Hubble kuvasi ruusun muotoisen galaksiparin

Hubble on kuvannut kaksi lähekkäistä galaksia, joiden muoto yhdessä muistuttaa ruusua. Nimellä Arp 273 tunnetun galaksiparin jäsenet ovat venyneet epäsäännöllisiksi lähiohituksen ja toistensa painovoiman vaikutuksesta.

Kuva on valittu juhlistamaan Hubblen jo 21 vuotta kestänyttä toimintaa avaruudessa.

"21 vuoden ajan Hubble on muuttanut kuvaamme maailmankaikkeudesta syvällisesti, antanut meidän nähdä syvälle menneisyyteen ja avannut silmämme ympärillämme oleville ihmeille", kuvailee Nasan pääjohtaja Charles Bolden. Nykyään Nasan hallinnossa toimiva Bolden oli sukkulan pilottina kun Hubble vietiin avaruuteen huhtikuussa 1990.

Kuvan galakseista ylempi, UGC 1810, on massaltaan noin viisinkertainen pienempään, UGC 1813:een, verrattuna. Tutkijat arvioivat, että pienempi galaksi on kulkenut suuremman läpi jättäen jälkeensä tyhjältä näyttävän alueen. Toisistaan kymmenien tuhansien valovuosien etäisyydellä sijaitsevia galakseja yhdistää ohut ainesilta.

Sinertävinä näkyvillä alueilla syntyy paljon nuoria tähtiä. Niiden syntybuumin on todennäköisesti aiheuttanut galaksien keskinäinen painovoimavaikutus.

Galaksit sijaitsevat Andromedan tähtikuvion suunnalla 300 miljoonan valovuoden etäisyydellä maapallosta.

Aiheesta lisää Hubblesite (englanniksi)