energiamielessä edullisempaa laukaista avaruuteen. Myös laukaisu sähkömagneettisella tykillä onnistuisi sieltä.

Muskin kunnianhimoiset suunnitelmat SpaceX-yhtiössä ovat jo osoittautuneet vallankumouksellisiksi Falcon 9 -kantoraketin uudelleen käytettävien alimpien rakettivaiheiden ansiosta. Koelentoja tekevä täysin uudelleen käytettävä Starship-kantoraketti on nyt lupaavassa kehitysvaiheessa. Muskin aika-arviot projektien toteutumiselle sen sijaan ovat yleensä osoittautuneet ylioptimistisiksi.

Kiertoradalle sijoitettavista valtavista aurinkovoimalasatelliiteista on puhuttu jo 50 vuotta. Niissä aurinkopaneeleilla kerätty teho sädetettäisiin maanpinnalle mikroaalloilla. Mikroaaltoantennien täytyisi olla neliökilometrien kokoluokkaa, jotta toiminta olisi taloudellista, mikä on estänyt voimaloiden toteutumista. 

Mikäli sähköteho käytetään jo kiertoradalla datan prosessointiin, ei aurinkovoimaloilla ole vähimmäiskokoa ja laskenta voidaan hajauttaa pienempiin satelliitteihin.

Aiheesta lisää SpaceX (englanniksi)