Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Discoveryn matkamittari pysähtyi 238 539 663 kilometrin kohdalle

10.03.2011Sakari Nummila
Discovery laskeutui viimeisen kerran. Kuva Nasa / Bill Ingalls

Nasan Discovery-avaruussukkula laskeutui Kennedyn avaruuskeskukseen keskiviikkona kello 18.57 Suomen aikaa. Kyseessä oli aluksen viimeinen lento.

Jo 27 vuotta toiminnassa ollut Discovery on Nasan nykyisistä avaruussukkuloista vanhin. Se on myös käynyt useimmin avaruudessa (39 kertaa), kuljettanut eniten miehistöä (246), viettänyt eniten aikaa avaruudessa (365 päivää) sekä kiertänyt useimmin maapallon (5 830 kertaa). Yhteensä alus matkasi 238 539 663 kilometriä.

Aktiiviuran päätyttyä Discovery aiotaan nyt sijoittaa yleisön nähtäville museoon. Sitä ennen alus kuitenkin puhdistetaan huolellisesti muun muassa mahdollisista polttoainejäämistä.

"Emme halua tilannetta, jossa 10, 20 tai 30 vuoden päästä vaarallisia aineita alkaa vapautua ja turistit pyörtyilevät", kuvailee Robert Pearlman Space.com-lehden artikkelissa.

Päättynyt STS-133-lento jää toiseksi tai kolmanneksi viimeiseksi sukkulalennoksi. Seuraavaksi Endeavour-sukkula vierailee avaruusasemalla 19. huhtikuuta. Kesäkuuksi on lisäksi suunniteltu Atlantis-sukkulan ylimääräinen lento, mutta se ei vielä ole saanut virallista rahoituspäätöstä.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)

Avainsanat: Robert Pearlman, Discovery, Endeavour, Atlantis, sukkula, avaruussukkula, sukkulalento, STS-133, Nasa

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!