Aurinkokunnan kaasuplaneetat kohtaavat tuhon luultua aiemmin

Auringon muuttuminen punaiseksi jättiläiseksi ja myöhemmin valkoiseksi kääpiöksi saattaa johtaa ulkoplaneettojen ajautumiseen ulos aurinkokunnasta.

Maapallo ja muut kiviplaneetat joutuvat pois radoiltaan, kun Aurinko muutaman miljardin vuoden päästä muuttuu ensin punaiseksi jättiläistähdeksi ja myöhemmin pieneksi valkoiseksi kääpiöksi. Samalla Aurinko menettää merkittävän osan massastaan avaruuteen.

Auringosta etäällä sijaitsevien kaasuplaneettojen on ajateltu selviytyvän myllerryksestä. Perinteisissä malleissa Jupiterin, Saturnuksen, Uranuksen ja Neptunuksen oletetaan säilyvän noin sadan miljardin vuoden ajan, kunnes läheltä ohi kulkeva tähti saattaa häiritä niiden kiertoratoja.

Hiljattain julkaistun yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tulevaisuus on oletettua synkempi. Ero johtuu siitä, että nyt tehdyissä tietokonesimulaatioissa otettiin huomioon se, ettei Auringon hektiseen tulevaisuuteen liittyvä massan leviäminen avaruuteen ole tasaista eikä symmetristä. 

Uusissa simulaatioissa osa kaasuplaneetoista joutui joissain tapauksissa heitetyiksi ulos aurinkokunnasta. Toisissa esimerkiksi Uranus ja Neptunus vaihtoivat paikkoja. 

Joskus ulkoplaneetat tosin selvisivät vielä yli kolme miljardia vuotta Auringon muututtua valkoiseksi kääpiöksi. Näin tapahtui lähinnä silloin, kun Auringon massakato eteni suhteellisen rauhallisesti ja kaasuplaneetat sattuivat vaeltamaan uusille, vakaille kiertoradoille.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)