Vieras tähti kävi aurinkokunnassamme 70 000 vuotta sitten

Punainen kääpiötähti kulki aurinkokuntamme ulkolaitojen läpi noin 70 000 vuotta sitten.

Astrophysical Journal Letters -lehdessä julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan niin sanottu Scholzin tähti on lähimpänä maapalloa käynyt vieras tähti, jonka rata tunnetaan. Tähti ei ollut aurinkokunnassamme yksin, sillä sitä kiertää ruskea kääpiö.

Kaksikko kävi noin 52 000 astronomisen yksikön eli 0,8 valovuoden päässä planeetastamme. Yksi astronominen yksikkö vastaa suunnilleen Maan ja Auringon välistä keskietäisyyttä.

Scholzin tähti sijaitsee tällä hetkellä 20 valovuoden päässä maapallolta. Tähti on niin himmeä, että lähiohituksenkaan aikana sitä ei olisi pystynyt näkemään paljain silmin.

Tällä hetkellä lähin vieras tähti on 4,2 valovuoden päässä sijaitseva Proxima Kentauri (aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä nro 3 tai 4/2015).