Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Teorioita uhmaava tähti painaa jopa 265 Auringon verran

10.08.2010Sakari Nummila
Taiteilijan kuvassa taaimmaisena näkyy nyt löytynyt 265 Auringon massainen tähti. Sen edessä ovat kahdeksan, yhden ja 0,1 Auringon massaiset tähdet. Kuva ESO / M. Kornmesse

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt massiivisimman tunnetun tähden. Arvioiden mukaan R136a1-niminen jättiläinen oli syntyessään jopa 320 Auringon massainen. Löytö tehtiin käyttämällä ESOn VLT-teleskooppia ja julkaistiin Royal Astronomical Societyn lehdessä.

Nyt löytyneen tähden uskotaan olevan vain hieman yli miljoonan vuoden ikäinen. Suuren massansa takia se elää kuitenkin elämänsä nopeasti ja on siksi jo keski-iässä.

Voimakkaiden tähtituulien vuoksi kohde menettää jatkuvasti massaansa. Nykyään tähti painaakin enää noin 265 Auringon verran. Tähän asti raskaimmat tunnetut tähdet ovat olleet vain noin 150 Auringon massaisia.

Tutkijat eivät vielä osaa selittää R136a1:n olemassaoloa, sillä teorioiden mukaan näin suuria tähtiä ei pitäisi pystyä muodostumaan.

Aiheesta lisää YLEn sivuilla

Avainsanat: R136a1, jättiläistähti, tähtien synty, VLT

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!