Argentiinan yllä lensi kirkas tulipallo

Epätavallisen kirkas tulipallo havaittiin Argentiinan yllä viikonloppuna. Sunnuntaina noin kello 3.26 paikallista aikaa esiintynyt valoilmiö tallentui useille videoille.

Tulipallo oli niin kirkas, että se valaisi maiseman hetkeksi lähes keskipäivän kirkkauteen. Alustavien arvioiden mukaan kyseessä saattoi olla jopa tonnin massainen kappale.

Tapahtumalla oli runsaasti silminnäkijöitä Santiago del Esteron kaupungissa, jossa kohteen lento näkyi tuhansien katsojien silmien edessä ulkoilmakonsertin aikana. Myös liikennekameroiden videoita tulipallosta ja sen aiheuttamasta valaisun muutoksesta on julkaistu useita.

"Valo oli hyvin kirkas, ensin vihertävä ja muuttui sitten valkoiseksi", kuvailee silminnäkijä Barrio Oeste -uutissivustolla.

"Tulipallo vaikuttaa sammuneen huomattavan alhaalla", arvioi Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikko Esko Lyytinen videoiden perusteella. "Siinä on myös havaittavissa hidastumista lennon lopussa. Kaiken kaikkiaan se vaikuttaa lupaavalta meteoriittien pudottajaksi."

Toistaiseksi ei ole tietoa mahdollisten meteoriittien löytymisestä.

Videokokoelma Argentiinan tulipallosta YouTubessa