“On ajateltu, että kiinteät kivet höyrystyvät valtavassa kuumuudessa ja kirkkaassa valossa, jotka syntyvät niiden törmätessä ilmaan. Löytöjemme mukaan kuitenkin kyseessä on ensin sulaminen ja sen jälkeen halkeileminen”, kertoo tutkimusta johtanut Peter Jenniskens Seti-instituutista ja Nasan AMES-tutkimuskeskuksesta.

Tiimi jakaa tulipallon lennon seitsemään vaiheeseen, joissa jokaisessa vaikuttavat eri ilmiöt.

Osuessaan yläilmakehään molekyylien törmäys kappaleeseen saa ne hehkumaan. Tullessaan tiheämpään ilmaan ilmiön kirkkaus kasvaa ja kappale alkaa pyöriä. Kun se kirkastuu tulipalloksi, nousee sulaminen tärkeimmäksi syyksi kappaleen massan menettämiselle.

Noin 60 kilometrin korkeudessa kappale saavuttaa sulamistasapainon, jossa se menettää tasaisesti massaansa. Yleensä kappaleesta alkaa irrota palasia, kun paine sen etureunalla kasvaa tarpeeksi suureksi.

Lopulta kappale hajoaa kokonaan sen tullessa yhä tiheämpään ilmaan. Yksittäiset palaset sulavat ja hajoavat edelleen, kunnes ne ovat menettäneet alkuperäisen nopeutensa ja tulevat lopulta vapaassa pudotuksessa maanpinnalle.

Tutkimusryhmä arvioi, missä korkeuksissa nämä vaiheet tapahtuivat kullekin tutkituista 75 meteoriiteista. Analyysissa hyödynnettiin tulipallojen valokäyriä ja mitattuja nopeusvaihteluja.

Aiheesta lisää Seti-instituutti (englanniksi)