Uudenvuoden aattona on osittainen kuunpimennys

Iltayöllä 31.12. tapahtuu osittainen kuunpimennys. Syvimmillään pimennys on kello 21.23. Silloinkin tosin vain kapea kaistale Kuun eteläisestä reunasta on täysvarjossa. Pimentyneen kaistaleen väri saattaa olla hiukan punertava. Kuunpimennysten värit vaihtelevat kulloistenkin ilmakehän olosuhteiden mukaan.

Pimennys on havaittavissa kaikkialta Suomesta, jos vain sää antaa siihen mahdollisuuden. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen etelä- ja keskiosassa pilvisyys tulee kuitenkin olemaan melko runsasta, mutta pohjoisosassa pilvisyys on vähäisempää ja Lapissa osaksi selkeää.

Päivitys 1.1.: Kuunpimennys erottui monilla paikkakunnilla ohuiden pilvien tai jääkidesateen läpi. Parhaat havainto-olosuhteet olivat pohjoisessa Suomessa. Maailmalla ilmiö näkyi Euroopan lisäksi lähinnä Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa.

Kapea pimentynyt kaistale näyttäytyi useimmille katselijoille lähinnä mustana. Osittaisissa pimennyksissä värien havaitseminen on usein vaikeaa Kuun kirkkaan osan aiheuttaman suuren kontrastin vuoksi. Valo Kuun pimentyneelle osalle saapuu maapallon ilmakehän kautta, jonka olosuhteiden mukaan vaihtelevat niin pimennyksen värisävyt kuin sen tummuus.