
Venäjän avaruusjärjestö Roskosmos toivoo perustavansa miehitetyn avaruusaseman Kuuhun. Roskosmoksen johtajan Vladimir Popovkinin mukaan yhteistyöstä siirtokunnan perustamiseksi on jo neuvoteltu Nasan ja ESAn kanssa.
"Emme halua ihmisen vain käyvän Kuussa", Popovkin kertoo. “Keskustelemme nyt miten aloitamme Kuun tutkimisen Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön kanssa."
Popovkinin mukaan esillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko miehitetyn aseman perustaminen Kuun pinnalle tai sellaisen lähettäminen Kuun kiertoradalle. Pinnalle rakennettava asema sijaitsisi mahdollisesti lähellä kiertolaisemme napaseutua, sillä näiltä alueilta on löytynyt vettä.
Ennen aseman rakentamista Venäjä aikoo tutkia Kuuta miehittämättömillä Luna Glob ja Luna Resource -luotaimilla. Toistaiseksi viimeinen miehitetty kuulento oli lähes 40 vuotta sitten kun Nasan Apollo 17 laskeutui Kuuhun joulukuussa 1972. Sekä amerikkalaiset että venäläiset kuitenkin haaveilivat pysyvän kuuaseman rakentamisesta jo kylmän sodan aikana 1950-luvun lopulla.
Aiheesta lisää Rianovosti (englanniksi)
Avainsanat: Kuu, Nasa, ESA, Vladimir Popovkin, Roskosmos, Venäjä


