Mustan aukon tuhoama tähti oli kolmen Auringon massainen

Vuonna 2014 havaittua tähden pirstoutumista on nyt analysoitu tarkemmin. Tähti osoittautui suurimmaksi, jonka mustien aukkojen on havaittu tuhonneen.

Kun tähti tulee lähelle mustaa aukkoa, tähti voi joutua hajotetuksi. Astronomit ovat havainneet monia tällaisia vuorovesitapahtumia, joita kutsutaan englanniksi lyhenteellä TDE (Tidal Disruption Event).

Marraskuussa 2014 todettu ASASSN-14li oli vuosikymmeneen meitä kaikkein lähin TDE. Se tapahtui 290 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevassa galaksissa.

Chandra-röntgenobservatorion ja useiden muiden teleskooppien avulla tähtitieteilijät ovat nyt määrittäneet typen ja hiilen suhdetta mustasta aukosta poispäin puhaltavassa tuulessa, jossa on mukana aukkoa kiertänyttä ainesta. Tulokset antavat arvokasta tietoa, millainen tähti oli kyseessä.

Aiemmissa analyyseissä ei kyetty varmuudella määrittämään, onko tuulen aines peräisin nimenomaan ASASSN-14li:stä vai sekoitus, joka sisältää aiempienkin tapahtumien ainesta. Tuore data kuitenkin osoittaa aineksen olevan todennäköisesti peräisin yhdestä tähdestä.

Typen ja hiilen suhteen perusteella ASASSN-14li:ssä tuhoutui kolmen Auringon massainen tähti. Se oli kaikkein massiivisin tähti, jonka tiedetään hajonneen vuorovesitapahtumissa.

Aiheesta lisää Chandra (englanniksi)