Uusien taivaanilmiöiden suomalaislöytäjät palkittiin

Ursa on palkinnut kansainvälisen tason löydöillä ansioituneita suomalaisharrastajia. Stella Arcti -palkinnot jaettiin lauantaina Inarin tähtipäivillä.

Varsinaisen Stella Arcti -palkinnon sai Antti Henriksson Säkylästä. Hän kuvasi Lapissa viime lokakuussa aiemmin täysin tuntemattoman haloilmiön.

"Olin tyttöystäväni kanssa palaamassa Muoniosta tunturiretkeltä autolla ja huomasimme, että taivaalla alkoi näkyi hienoja haloja", Henriksson muistelee. "Pysähdyimme tienposkeen valokuvaamaan useaan otteeseen ja matkalla ilmiö vain voimistui."

Henriksson lähetti ottamansa kuvat ensimmäisenä tekemänään havaintona Ursan Taivaanvahti-palveluun. Haloasiantuntijat tunnistivat kuvista aiemmin tuntemattoman halomuodon.

Halot ovat renkaiden, kaarien ja läiskien muotoisia ilmakehän valoilmiöitä, jotka aiheutuvat valon heijastumisesta ja taittumisesta jääkiteissä. Erilaisia halojen päämuotoja tunnetaan vain noin 80 kappaletta. Kaksi niistä löydettiin viime vuonna Suomessa.

"Ennen löytöä halot eivät vielä olleet kauhean tuttuja", sanoo Henriksson. "Sen sijaan valokuvaus yleisesti ja etenkin luontokuvaus ovat harrastuksiani. Tällainen havainto on aina tuuristakin kiinni, mutta tarvitaan myös välineet ja taito saada se talletettua."

Uuden ilmiön nimi on Pilarin zeniitinympäristön kaari eli Henrikssonin kaari.

Stella Arcti -kunniamaininnan sai Marko Mikkilä, joka kuvasi Nivalassa toisen uusista haloilmiöistä, 32 asteen kaaren. Mikkilä on aiemmin palkittu Stella Arctilla, jonka vuoksi kyseessä on maininta.

Stella Arcti -kunniamaininnan saivat myös Esko Lyytinen, Markku Nissinen ja Harry Lehto. He tekivät ensimmäiset havainnot komeetan pölyvanan niin kutsutusta konvergenssi-ilmiöstä.

Ursan lehdistötiedote aiheesta

Tietoa Stella Arcti -palkinnosta