Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Uutishaku
   

avainsanoista

  

koko tekstistä

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Tältä näytti auringonpimennys Suomessa

04.01.2011Mikko Suominen
Suomalaisten kuvia osittaisesta auringonpimennyksestä. Kuvat ylhäältä: Maj-Len Påfs, Mikko Suominen (Tampere) ja Juhani Latoniemi (Ylöjärven Kuru)

[Päivitetty klo 14.02] Tiistain auringonpimennystä päästiin havaitsemaan lukuisilta Suomen paikkakunnilta.

Etenkin Länsi-Suomessa kuten Turussa, Raumalla, Vaasassa, Tampereella ja Jokioisissa sää oli otollinen ilmiön näkemiseen, mutta ilmiö näkyi myös idässä Kuopiossa ja pohjoisessa Pudasjärvellä asti.

Esimerkiksi Tampereella pimennys erottui ajoittain pilviverhon läpi ja Aurinko pilkisti näkyville myös syvimmän vaiheen aikaan (keskimmäinen kuva). Pimennyksen syvin vaihe oli noin kello 10.50.

Ohut pilviverho mahdollisti useilla paikkakunnilla Auringon valokuvaamisen ilman suodinta. On hyvä silti muistaa, että Aurinkoa ei ole turvallista katsoa paljain silmin pilvien läpi, koska ne eivät suodata kaikkia aallonpituuksia samalla tavoin.

Maailmalla osittainen pimennys näkyi selkeille paikoille koko Euroopasta, mutta Auringosta peittyi etelämpänä pienempi osa. Suurin pimennys olisi nähty Ruotsista Skellefteån läheltä, jossa Auringon halkaisijasta olisi peittynyt enimmillään 85 prosenttia juuri auringonnousun aikaan.

Harrastajien kuvia Tähdet ja avaruus -lehden foorumilla.

Nasan pimennyssivut (englanniksi)

Nasan kartta pimennyksen näkyvyysalueesta.

Avainsanat: osittainen auringonpimennys, Maj-Len Påfs, Mikko Suominen, Juhani Latoniemi

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansi