Kiinan alus on onnistuneesti kiertoradalla - seuraavaksi yritetään telakointia
Kiina laukaisi miehittämättömän Shenzhou-8-aluksen tiistain vastaisena yönä onnistuneesti kiertoradalle.
Aluksen on määrä telakoitua yhdestä moduulista koostuvaan Tiangong-1-avaruusasemaan, joka laukaistiin avaruuteen 30. syyskuuta.
Kiinan Xinhuanet-uutistoimiston mukaan alus yrittää telakointia kahden vuorokauden sisällä. Shenzhou-8:n tavoitteena on pysyä asemassa kiinni 12 vuorokauden ajan, jonka päätteeksi se irrottautuu ja testaa telakointia uudelleen.
Telakointiyritykset ovat ratkaisevan tärkeitä. Mikäli ne onnistuvat, aikoo Kiina tehdä ensi vuonna kaksi erillistä miehitettyä lentoa avaruusasemalleen.
Tiangong-1 koostuu yhdestä moduulista ja on massaltaan noin 8,5 tonnia. Se on vain hieman suurempi kooltaan kuin Shenzhou-8-alus. Kiinan suunnitelmissa on jatkaa avaruusasemakokeita Tiangong-1:n jälkeen kahdella muullakin pienasemalla.
Täysikokoinen, ainakin neljästä eri moduulista koostuva kiinalainen avaruusasema on määrä rakentaa noin vuonna 2020. Kiinalla olisi kiinnostusta osallistua myös Kansainvälisen avaruusaseman toimintaan, mutta Yhdysvaltain nykyinen lainsäädäntö estää kaiken yhteistyön.
Aiheesta lisää Xinhuanet (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
