Ensimmäisten tähtien syntyteoria meni uusiksi
Maailmankaikkeuden ensimmäiset tähdet eivät syntyneetkään erakkoina, kuten tähän asti on luultu.
Tähtiä muodostuu, kun kaasupilvi romahtaa kasaan. Pilven tiivistyessä syntyy kuitenkin lämpöä, joka estää luhistumista. Tämän takia kaasun pitää päästä eroon ylimääräisestä lämmöstä ennen kuin siitä voi kehittyä tähti.
Esimerkiksi hiili ja happi auttavat tehokkaasti jäähtymisessä ja siten helpottavat luhistumista. Siksi nykytähdet syntyvät usein ryhmissä. Maailmankaikkeuden alkuaikoina kyseisiä alkuaineita ei kuitenkaan ollut olemassa. Tämän vuoksi ensimmäisten tähtien on ajateltu kehittyneen yksinään massiivisiksi jättiläisiksi.
Viime viikolla Science-lehdessä julkaistiin saksalais-yhdysvaltalainen tutkimus, jonka mukaan ensimmäisiksi tähdiksi tiivistyvät kaasupilvet kuitenkin hajosivat osiin, joista syntyi erillisiä tähtiä. Näin muodostuneiden tähtien välinen etäisyys saattoi olla yhtä pieni kuin Maan ja Auringon välinen etäisyys.
Jos tutkimusryhmän supertietokonesimulaatiot osuvat oikeaan, ensimmäisten tähtien joukossa oli paljon enemmän pieniä ja pitkäikäisiä tähtiä kuin tähän asti on uskottu.
Aiheesta lisää McDonald Observatory (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
