Pulssifuusiomoottori veisi Marsiin kahdeksassa viikossa
Alabaman yliopisto Huntsvillessä alkaa kehittää pulssitetulla fuusioreaktiolla toimivaa rakettimoottoria. Toistaiseksi ideatasolla oleva tutkimus tähtää kevyen propulsiojärjestelmän rakentamiseen etenkin miehitettyjä lentoja varten.
"Mikäli moottori toimii, se voisi pienentää matka-ajan Marsiin kahdeksaan viikkoon nykyisen 6-8 kuukauden sijaan", kertoo Jason Cassibry Alabaman yliopistosta. "Ensin meidän täytyy testata ideaa ja verrata mallejamme käytännön kokeisiin. Kunhan ymmärrämme menetelmän, voimme arvioida sen hyötyjä propulsiosovelluksissa."
Tutkijat eivät vielä ole varmoja, pystytäänkö moottorityypillä tuottamaan enemmän energiaa kuin se vaatii. Fuusioreaktio kestäisi vain sekunnin sadasmiljardisosia kerrallaan. Sen avulla lämmitetty plasma ohjattaisiin antamaan työntövoimaa alukselle. Osa energiasta käytettäisiin seuraavan pulssin alustamiseen.
Tavoiteltu moottori ei olisi työntövoimaltaan kovin suuri eikä soveltuisi nousemiseen maanpinnalta kiertoradalle. Avaruudessa pulssifuusiomoottoria voitaisiin sen sijaan käyttää pitkiä aikoja. Sen ominaisimpulssiksi kutsuttu hyötykerroin olisi paljon kemiallisia moottoreita suurempi (aiheesta lisää myöhemmin tänä vuonna Tähdet ja avaruus -lehdessä).
Aiheesta lisää Alabaman yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
