ESO julkaisi 1,5 miljardin pikselin tähtisumukuvan

Monissa valtioissa jouluperinteisiin kuuluu kalkkuna, mutta ESO tarjoilee täksi jouluksi kanan. Kuva "Juokseva kana" -sumusta julkaistiin huimaavalla tarkkuudella.

Lempinimensä tähtisumu on saanut muotonsa perusteella. Jotkut erottavat kohteessa kanan pään tai kanan pyrstön. Sumu sijaitsee eteläisellä taivaalla Kentaurin tähdistössä, lähellä Etelän ristiä. Suomesta sitä ei pysty näkemään.

Juoksevan kanan sumu on meistä noin 6500 valovuoden etäisyydellä. Se on kaasun ja pölyn keskittymä, jonka sisällä tiivistyy uusia tähtiä.

Sumusta syntyneet massiiviset siniset tähdet kuumentavat kaasua ympärillään, hajottavat sitä ja saavat sen hehkumaan. Sumussa erottuu myös tummia Bokin globuleita, jotka ovat erityisen tiheitä pölyn ja kaasun taskuja sumun sisällä. 

Kuva on koottu VLT-teleskoopin aputeleskoopilla. Täydessä koossaan kuvatiedosto on 3,9 gigatavua ja sen saa ESOn sivuilta. Tarkasteluun kätevämpi on nettiselaimella katsottava ja hiirellä zoomattava versio.

Sumun läpimitta on 270 valovuotta. Kevennyksenä ESO huomauttaa, että tyypillisellä kanan juoksuvauhdilla kestäisi kulkea sumun toiselta puolelta toiselle lähes 21 miljardia vuotta eli pidempään kuin maailmankaikkeuden tähänastinen ikä.

Aiheesta lisää ESO