Uutta kuuasemaa rakennetaan täydellä vauhdilla

Avaruusasema Kuun kiertoradalla kuulostaa kaukaiselta scifiltä. Todellisuudessa Gateway-aseman osia kuitenkin rakennetaan jo nyt maanpinnalla.

”Hitsaamme parhaillaan moduulin rakennetta kokoon. Tarkoituksenamme on laukaista HALO- ja PPE-moduulit jo parin seuraavan vuoden kuluessa”, sanoo Nasassa työskentelevä Devanshi Vani uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2023.

Gateway on pienikokoinen avaruusasema, jota aiotaan käyttää välietappina matkalla Maasta Kuun pinnalle. Se on suunniteltu 2–4 hengelle. Oleskelutilaa on niukasti, sillä valtaosa asemasta koostuu teknisistä järjestelmistä.

Tulevaa asemaa onkin kuvailtu pieneksi kesämökiksi, jonne mennään vierailulle kerran vuodessa kuukaudeksi. Tässä vertauksessa vanha Kansainvälinen avaruusasema olisi puolestaan suuri omakotitalo, joka on jatkuvasti asuttettuna.

Tulevaisuuden tehtävien odotetaan lisääntyvän. ”Emme vielä pysty edes tietämään kaikkia käyttötarkoituksia, joita ilmaantuu matkan varrella", Vani kertoo.

Uudesta asemasta tulee vanhan tapaan monikansallinen. Kuuasemaa ovat toteuttamassa avaruusjärjestöistä Nasa, eurooppalainen ESA, Japanin Jaxa ja Kanadan CSA, sekä liuta yksityisyrityksiä.

Mikko Suomisen artikkeli tulevasta Gateway-kuuasemasta on julkaistu uudessa Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2023.