Nasa julkaisi Mars-mönkijöiden uudet kuvapanoraamat

Kaksi perusrakenteeltaan identtistä mönkijää etenee parhaillaan Marsissa. Curiosity- ja Perseverance-kulkijat ovat tuottaneet uudet panoraamakuvat punaisen planeetan pinnalta.

Vuonna 2012 laskeutunut Curiosity on noussut hitaasti Sharp-vuoren rinnettä. Noustessaan ylemmäksi se tutkii yhä nuorempia kerrostumia, jotka kertovat Marsin eri aikakausien olosuhteista.

Curiosityn panoraama on Nevado Sajama -nimiseltä alueelta. Mönkijä kuvasi sen marras-joulukuussa viime vuonna. Curiosity-tiimin tuoreimpia kuulumisia löytyy tästä.

Vuonna 2021 laskeutunut Perseverance etenee nyt nopeasti. Tutkittuaan ensin Jezero-kraatterin pohjaa ja siihen laskeneen muinaisen joen suistoaluetta Perseverance nousi vähitellen kraatterin reunalle ja jatkoi reunavallin toiselle puolelle.

Perseverancen uusi panoraama on Crocodile Bridge -nimen saaneelta alueelta, jolta löytyy vanhimpia Marsista tähän mennessä löytyneitä kiviä. Perseverance-tiimin kuulumisia voi lukea tästä.

Nasan sivustoilta pääse tutkimaan kartalla Curiosityn 36,86 kilometrin ja Perseverancen 41,76 kilometrin taipaleita. Syy matkojen pituuseroon on, että lähes vuosikymmentä aiemmin laskeutuneen Curiosityn pyörät vioittuivat heti alkuvuosina terävistä irtokivistä. Mönkijää on siksi ajettu varovaisemmin.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)