Mars oli muinoin puoliksi veden peitossa

Sveitsiläinen tutkimus vahvistaa aiemmat todisteet siitä, että Marsissa lainehti valtameri noin kolme miljardia vuotta sitten. Naapurimme meri oli tuolloin vähintään yhtä suuri kuin maapallon Pohjoinen jäämeri. 

Jo vuosikymmenen ajan on ollut selvää, että punainen planeetta oli muinoin vetinen. Kuva elämälle sopivasta ympäristöstä on rakentunut hiljalleen useiden toisiaan tukevien tutkimusten myötä. 

Uusin palapelin pala on sveitsiläinen tutkimus Valles Marineriksen jyrkillä rinteillä nähdyistä muodostelmista. Tutkijoiden mukaan ne muistuttavat maapallon jokisuistoja.

“Suistorakenteet kehittyvät paikkoihin, joissa joet laskevat valtameriin, kuten tiedämme lukuisista esimerkeistä maapallolla. Kuvista tunnistamamme rakenteet ovat selvästi jokien suita valtamereen”, selittää Fritz Schlunegger Bernin yliopistosta.

Nyt julkaistu tutkimus siis vahvistaa aiemmat todisteet siitä, että Marsissa oli valtameri noin kolme miljardia vuotta sitten. Tulokset osoittavat myös, että Marsin valtameri oli tuolloin vähintään yhtä suuri kuin meidän Pohjoinen jäämeremme. 

“Emme ole ensimmäisiä, jotka esittävät valtameren olemassaoloa ja arviota sen koosta. Aiemmat väitteet kuitenkin perustuivat vähemmän tarkkaan dataan ja osittain epäsuoriin argumentteihin. Meidän rekonstruktiomme merenpinnan tasosta perustuu selkeään näyttöön rannikon olemassaolosta, sillä pystyimme käyttämään korkean tarkkuuden kuvia”, Schlunegger sanoo.

Aiheesta lisää Bernin yliopisto (englanniksi)