Komeetta PanSTARRS on noussut Suomen taivaalle

PanSTARRS-komeetta on nyt löydettävissä vaalealta läntiseltä taivaalta auringonlaskun jälkeen. Pyrstötähdestä saa eniten irti kiikarin tai kaukoputken avulla.

Huhtikuuta kohti mentäessä PanSTARRS näkyy yhä korkeammalla ja pimeämmällä taivaalla. Samalla komeetta kuitenkin himmenee liikkuessaan kauemmas Auringosta. Suomessa pyrstötähti on parhaiten havaittavissa maalis-huhtikuun vaihteessa. Komeetta liikkuu Kalojen, Andromedan ja Kassiopeian tähdistöissä.

"Maaliskuun puolivälissä komeetta näkynee melko helpostikin paljain silmin", arvioi aktiivitähtiharrastaja Veikko Mäkelä Ursan Kuu, planeetat ja komeetat -jaostosta. "Maaliskuun lopulla ja huhtikuun alkupuolella komeetta vaatii paljain silmin näkyäkseen jo pimeän yötaivaan ja hyvät havainto-olosuhteet. Kiikarilla komeetta näkyy joka tapauksessa paremmin."

Paljain silmin juuri ja juuri havaittavia pyrstötähtiä saadaan ihailla yleensä noin puolentoista vuoden välein. Todella näyttäviä komeettoja nähdään noin kerran kymmenessä vuodessa. Sellainen saattaa saapua taivaalle tämän vuoden lopulla, kun komeetta C/2012 S1 (ISON) kipuaa esiin marras-joulukuun vaihteessa.

PanSTARRS-komeetan sijainti taivaalla

Aiheesta lisää Ursa