Japanin luotain selvisi jo kolmannesta yöstä Kuun pinnalla

SLIM-laskeutuja on tehnyt poikkeuksellisen saavutuksen selviydyttyään useista kaksiviikkoisista öistä Kuussa. Japanin avaruusjärjestö myös vastaanotti luotaimen lähettämän uuden kuvan Kuun pinnalta.

Lähes kaikki Kuuhun laskeutuvat luotaimet hajoavat kiertolaisemme yön hyytävään kylmyyteen. Japanilainen SLIM-laskeutuja on hämmästyttänyt tutkijat selviytymällä yöstä toisensa perään.

Kuun yö kestää noin 14 maapallon päivää. Lämpötila voi yön aikana pudota SLIM-luotaimen luona -130 celsiusasteeseen.

Kuuhun lähetettäviä aluksia ei yleensä ole suunniteltu kestämään näin jäätäviä olosuhteita. Tämä pätee myös SLIM-luotaimeen. Sillä ei ole lämmittimiä eikä erityisiä lämpöeristeitä estämässä elektroniikan jäätymistä.

Aluksen oletettiinkin hiljenevän lopullisesti heti ensimmäisen yön myötä.

Tällä viikolla Japanin avaruusjärjestö JAXA ilmoitti luotaimen kuitenkin selvinneen jo kolmannesta yöstä kiertolaisemme pinnalla.

SLIM saapui Kuuhun 19. tammikuuta 2024. Luotaimen tehtävänä oli testata laskeutumistekniikkaa ja kerätä tietoja Kuun geologiasta.

Laskeutuminen ei sujunut täysin suunnitellusti, sillä alus törröttää Kuun pinnalla kumollaan, minkä myötä aurinkopaneelit osoittavat sivulle. Sähkön vähyys tekee aluksen selviytymisestä vieläkin poikkeuksellisempaa.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)