Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

SpaceX-yhtiö suunnittelee miehitettyä lentoa Marsiin

14.08.2011Sakari Nummila
SpaceX-yhtiön toiveena on rakentaa ja lähettää miehitetty avaruusalus Marsiin seuraavan 10-20 vuoden kuluessa. Kuva SpaceX / Nasa

Yksityinen SpaceX-yhtiö aikoo olla mukana viemässä ihmiskuntaa Marsiin. Yhtiön johtaja Elon Musk uskoo ihmisen astuvan punaisen planeetan pinnalle seuraavan 10-20 vuoden kuluessa. Muskin mukaan SpaceX pystyisi myös tässä aikataulussa toteuttamaan miehitetyn marslennon.

Laukaisuun sopisi luultavasti muokattu versio Falcon Heavy -kantoraketista. Kyseessä on SpaceX:n kehittämä rakettimalli, jonka ensimmäinen testilaukaisu on tarkoitus tehdä mahdollisesti jo ensi vuonna. Rakettimallin pienemmät versiot ovat jo lentäneen onnistuneesti.

Varsinaisena avaruusaluksena voitaisiin puolestaan käyttää Dragon-aluksesta kehitettyä uutta alusta, joka on jo epävirallisesti nimetty Red Dragoniksi. SpaceX:n rakentama Dragon on ensimmäinen ja tällä hetkellä vielä ainoa yksityisrahoitteinen avaruusalus, joka on onnistuneesti päässyt Maan kiertoradalle ja palanut sieltä turvallisesti takaisin planeettamme pinnalle.

Tällä hetkellä Nasan suunnitelmissa on lähettää astronautti asteroidille vuoteen 2025 mennessä, ja Marsiin joskus 2030-luvulla. Jos SpaceX onnistuu suunnitelmissaan ihminen pääsisi siis Marsiin selvästi aiemmin kuin mitä Nasa on ilmoittanut pystyvänsä tekemään.

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)

Avainsanat: SpaceX, Nasa, Elon Musk

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!