Kuun kulttuurihistorialliset alueet halutaan suojella

Nyt kun Kiina ja Intia suunnittelevat laskeutumista Kuuhun ja keskustelu Kuun mahdollisesta kaivostoiminnasta käy kiivaana, on herätty pohtimaan, mitä tehdä Kuun kulttuuriperinnön kanssa.

Avaruusjuristit Henry Hertzfeld ja Scott Pace ehdottavat uusimmassa Science-lehdessä kansainvälistä sopimusta, joka solmittaisiin aluksi Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Myöhemmin se olisi avoin laajentumaan muihin Kuuhun tähtääviin valtioihin ja yhteisöihin.

Nasa loi jo vuonna 2011 vapaaehtoiset suuntalinjat tulevaisuuden kuulennoille välttääkseen vahinkoja historiallisilla tapahtumapaikoilla. Linjauksiin sisältyivät esimerkiksi suojavyöhykkeet ja ohjeistukset, kuinka lentää alueille välttäen sekoittamasta niiden pölyä.

Yhdysvaltalainen Apollo Lunar Legacy Act -järjestö on ehdottanut jopa kansallispuistoa Kuuhun suojatakseen amerikkalaista kulttuuriperintöä. Tämä olisi kuitenkin ristiriidassa vuonna 1967 solmitun Ulkoavaruuden sopimuksen kanssa, jonka Yhdysvallatkin on allekirjoittanut. Sopimus kieltää kaikenlaiset aluevaatimukset avaruudessa.

Hertzfeldin ja Pacen mukaan uudella sopimuksella ei kuitenkaan rikottaisi Ulkoavaruuden sopimusta, vaan se antaisi kaikille maille mahdollisuuden edustaa intressejään Kuussa. Monitahoinen sopimus Kuun perinnöstä voisi toimia myös mallina muissa kysymyksissä, kuten kansainvälisessä yhteistyössä kiertoradan vaarallisten jätteiden aktiiviseksi poistamiseksi.

Aiheesta lisää theconversation.com (englanniksi)